Mistä ja milloin kirjoitit ylioppilaaksi?
Vaasan tyttölyseosta eli Tipulasta vuonna 1960. Minusta 50-luku oli ahdas ja Vaasa provinsiaalinen. Uusi vuosikymmen tarjosi loputtomia mahdollisuuksia.
Oliko lääketieteellinen helppo valinta?
Mietin kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja. Jatkaisinko kansalaiskoulussa, lopettaisinko keskikouluun vai jäisinkö kansakoulunopettajan sijaiseksi lakin jälkeen. Isoäitini, joka ei ollut käynyt päivääkään koulua, oli sitä mieltä, että naisten on pidettävä huolta asemastaan ja hankittava koulutusta. Voimistelunopettajamme Irma Rewell vihjaisi, että lääketieteellinen olisi hyvä valinta.
Miten rahoitit opintosi?
Siihen aikaan ei saanut lainaa. Elettiin tosi köyhästi, eikä perheeni voinut rahoittaa opiskelujani. Olin kesätöissä röntgenhoitajana ja mielisairaalassa lääkärinä. Kandivaiheen jälkeen Duodecimillä oli takausrengas, jossa vanhemmat kollegat takasivat nuorempien lainoja. Se koitui onnekseni.
Miten asuit opiskeluaikanasi?
Alivuokralaisena. Ensin vanhalla rouvalla, joka ei sallinut pyykinpesua, vieraita (miehistä puhumattakaan!), puhelimen käyttöä tai radiota. Lamppukin taisi olla 25-wattinen, mutta asunnon hinta sopi budjettiin. Kun pääsin Medisiinarilehden toimitussihteeriksi keväällä 1964 ja sain palkkaa, olin jo niin varakas, että vuokrasin 19 neliön yksiön.
Olitko aktiivinen järjestötoiminnassa?
Kandiseurassa, FIMSICI:ssä (Finnish Medical Students’ International Committee) ja Medisiinarilehdessä.
Tuntuiko sinusta koskaan, että opiskelu lipsui liialliseen juhlimiseen?
Kaikkihan oli juhlaa. Päästä pois pikkukaupungista ja kokea Helsingin teatterit, konsertit, kirjastot ja kandiseuran kansainvälinen toiminta. Medisiinarilehti oli osa kulttuurista nuorisoliikettä, joka sittemmin muuttui poliittiseksi. Ja tulihan sitä tutustuttua viineihin, olueen ja lsd:henkin.
Mitkä bileet ovat jääneet erityisesti mieleesi ja miksi?
Kurssimme aktiiveina olimme vastuussa fetustajaisten järjestelyistä. Mietimme, miten tätä juhlaa mainostettaisiin. Pitkien neuvoa-antavien jälkeen päädyimme 20-metriseen punaiseen kankaaseen, johon kirjoitettiin venäläisin kirjaimin keltaisella emalimaalilla ilmoitus juhlien paikasta ja ajasta. Kun koko hökötys oli ripustettu anatomian laitoksen aulaan, proffa saikin amerikkalaisia vieraita! Tänä perverssin sallivana aikana vuonna 2001 on mahdotonta edes kuvitella lakanan aiheuttamia reaktioita nelisenkymmentä vuotta sitten. Olimme aiheuttaneet ulkopoliittisen hässäkän laitoksella ja vähältä piti, ettei meitä rangaistu ankarasti. Tuo komea kangas kiertää edelleenkin kurssimme mukana jokaisessa tapaamisessamme.
Mitä kaipaat opiskeluajoiltasi?
Elän täysillä jokaista aikaa. En kaipaa mitään.
Oliko sinulla ketään opettajaa, joka olisi jäänyt erityisesti mieleesi?
Opettajat olivat siihen aikaan varsin erikoisia persoonallisuuksia ja monet pelottaviakin. Potilaita kohdeltiin tavalla, joka olisi tänään ihmisoikeuskysymys. Enemmän mieleen ovat jääneet ne professorit, joita käytiin kuuntelemassa oman tiedekunnan ulkopuolella.
Koska tajusit, että sinusta oli peruuttamattomasti tullut aikuinen?
Kun täytin kolmekymmentä ja aloitin Auroran nuorisopoliklinikalla nuorisopsykiatrina. Asiakkaani olivat tuolloin, ensimmäisen huumeaallon aikana, kahdentoista ja kolmentoista ikäisiä. Totesin silloin olevani paitsi kahden (myöhemmin neljän) lapsen äiti myös keski-ikäinen täti. Siitä se alkoi…
Jussi Heikkinen
