”Olen tehnyt työtä intohimoisesti ja rehellisesti”, Dino De Laurentiis vastaa nöyrästi kysymykseen menestyksensä salaisuudesta. Hänen englannissaan on yhä paksu italialainen aksentti, vaikka hän on asunut Yhdysvalloissa kolmisenkymmentä vuotta.
Yksi vanhimmista elokuvamoguleista kuulostaa ja näyttää Coppolan Kummisedistä repäistyltä vanhalta mafiosolta, eikä puheiden nöyryys kestä pitkään. Vuonna 1919 syntynyt tuottaja on uransa huipulla – taas kerran.
Dino De Laurentiisin tuottamasta ja Ridley Scottin ohjaamasta Hannibalista, Uhrilampaiden jatko-osasta, otettiin Yhdysvalloissa ensi-iltalevitystä varten 5 000 kopiota, mikä on maailmanennätys. Elokuva tahkoaa isoa tulosta lippuluukuilla ympäri maailmaa ja Suomea.
”Se oli kovin helppo suunnitella. Piti vain valikoida kuudesosa Thomas Harrisin paksusta romaanista. Kun käsikirjoitus oli valmis, aloin puhua ohjaajan kanssa kuten aina”, De Laurentiis selitti Berliinin elokuvajuhlilla, joilla hän kävi markkinoimassa Hannibalia.
Ihan niin helposti homma ei kuitenkaan sujunut. Kirjan filmausoikeuksista maksettiin 10 miljoonaa taalaa, mutta Uhrilampaiden ohjaaja Jonathan Demme ja naispääosaa esittänyt Jodie Foster eivät lähteneet mukaan hankkeeseen. Sen sijaan Anthony Hopkins suostui uudestaan sarjamurhaaja Hannibal Lecteriksi.
”Kun Harris oli kirjoittanut kirjansa, käskin hänen lähettää sen Demmelle ja Hopkinsille. Demme piti kirjasta. Tapasimme ja puristimme kättä sopimuksen merkiksi. Sitten Jonathanin agentti ilmoitti, että hän joutuu vetäytymään.”
De Laurentiis epäilee, ettei Demme halunnut lähteä ohjaamaan jatko-osaa, koska Uhrilampaat voitti Oscareita, ja häneltä olisi odotettu sen vuoksi paljon. Foster taas ei olisi muutenkaan ollut De Laurentiisin mielestä sopiva näyttelijä jatko-osaan.
”Uhrilampaissa hänen hahmonsa, fbi-agentti Starling, oli nuori opiskelija. Hannibalissa hän on seksiä tihkuva aikuinen nainen. Jodie väitti, että hänellä oli samaan aikaan toisen elokuvan kuvaukset, mutta uskon, että hänkin tajusi, ettei rooli ollut hänelle oikea.”
Vaikka De Laurentiis selittää Hannibalin syntyvaiheet parhain päin, elokuva ei toimi yhtä tehokkaasti kuin Uhrilampaat. Mutta tuottajalle kaupallinen menestys lienee tärkeintä.
Dino de laurentiis alkoi opiskella teini-ikäisenä kuvaajaksi. Aluksi hän sai alalta vain hanttihommia, mutta ensimmäisen elokuvansa hän tuotti jo parikymppisenä. Sitten toinen maailmansota keskeytti elokuvien teon vähäksi aikaa.
Sodan jälkeen De Laurentiis jatkoi tuottamalla neorealismin klassikoihin kuuluvan Giuseppe De Santisin ohjaaman Katkeraa riisiä (1946). 1950-luvulla hänen tunnetuimmat tuotantonsa olivat Federico Fellinin La Strada (1954) ja Cabirian yöt (1956), jotka molemmat saivat parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin.
”Työskentelin Euroopassa suurten ohjaajien kanssa. Reseptini on aina ollut yhteistyö. Fellini halusi keskelle Cabirian öitä 15 minuutin filosofisen monologin. Sanoin Federicolle, että hän on hullu, että se pysäyttää koko elokuvan.”
”Elokuva oli muuten upea, mutta Federico ei millään suostunut leikkaamaan sitä. En ole koskaan halunnut käyttää sopimusten pykäliä lopullisesta leikkauksesta, mutta silloin menin laboratorioon ja piilotin osan negatiivista. Federicon oli pakko tehdä elokuvansa ilman monologia, ja niin hän sai Oscarinsa.”
”15 vuotta myöhemmin Federico pyysi kohtauksensa takaisin, jotta hän voisi näyttää Cabirian haluamassaan muodossa opiskelijoille jossain erikoisnäytöksessä. Ne opiskelijat taisivat kyllästyä, vaikkei Fellini koskaan myöntänyt sitä minulle.”
Kun Fellini ja tuottajakumppani Carlo Ponti lopettivat yhteistyön De Laurentiisin kanssa vuonna 1957, De Laurentiis siirtyi aikaisempaa viihteellisemmille linjoille. Hän tuotti isoja spektaakkeleita, joissa vilisi usein gladiaattoreita ja orjatyttöjä. Hänen Dinocitta-studionsa kilpaili 1960-luvun alussa kuuluisan Cinecittan kanssa.
”Luennoin taannoin New Yorkin Columbia-yliopistossa nuorille, jotka kysyivät, miten pääsee isoksi tuottajaksi. Lainasin muistaakseni Picassoa ja sanoin, ettei inspiraatiota voi opettaa. Yleensä homma on selvä, kun saa hyvän käsikirjoituksen ja ohjaajan.”
Aina ei De Laurentiisilla ole ollut tarpeeksi inspiraatiota, hyviä ohjaajia tai käsikirjoituksia. 60-luvun lopulla Italian elokuvatuotanto ajautui kriisiin, ja De Laurentiis menetti studionsa. Hän päätti muuttaa Amerikkaan.
Tuon ajan muistettavimpia De Laurentiisin tuotantoja ovat muun muassa Roger Vadimin camp-klassikko Barbarella vuodelta 1968. Barbarella pohjautui Jean-Claude Forestin sarjakuvaan ja oli ranskalais-italialainen tuotanto.
Sydney Pollackin ohjaama poliittinen jännäri Korppikotkan kolme päivää (1975) on De Laurentiisin tunnetuimpia 70-luvun tuotantoja. Lämpimimmin De Laurentiis mainitsee muistelevansa Sidney Lumetin vuonna 1973 ohjaamaa jännäriä Serpico – kadun tiikeri, jonka poliisien lahjonnasta kertova tarina perustui tositapaukseen.
”Olin juuri muuttanut Amerikkaan, eikä mikään tuntunut onnistuvan. Tunsin oloni vieraaksi. Sitten Peter Maas lähestyi minua sen aiheen kanssa. Haistoin korruptioteeman kiinnostavuuden. Valmiina oli vain 20 sivua Serpicon hahmon kuvausta. Mutta se oli moniulotteinen hahmo.”
”Siksi maksoin aiheesta puoli miljoonaa dollaria vuonna 1970. Nykyään se vastaisi viittä miljoonaa. Riskeerasin kaiken. Se elokuva sai päättää, jäänkö Amerikkaan vai palaanko häntä koipien välissä kotiin.”
De Laurentiis jäi Amerikkaan ja tuotti pian taas isoja ja kalliita elokuvia. Spektaakkeleja olivat muun muassa uusintaversio King Kongista (1976), sarjakuvaklassikkoon perustuva kalkkuna Flash Gordon (1980) ja David Lynchin surullisenkuuluisa tieteisseikkailu Dyyni (1984). Väliin mahtui myös laatutuotantoja, kuten Milos Formanin Ragtime (1981) ja Lynchin Blue Velvet – ja sinisempi oli yö (1986).
Spektaakkelit eivät kuitenkaan oikein menestyneet 80-luvulla. Varsinkin Dyyni oli paha floppi. Vuonna 1988 De Laurentiisin deg-studio (De Laurentiis Entertainment Group) ajautui konkurssiin.
Nyt 81-vuotiaana De Laurentiis paistattelee jälleen menestyksen valokeilassa eikä mainitse konkurssejaan. Viimeksi kunniaa tuli Oscar-gaalassa, kun De Laurentiis palkittiin Irving G. Thalberg Memorial Awardilla, joka myönnetään kunnianosoituksena pitkän ja merkittävän uran tehneille tuottajille.
Ohjaajaksi De Laurentiis ei ole koskaan halunnut. ”Pitää vain tehdä mahdollisimman hyviä elokuvia. Ohjaajalta voi tuhraantua yhteen elokuvaan parikin vuotta. Sehän olisi tylsää. Tuottaja taas voi tehdä viisikin elokuvaa vuodessa.”
Dino De Laurentiis on tuottanut 60 vuodessa noin 120 elokuvaa. Jännää on varmasti ollut.
Harri Römpötti
Kuva: Phil Bray/Universal Studios
