HYY-vaalit sujuivat yllätyksettömästi

T:Teksti:

Vain 29 prosenttia liki 30 000 äänioikeutetusta äänesti 6.-7.11. pidetyissä Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) edustajistovaaleissa. Viimeksi opiskelijat äänestivät yhtä laiskasti 1980-luvun puolivälissä.
    Kehnoa äänestysprosenttia ei voi selittää ainakaan ehdokkaiden vähyydellä. Heitä oli peräti 897, mikä on 140 enemmän kuin kaksi vuotta sitten.
    Jos oletetaan, että jokainen ehdokas kävi äänestämässä, heidän äänistään muodostui kymmenesosa kaikista annetuista äänistä. Vaaleissa annettiin yhteensä 8893 ääntä.
    Eniten edustajistopaikkoja meni poliittisesti sitoutumattomalle ainejärjestöjen vaalirenkaalle. Ryhmän paikkamäärä nousi 12:sta 13:een. Edustajiston toinen suuri ryhmä, osakunnat, säilytti 12 paikkaansa.
    Sen sijaan oikea vaalirengas menetti yhden paikan. Sen paikkaluku on nyt kahdeksan. Vaalirenkaan sisäisessä jaossa kokoomuslainen Kansy menetti asemiaan, kun kristillisdemokraatit valtasivat kahden vuoden tauon jälkeen yhden edustajistopaikan.
    Viime vaaleissa hyvin menestyneiden vihreiden paikkamäärä pieneni kahdeksasta seitsemään. Vihreiden rinnalle edustajiston neljänneksi suurimmaksi ryhmäksi nousi oikeustieteen sekä lääke-, hammaslääke-, ja eläinlääketieteen opiskelijoiden HELP-ryhmittymä. HELP voitti yhden paikan lisää.
    Sitoutumaton vasemmisto jatkoi edellisvaaleista alkanutta nousuaan. Nyt lohkesi yksi lisäpaikka, mikä merkitsi paikkamäärän nousua kuuteen.
    Entiset paikkansa säilyttivät ruotsinkielisten snäf (4) ja demarit (1). Keskustaopiskelijoiden paikkamäärä väheni kolmesta kahteen.

Ainejärjestöjen vaalipäällikkö Walter Rydman näkee yhdeksi oman ryhmänsä menestyksen syyksi sen profiloitumisen keskustan ulkopuolella.
    ”Ylioppilaskunnan pitää muistaa myös muut alueet kuin keskustakampus. Vaadimme kampanjassamme muun muassa parempia liikenneyhteyksiä keskustasta Kumpulaan ja Viikkiin”, hän sanoi. Viikin listoilta nousikin peräti kolme ainejärjestöjen ehdokasta edustajistoon.
    Ennen vaaleja kiihkeintä keskustelua käytiin ylioppilaskunnan roolista. Toisten mielestä ylioppilaskunta voi ottaa kantaa myös yleisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Toiset taas haluaisivat HYY:n keskittyvän vain opiskelijoiden etujen ajamiseen.
    Yhteiskunnallista roolia ajoi voimakkaimmin sitoutumaton vasemmisto. Etujärjestönä toimimisen puolesta metelöi eniten Kansy. Rydmanin mukaan kansalaisjärjestö vai etujärjestö -keskustelu hyödytti ainejärjestöjä.
    ”Painotimme kampanjassamme, että ylioppilaskunnalla pitää olla myös yhteiskunnallinen rooli. Nähtävästi myös äänestäjät ovat sitä mieltä”, hän sanoi.
    Myös sitoutumattoman vasemmiston puheenjohtaja Laura Tuominen arvioi äänestäjien halunneen, että HYY osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun. Esimerkkinä hän mainitsi eduskunnassa taannoin käsitellyn parisuhdelain, jonka hyväksymisen puolesta HYY otti kantaa.
    ”Uskon, että kansalaisaktivismin ja joukkoliikkeiden nousu on herättänyt ja aktivoinut ihmisiä. Poliittisuus on taas arvostetumpaa, ja se tuntuu auttavan punavihreitä”, Tuominen kommentoi.
    Vaalivalvojaisissa Vanhalla ylioppilastalolla keksittiin myös raadollisempia syitä vaalitulokselle. HELPin menestystä selitettiin muun muassa massiivisella mainostekstiviestikampanjalla. Monia kismitti ehdokkaiden kalastelu kieroillakin keinoilla kuten oluttarjoilun järjestämisellä fukseille.
    ”Kaverivaalithan nämä ovat. Helppoahan se on päästä läpi, jos tarjoaa kaikille frendeille olutta”, yksi rannalle jäänyt ja nimettömänä pysytellyt ehdokas sadatteli.

Eniten henkilökohtaisia ääniä, 115, keräsi kristillisdemokraattien Mikko Leskelä, joka pääsi läpi oikean vaalirenkaan listalta. Yli sata ääntä keräsivät myös ainejärjestöjen Hanna Jäntti (111) ja osakuntien Juha Eskelinen (105).
    Edustajistoon valittiin muutama ”oikeakin” poliitikko, muun muassa Helsingin kaupunginvaltuutetut Johanna Sumuvuori (vihr) sekä Paavo Arhinmäki (vas).
    Sen sijaan moni yliopistojulkkis putosi. Näin kävi esimerkiksi HYY:n hallituksen puheenjohtaja Elina Moisiolle (osakunnat), SYL:n puheenjohtaja Esa Perkiölle (ainejärjestöt) sekä Kansyn puheenjohtaja Isto Havulle.
    Seuraavaksi edustajistoryhmät alkavat neuvotella HYY:n hallituksen paikkajaosta. Mitään radikaaleja muutoksia hallituskokoonpanoon ei odoteta, sillä ryhmäkoot muuttuivat korkeintaan yhden edustajan verran.
    ”Me aiotaan ainakin hallituksessa pysyä, kun voitimme vaalit. Kyllä tulos antaa ymmärtää, että voitaisiin jatkaa samalla pohjalla kuin ennenkin”, ainejärjestöjen Rydman sanoi.
     Nykyisessä hallituksessa ovat edustettuina kaikki muut ryhmät paitsi Kansy ja snäf.

Edustajistovaalien tulokset

Ainejärjestöjen vaalirengas 13 paikkaa (12 paikkaa vuonna 1999)

Osakuntien suuri vaalirengas 12 paikkaa (12 paikkaa vuonna 1999)

Oikea vaalirengas (kansY ja kristillisdemokraatit) 8 paikkaa (9 paikkaa vuonna 1999)

HYY:N Vihreät 7 paikkaa (8 paikkaa vuonna 1999)

Help (pykälä – LKS – EKY – HLKS) (HELP) 7 paikkaa (6 paikkaa vuonna 1999)

Sitoutumaton vasemmisto (sitVas) 6 paikkaa (5 paikkaa vuonna 1999)

Svenska nationer och ämnesföreningar snäf 4 paikkaa (4 paikkaa vuonna1999)

Keskeiset 2 paikkaa (3 paikkaa vuonna 1999)

Solidaariset 1 edustajistopaikka (1 paikka vuonna 1999)

Uuden edustajiston jäsenet

Tulokset ovat epäviralliset, eikä keskusvaalilautakunta ole vielä vahvistanut niitä. Ehdokkaan jäljessä on hänen henkilökohtainen äänimääränsä.
     Jäntti Hanna ainejärjestöt 111 Eskelinen Juha osakunnat 105 Anttinen Anna KansY 71 Sumuvuori Johanna Vihreä 67 Mäkinen Hanna-Mari help 42 Alitalo Anne ainejärjestöt 99 Salo Aija SitVas 66 Rintala Nuutti ”Nude” osakunnat 53 Stjernberg Susanna snäf 51 Lukkarinen Ari ainejärjestöt 44 Pätiälä Antti KansY 46 Pietari Kirsi osakunnat 39 Nuorteva Johanna Vihreä 53 Saarelma Katariina help 52 Sutela Jarkko ainejärjestöt 51 Saxell Jani SitVas 57 Huhtinen Kaarina osakunnat 28 Matikainen Katri KansY 56 Ahokas Lari ainejärjestöt 53 Luoma-aho Veera Vihreä 49 Heinsalo Riitta osakunnat 27 Lahti Päivi help 89 Markelin Viktor snäf 21 Saharinen Katariina ainejärjestöt 56 Uljas Jenni SitVas 41 Hokka Karoliina KansY1 39 Huovila Jussi keskeiset 26 Haapea Archi osakunnat 24 Kontkanen Riina Vihreä 44 Hankonen Nelli ainejärjestöt 32 Lantto Hanna solidaariset 28 Forsell Antti osakunnat 14 Ruohonen Tuomas help 39 Rissanen Laura KansY 33 Ekman Jaakko ainejärjestöt 51 Arhinmäki Paavo SitVas 35 Lång Linus Vihreä 36 Jokinen Sanni osakunnat 22 Meinander Toffe snäf 45 Rydman Walter ainejärjestöt 37 Leskelä Mikko kristillisdemokraatti 115 Helminen Eeva-Eerika HELP 41 Laherto Antti osakunnat 20 Myllys Mikko ainejärjestöt 22 Hautakorpi Johanna Vihreä 34 Mäkinen Esa SitVas 35 Lappi Tuomas keskeiset 15 Kahila Jouni (sit.) KansY 35 Huovinen Marja ainejärjestöt 34 Hultin Jerry help 27 Järvinen Johanna osakunnat 22 Leino Heidi Vihreä 33 Danielsson Mira snäf 39 Paakkunainen Nina ainejärjestöt 31 Korvensyrjä Aino SitVas 32 Knuutila Aleksi KansY 34 Sivula Mika keskeiset 40 Harva Mia osakunnat 17 Laurinen Jaakko ainejärjestöt 45 Pursiainen Henna help

Ilkka Karisto
Kuva: Veikko Somerpuro