Nyt se on sitten selvitetty. Joka neljäs yliopistoissa kirjoilla oleva ei opiskele lainkaan. Ja lopuistakin suurin osa, 56 prosenttia, suorittaa alle 25 opintoviikkoa vuodessa. Niin kertoi opetusministeriön toissa viikolla julkaisema selvitys.
Kohuhan siitä nousi.
Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa opiskelemattomat opiskelijat nähtiin kansantaloudellisena ongelmana. ”Ikäluokkien pienentyessä ei ole varaa pitää väkeä yli kolmikymppisiksi korkeakouluissa. Tyhjänpantit täytyy saada opiskelemaan ja valmistumaan”, lehti vaati.
Samana päivänä opetusministeriön selvityksen kanssa Teollisuus ja työnantajat (TT) julkaisi Suomi osaamisen huipulle -raporttinsa. Raportissa ehdotettiin muun muassa opintotuen muuttamista suoritesidonnaiseksi, jotta se kannustaisi valmistumaan nopeammin.
Nykyisin suomalaisten yliopisto-opinnot kestävät keskimäärin kuusi ja puoli vuotta. Hallitus on asettanut tavoitteeksi, että 75 prosenttia opiskelijoista valmistuisi maisteriksi viidessä vuodessa.
Opetusministeriössä opintoaikojen lyhentäminen on julistettu lähiaikojen suurimmaksi haasteeksi.
Huoli opiskelemattomuudesta on siis kova. Mutta olisikohan tilastojentuijotuksen ja kannanottotehtailun keskellä jäänyt jotain kysymättä: Miksi jeppe ei opiskele? Mitä hän sitten tekee? Miksi valmistumisajat ovat pitkiä? Ja kenelle siitä on haittaa?
Jätetään tilastot hetkeksi ja lähdetään hakemaan vastauksia opiskelijalta, joka ei opiskele.
Hanna Hägglund, 30, on ollut kirjoilla Helsingin yliopistossa vuodesta 1992.
Kuuden vuoden ajan hän opiskeli päätoimisesti. Kaupunkisuunnittelua koskenut sosiologian gradu jäi kuitenkin kesken, kun Hägglund meni kokopäivätöihin 1998.
Siitä asti Hägglund on nostanut kuukausipalkkaa: ensin hän työskenteli Helsingin yliopiston ylioppilaskunnassa ja viime elokuusta lähtien projektipäällikkönä vakuutusyhtiö Skandiassa. Siellä hän vastaa Ideoita elämää varten -yksiköstä, joka tekee ennaltaehkäisevää lapsi- ja nuorisotyötä.
Kolmen viime vuoden aikana Hägglund on suorittanut yhteensä viisi opintoviikkoa.
”Työnteko on paljon kivempaa ja palkitsevampaa kuin opiskelu”, hän naurahtaa. ”Töissäni saan aktiivisemmin tehdä erilaisia asioita. Ei pidä myöskään väheksyä palkan merkitystä. Se on kiva tunne, kun tilille kolahtaa aina joka kuukausi sopiva summa rahaa.”
Gradun tekemisestä Hägglund ei ota stressiä. Mahdollisesti hän tekee sen myöhemmin iltapuhteena – nykyiseen työhönsä liittyvästä aihepiiristä.
Tai jos työt loppuvat: ”Ehkä tekisin gradun, jos jäisin työttömäksi ja pitäisi hakea valtion virkaa. Niihinhän vaaditaan maisterin paperit”, hän sanoo.
Toistaiseksi Hägglundilta ei papereita ole kysytty. Eikä mitään muutakaan opintojen sisällöstä. Uuteen työpaikkaankin Hägglund rekrytoitiin – hänen ei edes tarvinnut hakea töitä.
Kuulostaa turhan hyvältä. Kai opintojen keskenjäämisestä nyt jotain haittaa on ollut?
”No, TT:n sedät tietysti lyö kuin vierasta sikaa. Saan jatkuvasti lukea lehdistä, että olen huono kansalainen ja vien leivän veronmaksajien suusta. Kyllähän se syyllistää”, Hägglund myöntää.
Kysytäänpä TT:n sediltä, mikä niissä pitkissä valmistumisajoissa on vikana.
”Valmistumisajat pitäisi saada alas, jotta nuoret saadaan aikaisemmin työmarkkinoille. Tarvitsemme lähivuosina paljon koulutettua työvoimaa, kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle”, TT:n koulutusosaston johtaja Kari Purhonen sanoo.
Opetusministeriössä ollaan huolissaan pitkistä opiskeluajoista samasta syystä. Siksi ministeriö on pyytänyt kaikkia yliopistoja toimittamaan vuodenvaihteeseen mennessä suunnitelmat, joilla opintoaikoja lyhennetään.
Opiskelijat halutaan siis aikaisemmin työelämään. Mutta peruskysymys on yhä auki: miksi jeppe ei opiskele?
Yhden vastauksen antaa Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan teettämä opiskelijoiden toimeentuloselvitys. Sen mukaan 75 prosenttia opiskelijoista tekee opintojensa ohessa – töitä.
Entäs se neljäsosa, joka on kirjoilla yliopistolla mutta ei opiskele lainkaan? Töissä. Mitäpä muutakaan he tekisivät: opintotukea ei saa jos ei suorita opintoviikkoja, eikä opiskelijoille myönnetä työttömyyskorvausta tai toimeentulotukea.
Tämähän alkaa kuulostaa kehäpäätelmältä: opiskelijan pitäisi valmistua, jotta pääsee töihin, mutta hän ei valmistu koska on töissä.
Osa opiskelijoista tekee töitä siksi, että opintotuella ei elä. Silti HYY:n toimeentuloselvityksen mukaan suurin yksittäinen syy opiskeluaikaiseen työntekoon on halu saada työkokemusta ja kontakteja. Niitähän nykyään arvostetaan, usein jopa enemmän kuin tutkintoa.
TT:n Kari Purhonen myöntää, että työkokemusta tarvitaan. Mutta opiskelun tulisi olla silti päätoimista ja tehokasta – töitä voi tehdä viikonloppuisin ja kesäisin.
”Olisi hyvä jos opiskelija ensin valmistuisi ja menisi sitten töihin. Ja onhan varmasti niitäkin, jotka opiskelevat tehokkaasti vaikka tekevät iltaisin ja viikonloppuisin töitä”, Purhonen sanoo.
Hanna Hägglund ei ymmärrä, miksi hänen pitäisi tehdä mahdollisimman nopeasti tutkinto, jos töitä riittää muutenkin. Hän ei näe opiskeluaikaista töissä oloa ongelmana oman uransa eikä kansantalouden kannalta.
”Miten opiskelujen aikana tienatut markat eroavat niistä markoista, jotka tienataan valmistumisen jälkeen?”, hän kysyy. ”Välillä tuntuu, että valmistumisaikojen pudottamista pidetään vastauksena kaikkiin yhteiskuntapoliittisiin ongelmiin.”
Kari Purhosen mukaan tutkinnolla on merkitystä.
”Tulevaisuudessa tarvitsemme entistä paremmin koulutettua ja pätevämpää porukkaa, jos aiomme pärjätä. Tutkintojen määrää tarkastellaan kun katsotaan yritysten kilpailukykyä. On myös opiskelijan itsensä kannalta parempi, jos valmistuu nopeammin ja pääsee koulutettuna töihin.”
Opetusministeriössä ollaan samoilla linjoilla.
”Meidän käsityksen mukaan pitkät valmistumisajat ovat ongelma myös opiskelijan näkökulmasta. Työhön sitoutuminen ja hyvän työpaikan saanti pitkittyy”, suunnittelupäällikkö Jouko Könnölä opetusministeriön koulutus- ja tiedepolitiikan osastolta sanoo.
Mutta entä jos opiskelija on jo hyvässä työpaikassa. Työ tekijäänsä opettaa, vai miten se nyt meni…
”Ei se kuitenkaan ole niin tehokasta työhön paneutumista kuin tutkinnon suorittamisen jälkeen”, Könnölä sanoo.
Miksi?”Ei ole riittäviä valmiuksia, kun ei ole koulutusta.”
Höh. Kukaan ei tunnu osaavan perustella vakuuttavasti, ketä se haittaa tahkoaako kansantaloudelle rahaa valtiot. maist. vai fil. yo.
Mutta tuskin kukaan valmistumista pahaksikaan panisi. Ja on opintojen venymiselle muitakin syitä kuin työssäkäynti.
”Emme me suinkaan syytä pelkästään opiskelijoita, että ne olisivat laiskoja”,TT:n Kari Purhonen sanoo. Hänen mukaansa ongelmana on myös opintojen ohjauksen puute.
Myös opetusministeriön Könnölä ja Hanna Hägglund ovat samaa mieltä.
”Olisin kaivannut gradun tekemisessä enemmän ihan kädestä pitäen -ohjausta. Luulen, että yksinäinen haahuilu tiedon suossa on aika yleinen tunne graduntekijöille”, Hägglund sanoo.
HYY:n koulutuspoliittinen sihteeri Arto Aniluoto muistuttaa, että Suomessa lopputyön vaatimustaso on korkeampi kuin monissa muissa maissa.
Pelkkä gradunteko ei pidennä valmistumisaikoja: suomalaiset aloittavat opintonsa myöhemmin kuin monet muut. Siihen on selkeä syy, tiukka pääsykoeseula.
Tämä kaikki näkyy tilastoissa. Suomessa yliopisto-opintoihin käytetään keskimäärin 6,5 vuotta, mikä on enemmän kuin OECD-maissa keskimäärin. Ja siitä ollaan opetusministeriössä huolissaan.
”Kun lasketaan opetusvoimavaroja opiskelijaa kohti, on luku ollut Suomessa oecd-maiden keskitasoa. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että merkittävä osa ei käytä resursseja ollenkaan”, Könnölä sanoo viitaten siihen neljäsosaan, joka ei opiskele lainkaan. ”Tilastot antavat harhaista informaatiota ulospäin.”
Opetusministeriö suunnitteleekin muutosta tilastointitapaan. Uudessa mallissa alle 25 opintoviikkoa suorittavat opiskelijat laskettaisiin osa-aikaisiksi opiskelijoiksi.
Arto Aniluodon mukaan samalla logiikalla tilastointia tulisi muuttaa myös valmistumisaikoja laskettaessa. Nykyiset tilastot mittaavat kirjoillaoloaikaa eivätkä opiskeluaikaa, Aniluoto sanoo.
”Ne, jotka eivät opiskele tekevät töitä tai jotain muuta. Jos katsottaisiin todellisia opiskeluaikoja, luvut putoaisivat selvästi.”
Suomen ylioppilaskuntien liitossa (SYL) on laskettu, että suomalaiset opiskelijat viettävät aktiivi-opiskelijoina ennen maisteriksi valmistumistaan vain 4,3 vuotta. Se näyttäisi kansainvälisissä vertailuissa jo paremmalta kuin nykyinen 6,5.
Herranlettas. Tästäkö nyt taas onkin kyse: miltä me näytämme muiden silmissä. Luulisi, että oleellisempaa olisi se, miten hyvin oppi menee perille, kestäisipä koulutus sitten viisi tai viisitoista vuotta.
”En usko alkuunkaan siihen, että laatu riippuisi koulutusajasta. Silloinhan kymmenessä vuodessa maisteriksi lukenut olisi pätevämpi kuin samassa ajassa tohtorin tutkinnon suorittanut. Eihän se niin voi olla”, TT:n Kari Purhonen sanoo.
Hanna Hägglund on eri mieltä. Hän katsoo pitkästä opiskeluajasta olleen hyötyä – vaikka se gradu jäisikin tekemättä.
”Vasta kuudentena opiskeluvuotena tieteellinen maailmankuva alkoi todella aueta. Luulen, että ymmärrän nyt sosiologiasta enemmän kuin jos olisin lukenut nopeasti maisteriksi”, Hägglund sanoo.
Hänen mielestään nykyopiskelijoille kasataan liikaa paineita: pitää olla tehokas, valmistua ja hankkia työkokemusta samaan aikaan.
”Parikymppisten elämään kuuluu paljon muutakin. Se on aika turbulenttia aikaa. Silloin muutetaan omaan kotiin, solmitaan ihmissuhteita ja erotaan. Ei se voi pelkkää opiskelua ja työntekoa olla.”
Hägglund korostaa itse oppineensa työelämässä tarvittavia taitoja, kuten itsevarmuutta ja oma-aloitteisuutta myös luentosalin ja kirjaston ulkopuolella: järjestötoiminnassa, tutorina ja valmennuskurssien vetäjänä.
Samoja asioita painotti HYY:n vuosijuhlissa marraskuussa opiskelijoille puhunut professori Matti Klinge.
”Kukaan ei tule myöhemmin kysymään, valmistuitteko neljässä, viidessä vai kuudessa vuodessa. Sen sijaan teiltä kysytään, mitä opitte ja oliko teillä hauskaa”, Klinge sanoi.
Ilkka Karisto
Kuva: Marko Turunen
