Älypeliä

T:Teksti:

”Miten pääsisimme tyhmistä eroon?” ihmetteli kasvatustieteen professori Kari Uusikylä 11.5. Helsingin Sanomien yleisönosastolla. Kysymys oli tarkoitettu pilkalliseksi provokaatioksi, kommentiksi Yrjö Ahmavaaran ja Tatu Vanhasen väitteisiin älykkyyden geneettisestä alkuperästä.
    Mutta se ei ole kaukana kysymyksistä, jotka pyörivät kenties jokaisen isän ja äidin päässä: Mitä voimme tehdä, jotta lapsistamme tulisi älykkäitä? Pitääkö etsiä hyväperimäinen sperman- tai munasolunluovuttaja vai riittääkö virikkeinen ympäristö?
     Älykkyyden ikuisuusongelma – mikä on perittyä ja mikä ympäristön tekoa – ei lakkaa kiehtomasta tutkijoita. Viimeksi noin kuukausi sitten psykologit William Dickens ja James Flynn julkistivat Psychological Review-lehdessä uudet tutkimustuloksensa, jotka valottavat älykkyyden kehittymistä jälleen yhdestä näkökulmasta.
    Flynn on sama mies, joka vuonna 1987 huomasi, että keskimääräinen älykkyysosamäärä kasvaa jatkuvasti. Sen jälkeen älykkyystestejä on skaalattu tasaisin väliajoin, jotta keskiarvo saataisiin pysymään sadassa.
    Flynn-efektiksi kutsuttu ilmiö viittaa siihen, että ympäristöllä on erittäin suuri merkitys. Mistäpä muusta äo:n kasvu johtuisi kuin koulutustason parantumisesta, harrastusten ja muiden älyä kasvattavien puuhien yleistymisestä?
    Mutta Dickensin ja Flynnin uusi tutkimus maalaa kuvan perimän ja ympäristön symbioosista, joka lupaa hyvää ”hyvägeenisille” lapsille. Heidän teoriansa mukaan pienetkin geneettiset erot älykkyydessä korostuvat ympäristön vaikutuksesta: syntymäfiksuilla lapsilla on taipumus itse etsiytyä virikkeiden ääreen, jotka fiksuntavat heitä entisestään. Se jolla on, sille annetaan.
    Millainen johtopäätös tästä pitäisi vetää? Pitäisikö uusien pikku forrestgumpien syntyminen jotenkin estää? Yrjö Ahmavaaran ja Tatu Vanhasen mielestä ilmeisesti kyllä – näin he ainakin antavat vaivihkaa ymmärtää tuoreessa kirjassaan Geenien tulo yhteiskuntatieteisiin.
    ”Entä jos olisimme juutalaisia, joiden johtajat tulivat yli 17 vuosisataa älykkyysjakauman yläpäästä”, Ahmavaara spekuloi. Hän siteeraa tutkimuksia, joiden mukaan juutalaisten keskimääräistä korkeampi älykkyysosamäärä johtuu siitä, että juutalaisessa kulttuurissa päävastuu lisääntymisestä oli vuosisatojen ajan sälytetty älyllisesti ylivertaisille pappissuvuille.
    Vanhanen puolestaan on jo aiemmin julkaistussa artikkelissaan pohdiskellut, pitäisikö älykkäitten parien lisääntymistä jotenkin erityisesti rohkaista ja tyhmien sikiäminen estää.

Ennen kuin ryhtyy abortoimaan huonot älygeenit perineitä sikiöitä kannattaa kuitenkin muistaa, että totuudet älykkyyden kehityksestä ovat parhaimmillaankin vain valistuneita arvauksia.
    On tutkimusteknisesti äärimmäisen hankalaa erottaa toisistaan perimän ja ympäristön vaikutusta, koska ympäristön vaikutus alkaa jo kohdussa. Lukuisten kaksostutkimusten perusteella on päädytty arvelemaan, että perimän painoarvo olisi 40-80 prosentin luokkaa.
    On siis todennäköistä, että kysymykseen perimän ja ympäristön työnjaosta on mahdotonta koskaan saada täsmällistä vastausta. Ja juuri tästä syystä erilaisten älykkyystutkimusten referointi antaa loistavat mahdollisuudet politikointiin.
    Politikoinnista oli kyse myös Kari Uusikylän lehtikirjoituksessa. Kasvatustieteen professori haluaa luonnollisesti sekä uskoa itse että ihmisten uskovan, että ympäristöllä ja kasvatuksella on suuri vaikutus lapsen älyn kehitykseen.
    Uusikylän haukkumat emeritusprofessorit Ahmavaara ja Vanhanen taas levittävät geeniuskoa, jonka perusteella voidaan väittää, että tyhmien koulutukseen ei kannata sijoittaa. He kannattavat älykkyyteen, eli heidän mukaansa geeneihin, perustuvaa luokkajakoa – perusidea on sama kuin Aldous Huxleyn Uljaassa uudessa maailmassa – ja heidän mukaansa siihen on jo osittain siirrytty.
    Todellisen merkityksensä tämä kiista saa siinä vaiheessa, kun tehdään yhteiskuntapoliittisia päätöksiä. Esimerkiksi Suomi olisi nyt erilainen paikka elää, jos täällä ajateltaisiin naisista kuten 1800-luvun Euroopassa.
    ”Silloin uskottiin, että naisille ja neekereille ei kannata opettaa mitään, koska heidän pääkallonsa luutuvat niin varhain. Jos heidän aivojaan kasvatettaisiin opetuksella, olisi vaara, että heidän päänsä poksahtavat halki”, Uusikylä selittää.

Usein älykeskustelun tuoksinassa unohdetaan myös korostaa sitä sinänsä ilmeistä seikkaa, että älykkyystesti mittaa vain yhtä älykkyyden kapeaa alalajia, testiälykkyyttä. Ja se ei ole sama kuin älykkyys, saati sitten lahjakkuus.
    Myöskään universaaliksi mittariksi äö-testiä ei voi kehua. ”Korkea älykkyysosamäärä kertoo abstraktin ja loogisen ajattelun hallinnasta, ja ne ovat ominaisuuksia, jotka auttavat pärjäämään hyvin länsimaisessa yhteiskunnassa”, Uusitalo huomauttaa. ”Afrikan viidakossa selvitäkseen tarvitsee varmaan vähän toisenlaista älyä.”
    Erään teorian mukaan älykkyyttä on kolmea päälajia: analyyttista, syntetisoivaa ja praktista. Analyyttinen äly on juuri sitä, mitä älykkyystestit mittaavat: loogista ajattelua. Synteettinen lahjakkuus tarkoittaa luovuutta, kykyä etsiä uudenlaisia ratkaisuja. Praktinen lahjakkuus taas ilmenee käytännön tekemisenä.
    Mitä iloa ihmiselle oikeastaan edes on pelkästä testiälykkyydestä?
    ”No, onhan se kivaa”, Uusitalo toteaa. Testiälykkäillä leikkaa nopeasti, ja he oppivat helposti uusia asioita.
    ”Käytössä olevien testien mittaama älykkyys näyttäisi tilastojen valossa liittyvän yleiseen elämässä pärjäämiseen, lähtien siitä, että jaksaa paremmin käydä kouluja”, kasvatustieteen professori Jarkko Hautamäki sanoo. ”Mutta onneksi se ei ole mikään deterministinen juna. Mikä tahansa perehtymistä ja keskittymistä vaativa homma, oli se sitten tietokonepeli tai mikä vain, näyttäisi tuottavan yleistä etua, eräällä tavalla kasvattavan älykkyyttä.”
    Lohduksi niille, joille on älygeenejä jaettaessa käynyt keskimääräistä huonommin, Hautamäki siteeraa vielä tetris-tutkimuksia. Niissä on todettu, että älykkyysosamäärä ja pelissä saavutettu pistemäärä korreloivat vain kahden ensimmäisen tunnin ajan siitä, kun koehenkilö ensimmäistä kertaa eläessään aloittaa tetriksenpeluun. Myöhempiin tuloksiin äo ei vaikuta.

Sanna Sommers
Kuva: Mikko Reponen