Ensin romahtivat tornit. Ja sitten niiden mukana vanhentuneet käsitykset turvallisuudesta. ”Turvallisuuspolitiikka on viimeistään näiden tapahtumien jälkeen ymmärrettävä perustaltaan ja luonteeltaan globaaliksi. Turvallisuus on laaja-alainen ja kokonaisvaltainen käsite. Uudet turvallisuusuhat ovat osoittautuneet järkyttävällä tavalla todellisiksi.”
Ulkoministeri Erkki Tuomioja lausui Paasikivi-seuran puheessaan 23. lokakuuta ääneen sen, mitä moni turvallisuuspolitiikan harrastaja oli ajatellut World Trade Centerin iskujen ja kirjeterrorismin jälkeen: turvallisuuttamme uhkaavat haasteet, joita on vaikea torjua sotilaallisesti.
Se on tiedetty jo 1980-luvulta, jolloin todenteolla alkoi keskustelu laajasta turvallisuuden käsityksestä. Länsimaita ei uhannut vain suursota. Niiden piti oppia pelkäämään myös kansainvälistä terrorismia, kulkutauteja, ympäristökatastrofeja, massiivisia väestönliikkeitä, kansainvälistä rikollisuutta ja huumekauppaa.
Laajassa turvallisuuskäsityksessä otettiin lähtökohdaksi ihmisten – etenkin länsimaiden kansalaisten – huolettoman elämän suojeleminen. Se oli kuin suojakuvun rakentamista monimutkaisen länsimaisen yhteiskunnan ja sen jäsenten ympärille.
Pitkään uudet uhat elivät lähinnä puheissa ja todellisessa elämässä vain länsimaiden rajojen ulkopuolella: Yhteiskunnat luhistuivat Balkanilla ja Afrikassa. Terroristen pommit räjähtelivät Keniassa ja Tansaniassa. Suomea huolestuttivat Venäjällä vallinnut sekasorto ja ydinvoimaloiden tila.
Yhtäkkiä vuoden sisällä uudet uhkat ovat uineet länsimaiden rajojen yli. Ensin hullun lehmän tauti pisti miettimään ruoan turvallisuutta. Sitten tietoverkot jumittuivat viruksista.
Ja lopulta syttyi kauhu, kun terroristit räjäyttivät World Trade Centerin ja palan Pentagonista. Sitten päälle päätteeksi USA:n postijärjestelmä sekoitettiin pernaruttokirjeillä.
Eikä kukaan tiedä, miten kauhutarina jatkuu.
”Tässä pernarutossa olemme mahdollisesti nähneet vasta jäävuoren huipun”, uskoo turvallisuuden käsitettä tutkinut yliassistentti Kari Laitinen Tampereen yliopistosta. ”Olen kysynyt myös itseltäni, mikä on terroristien kynnys tämän jälkeen käyttää ydinlatausta.”
Kylmän sodan päätyttyä Euroopassa kaikuivat puheet, joissa julistettiin sodan uhka mitättömäksi. Kylmän sodan sotilaallisesta ja pelokkaasta ajattelusta ajateltiin voitavan siirtyä yhteistyön aikaan.
”Laajaan turvallisuuteen viittaamisesta tuli Euroopassa keino osoittaa uudenlaista yhteistyöhalukkuutta. Siihen liittyi optimismi, joka sittemmin on hieman karissut. Mutta laaja turvallisuus on jäänyt ajattelussa elämään”, kuvaa yliassistentti ja turvallisuustutkija Arto Nokkala Tampereen yliopistosta.
Suomen turvallisuuspolitiikka vietiin laajan turvallisuuden aikaan vuoden 1995 valtioneuvoston selonteolla eduskunnalle. Vuonna 1997 annetussa selonteossa täsmennettiin uusia uhkia, joita eriteltiin kahdeksan. Ne ulottuvat kansainvälisestä rikollisuudesta massiivisiin väestönliikkeisiin.
Suomen turvallisuuspolitiikka on kaikesta uusien uhkien puheesta huolimatta säilynyt sotilaallisempana kuin kuvittelisi, sanoo aiheesta väitöskirjansa tehnyt Nokkala.
”Loppujen lopuksi sotilaallista turvallisuutta on yhä haluttu pitää erillään ei-sotilaallisesta. Tämän johdosta wtc-iskut eivät juurikaan muuttane turvallisuuden käsitettä Suomen politiikassa. Terrorismin ei uskota uhkaavan valtion olemassaoloa eikä se siksi nouse sotilaallisten uhkien rinnalle turvallisuudessa”, hän toteaa.
Laajan turvallisuuden puolestapuhujille iskut wtc:hen osuivat haastavaan aikaan. Optimismi on turvallisuusajattelussa vähentynyt ja puhe laajasta turvallisuudesta poistunut muodista. ”Uudet uhkakuvat on otettu kyllä huomioon, mutta sama vanha sotilaallisen turvallisuuden logiikkaa on säilynyt”, Laitinen valittaa.
”Se on surullista, sillä ei näihin asioihin voi vaikuttaa syvemmin millään muulla kuin enemmän tai vähemmän naiivilla maailmanparantamisella. Pitää puuttua globaaleihin epäkohtiin. Karmealla tavalla viime aikojen tapahtumat pitää nähdä herätyksenä sille, että näin maailman meno ei voi jatkua”, hän huokaisee.
Laitinen harmittelee myös, että maailmanpolitiikan kehittämistä on vaivannut lyhytjänteisyys. ”Kriisit Kosovossa, Somaliassa, Balkanilla ja nyt
Afganistanissa ovat varastaneet huomion pitkäjänteiseltä toiminnalta, joka saattaisi helpottaa sitä, ettei jonain vuonna tule taas todellista laajaa kriisiä.”
Arto Nokkala uskoo nykyisen mediajärjestyksen vaikeuttavan entisestään laajan turvallisuuden täsmentämistä. Keskustelussa ylikorostuu kulloinenkin uusi uhka, joka jättää kokonaisuuden piiloon. Näin kävi wtc-iskujen ja bioterrorismin lisäksi esimerkiksi silloin, kun hullun lehmän tauti riehui kiivaimmillaan.
Suomalaista ajattelua wtc-iskut ja pernarutto selventävät Nokkalan mielestä siksi, että niihin on reagoitu ensisijaisesti korostamalla oman väestön suojaamista. Se osoittaa, että Suomi etenee vanhoilla linjoillaan, jossa turvallisuutta luodaan suojaamalla omia rajoja.
Toinen vaihtoehto olisi pohtia, miten vaikuttaa ongelmien syntyyn. Suomen vastaus on lähinnä Tuomiojankin puheissa kaikuvat toiveet yk:n aseman ja kansainvälisen yhteistyön vahvistamisesta.
Sen sijaan iskujen kohde Yhdysvallat on ryhtynyt poistamaan turvallisuusuhkaa aloittamalla sodan terroristeja suojelevaa Afganistanin Taleban-hallintoa vastaan. Helsingin yliopiston kansainvälisen politiikan professori Burkhard Auffermann pelkää, että se hankaloittaa entisestään rauhanomaisen turvallisuusajattelun läpiviemistä.
”Bushin hallinto ja sen ulkopolitiikan vanhat ukkelit – naispuolinen turvallisuusneuvonantaja Condoleezza Rice heidän joukossaan – eivät ole oppineet, että kansainvälistä politiikkaa ei voi enää alueellistaa ja että uudet sodat käydään valtioiden sisällä. Heidän ajattelunsa ei ole muuttunut, joten heidän ei voinut olettaakaan vastaavan muulla tavalla kuin vanhanaikaisella sodalla.”
Auffermann muistuttaa, että vaikka pommituksia tukee maailmanlaajuinen koalitio, Yhdysvallat on sanellut tavan, jolla iskuihin vastattiin. Se määrittää muiden mahdollisuuksia puhua kriisistä ja sen syistä.
”On selvää, ettei tätä konfliktia näin ratkaista. Ja Yhdysvallatkin tietää, ettei ongelmaa tällä taistelulla poisteta. Se ei vain taida tajuta pahentavansa tilannetta”, Auffermann päivittelee.
Markus Mervola osallistui neuvonantajana artikkelin ideointiin.
Biouhka
Otetaan mahdottomalta kuulostava tilanne: Mies kävelee Kauniaisten terveyskeskukseen pahasti sairaana. Hän on saanut pernaruttotartunnan.
Mutta sitä ei voi tietää. Hän näyttää vain sairaalta.
Tällaisessa tapauksessa terveyskeskuksen henkilökunta olisi paljon vartijana. Oikean taudinmäärityksen lisäksi heidän pitäisi selvittää missä ja miten tauti on tarttunut, sanoo neuvotteleva virkamies Jouko Söder sosiaali- ja terveysministeriöstä.
Söder muistuttaa, että poikkeustilanteisiin valmistaudutaan alan koulutusohjelmissa. Hallinto päivittää myös jatkuvasti kentällä toimivien tietoja uusista uhista.
”Lääkärien tietoisuutta biouhkista ja niiden aiheuttamien infektioiden hoidosta on viime vuosina lisätty”, kertoo sosiaali- ja terveysministeriö muistiossaan. Lisäksi eu:ssa on vahvistettu yhteistyötä, jotta tartuntatautien nopeasta leviämisestä saadaan tieto kaikkiin jäsenmaihin.
Jos jokin yllättävä epidemia saapuu Suomeen, se huomataan parhaiten Kansanterveyslaitoksen tartuntatautirekisterin kautta. Sinne kootaan lääkärien antamat tiedot potilaiden taudeista. Taudin levitessä nopeasti rekisteri kuitenkin reagoi hitaasti, Söder myöntää.
Hallitsematon pakolaistulva
Television keskusteluohjelmissa 90-luvun alkupuolella asiantuntijoilta kysyttiin usein, mitä Suomi tekee, jos rajan yli tulvii tuhansia pakolaisia. Rajalla tarkoitettiin aina itärajaa.
Talouskriisistä toiseen kompuroiva Venäjä oli epävakaa, ja sen rajavalvonta oli löystynyt Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Suomessa pelättiin, että Venäjällä tapahtuva ydinvoimalaonnettomuus, poliittinen tai taloudellinen romahdus tai suoranainen nälänhätä saisi massat pyrkimään Suomeen. Virallisissa papereissa hallitsematon maahanmuutto nimettiin yhdeksi uusista turvallisuusuhista.
Itä-Suomen maaherroille annettiin vuonna 1992 tehtäväksi laatia yksityiskohtaiset suunnitelmat siitä, kuinka suuri pakolaisvirta voitaisiin ottaa vastaan. Rajaseudun kunnissa pakolaisten majoituspaikoiksi kaavailtiin urheiluhalleja, kouluja, opistoja ja hätätapauksessa parakkeja, laivoja ja telttoja. Suomi oli valmis vastaanottamaan, rekisteröimään, majoittamaan, ruokkimaan ja lääkitsemään kymmeniätuhansia, jopa satojatuhansia pakolaisia.
Yhtäkkistä, hallitsematonta pakolaistulvaa ei tullut. Majoitus-, ruokinta- ja lääkintäsuunnitelmat ovat kuitenkin yhä olemassa ja tarvittaessa nopeasti päivitettävissä.
Myös lainsäädännössä varaudutaan joukkopakolaisuuteen. Viime keväänä eduskunnan käsittelyyn tuli lakiesitys, jossa esitetään erityisten transit-keskusten perustamista siinä tapauksessa, että Suomeen tulisi yllättäen tuhansia turvapaikan hakijoita. Transit-keskuksissa heidät rekisteröitäisiin, syötettäisiin ja lääkittäisiin ennen siirtämistä varsinaisiin vastaanottokeskuksiin.
Uusi laki merkitsisi myös sitä, että viranomaisilla olisi riittävät valtuudet toimia suuren pakolaismassan hoitamiseksi ilman valmiuslain soveltamista eli poikkeustilaa.
Verkkohyökkäykset
Taitavasti suunniteltu isku tietoverkkoihin voisi tehdä katastrofaalista jälkeä. Koko Suomi on riippuvainen tietoverkoista: sähkön- ja vedenjakelu, pankkien maksuliikenne, viestintäjärjestelmät ja rautateiden kulunvalvonta on kaikki tietokoneistettu.
”Uhkat pahenevat koko ajan, kun yhteiskunta verkottuu entisestään”, sanoo tietoturvayhtiö F-Securen Mikko Hyppönen. ”En tiedä, kauanko Suomi pärjäisi, jos esimerkiksi sähkönjakelu katkaistaisiin.”
Suomessa ei toistaiseksi ole tapahtunut pahoja tietomurtoja tai virushyökkäyksiä. Hakkerit ovat tunkeutuneet muun muassa Yleisradion tietojärjestelmiin ja lukeneet ministereiden henkilökohtaisia sähköposteja. Mutta suuria tuhoja he eivät ole aiheuttaneet.
Maailmalla on liipattu läheltä. Hakkerit ovat tunkeutuneet muun muassa Nasan ja Yhdysvaltojen armeijan tietojärjestelmiin. Hakkereita epäillään syyllisiksi myös Kalifornian viimekesäisiin sähkökatkoihin.
Viime heinäkuussa estettiin viime hetkessä Valkoista taloa kohti suunnattu isku. Britanniassa epäillään rautateiden kulunvalvontasysteemiin tunkeutuneen hakkerin yrittäneen aikaansaada kahden junan yhteentörmäyksen.
Ulkomaiden esimerkit osoittavat, että kaikista varotoimenpiteistä huolimatta sataprosenttista tietoturvaa on mahdotonta saavuttaa. Mikko Hyppösen mukaan Suomen suojautumisen taso on kuitenkin korkea – ainakin kansainvälisesti vertaillen. Yhteiskunnan perustoiminnoista, kuten sähkön- ja vedenjakelusta, vastaavat verkot ovat suljettuja ja toimivat irrallaan muista verkoista.
Syyskuun terrori-iskujen jälkeen valmiutta on parannettu. Hyppönen ei usko, että al-Qaidan kaltaiset terroristijärjestöt pystyisivät toteuttamaan tietoverkkoiskuja itse, mutta rahalla voi aina ostaa asiantuntemusta. Alkeellisia verkkohyökkäyksiä on tehty muun muassa Lähi-idässä.
”Tämän vuoden puolella ollaan havahduttu siihen, että ensimmäistä kertaa hyökkäysten takana on jokin organisaatio ja rahoitus. Se pistää miettimään, onko nyt käynnissä jonkinlainen tunnusteluvaihe.”
Terroristijärjestöjä todennäköisempinä tietoverkkoiskujen toteuttajina Hyppönen pitää kuitenkin globalisaatiokriittisiä aktivisteja. Hän hämmästelee, että suuryrityksiä vastaan ei ole tehty enempää verkkohyökkäyksiä.
”Aktivistit ovat koulutettuja ja heillä riittää tietotaitoa. Jos he kivittivät McDonald’sin ikkunoita, niin onhan se steitmentti. Paljon suurempaa tuhoa he saisivat aikaan, jos kivienheittäjät menisivät kellariin näpyttelemään koneita”, hän sanoo.
Ydinvoimalaonnettomuus
Viimeistään tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen ydinkatastrofista tuli keskeinen turvallisuusuhka.
Vaikka Tshernobylin räjähdyksestä ilmoitettiin vitkutellen, suomalaisviranomaiset havaitsivat lisääntyneen säteilyn välittömästi. Suomeen rakennettiin jo vuonna 1960 kolmensadan säteilymittarin automaattiverkko. Mittarit hälyttävät heti, jos säteilyarvot ylittävät hiukankin normaalin taustasäteilyn.
Sittemmin suomalaiset ovat olleet mukana rakentamassa samanlaista verkkoa Venäjällä Sosnovyi Borin atomivoimalan ympäristöön. Sosnovyi Borin vaaralliseksi luokiteltu voimala sijaitsee vain sadan kilometrin päässä Suomen rajasta. Suomalaisviranomaiset saisivat tiedon onnettomuudesta välittömästi.
Pietariin ja Moskovaan on rakennettu nykyteknologialla varustetut valmiuskeskukset, jotka ovat suorassa yhteydessä suomalaisviranomaisiin. Valmiustasoa testataan muun muassa Venäjän ja Suomen yhteisillä yllätysharjoituksilla, joita tehdään myös öisin.
Kaikesta huolimatta on varauduttava pahimpaan. ”Vaikka riski olisi kuinka pieni, tuho voi olla valtava. Koskaan ei päästä sadan prosentin turvallisuuteen”, Säteilyturvakeskuksen valmiuspäällikkö Hannele Aaltonen sanoo.
Jos ydinvoimalaonnettomuus tapahtuisi, viiden kilometrin säteellä olevat ihmiset evakuoitaisiin välittömästi. Sen jälkeen väestönsiirtoja tehtäisiin tarpeen mukaan. Kaikilta radio- ja televisiokanavilta annettaisiin ohjeita, samoin kuin ulkokaiuttimista ja tarvittaessa kaiutinautoista.
Syyskuun alkuun asti voimassa oli sisäministeriön määräys, jonka mukaan kaikilla työpaikoilla, kouluissa ja päiväkodeissa piti olla varastoituna joditabletteja. Uusi pelastustoimilaki siirsi vastuun joditablettien varastoinnista kansalaisille. Työpaikoille jäi velvollisuus tehdä turvallisuussuunnitelma.
Matias Möttölä ja Ilkka Karisto
Kuva: Mia Savonen
