Ulkomailla asumisen huveihin kuuluu se, että saa kertoa kummallisia faabeleita kotimaastaan. Vahvistan parhaani mukaan Suomen mainetta hullujen slaavien pesänä ja ikuisen jään maana, vaikka tosikot valittavatkin, että Suomi pitäisi tuntea huipputeknologiastaan eikä juopoistaan ja kaamoksesta. Suomen kummallinen maine ei ole ignoranttien muukalaisten syy, vaan minun ja kaltaisteni satutätien, jotka kietovat uteliaat ulkomaalaiset toden ja tarun seittiin.
Afrikkalaisille kerron talvisista kävelyretkistä jääpolkua pitkin Suomenlinnaan ja lapsuuteni hurjista autoreissuista isoveljen kanssa Päijänteen jäällä. Hurmaan kuumien maiden kansalaiset anekdootilla pääkaupungin keskustassa asuvasta ystävästä, joka rakensi tyttärelleen lumesta ja jäästä liukumäen. Tytön ei enää tarvitse kulkea portaita isän toisen kerroksen asunnosta: hyppy tuuletusparvekkeelta jäämäkeen ja hups, sisäpihalla ollaan.
Jätän kertomatta, kuinka järvet jäätyvät auton kestäviksi kerran kymmenessä vuodessa tai kuinka jäämäki Punavuoressa sulaa yleensä viikon kuluessa. Jääkarhu kauppakeskuksessa olisi liian paksu juttu, mutta keskussairaalan pyöröoviin kompastuva hirvi kuuluu vakiotarinoihini samoin kuin marjastajia jahtaavat mesikämmenet.
Irlantilaisille ja englantilaisille kerron maasta, jossa lapset tottuvat näkemään vanhempansa nakuina. Kerron Yrjönkadun uima-altaasta, jossa ihmiset uivat ja peseytyvät alasti. Jätän väliin sen yksityiskohdan, että monet helsinkiläisetkin pitävät sitä outona ja käyvät mieluummin kaikissa muissa halleissa, joissa simmarit pysyvät yllä.
Kertoessani humalaisista suomalaisista minun ei tarvitse liioitella, jos haluan shokeerata vierasmaalaisia. Faktojen kertominen riittää.
Kuten vaikkapa, että kotihipoissa ei hämmästellä vessassa yökkäileviä juhlijoita tai että nuoruuteni aktiviteetteihin kuului mennä pohjoishämäläiseen metsään ja juoda pullollinen Koskenkorvaa. (Hyvä on, skeptikot, se oli vain puolikas pullollinen.)
Hard core -kertomukset liittyvät itsemurhiin, maamme omalaatuiseen kansallisurheilulajiin. Niiden loppukevennys kuvaa slaavilaista huumoria: Itsemurhatutkimusta tehnyt tuttu törmäsi vuosia sitten viimeiseen viestiin, joka päättyi sanoin: ”P.S. Kummitellaan!”
Yleensä ulkomaalaisia kiinnostavat juuri Outola-mainetta pönkittävät tarinat. Silloin tällöin joku tylsimys yrittää avata keskustelua siitä, kuinka Suomi on myös huipputeknologian maa, sillä onhan meillä Nokia. Torpedoin aiheen kertomalla, kuinka Nokia itse asiassa oli kumisaapastehdas, joka hairahti valmistamaan puhelimia, vaikka kansamme vaikenee kahdella kielellä.
Kun tapaan besserwisserin, joka tuntee toisenkin suomalaisen yrityksen, Soneran, kerron karjalaisen kylän kapinasta teleoperaattoria vastaan. Kun Sonera uhkasi viedä Valtimon kylästä viimeisenkin puhelinkopin, kylä uhkasi siirtää kaikki puhelut toiseen verkkoon. Toivomus valtimolaisille: jos kahlitsisitte itsenne koppiin estääksenne sen kuljettamisen, anekdootti saisi hurjasti lisää draamaa.
Heli Suominen
