Kansalaisjärjestöt verkostoituvat. Ne kutovat verkkojaan kuin hämähäkit sähköpostin ja internetin avulla. Tai oikeastaan mitään hämähäkkiä ei ole. Verkko kutoo itse itseään.
Juuri nyt ydinvoiman vastustajat muodostavat Suomen suurimman ympäristöaiheisen kansalaisliikkeen.
”Kun tieto teollisuuden hakemuksesta viidennelle ydinvoimalalle tuli, ensi reaktio oli ’voi ei, joko taas'”, Luonto-Liiton pääsihteeri Jouni Nissinen kertoo.
Hakemus oli odotettavissa, mutta ajankohdasta ei ollut tietoa. Kun ympäristöjärjestöt kuulivat siitä, ne alkoivat heti koota rivejään. Tällä hetkellä kampanjan aktiivisin joukko koostuu hieman alle sadasta ihmisestä.
Käytännössä kampanja alkoi viime joulukuussa, kun Luonto-Liitto järjesti tunnustelukokouksen, johon saivat tulla kaikki ydinvoiman vastustamisesta kiinnostuneet. Seuraavan kerran strategioita hiotaan maaliskuun 16.-18. päivänä, kun viidennen ydinvoimalan vastustajat kaikkialta Suomesta kokoontuvat Vantaan steinerkoululle.
Viikonloppuna perehdytään ydinvoiman vastustamiseen aina perusfaktoista lobbaamisen saloihin ja banderollien tekoon. Paikalle saapuu arviolta toistasataa ydinvoimaa vastustavaa aktiivia ja toiminnasta kiinnostunutta.
Ydinvoiman vastainen verkosto on malliesimerkki nykyisten kansalaisliikkeiden toiminnasta. Erilaisilla järjestöillä ja ihmisillä on yhteinen tavoite, jonka eteen ne ovat valmiita paiskimaan työtä. Kun tavoite on saavutettu, liike hajoaa.
Verkosto syntyy käytännön yhteistyöstä. ”Kun tiedetään, mitä toiset järjestöt tekevät, ei tarvitse tehdä samoja asioita. Ilman työnjakoa hukattaisiin voimavaroja”, Nissinen sanoo.
Työnjako korostuu ydinvoimakampanjassa. Toiminta jakaa verkoston lukuisiin pienempiin ryhmiin.
Esimerkiksi lehtikirjoitteluverkosto selvittää, ketkä ovat kiinnostuneita mielipidekirjoittelusta. Ryhmän sähköpostilistalla hiotaan ja kommentoidaan kirjoittajien tekstejä ennen lehtiin lähettämistä.
Omia ryhmiään ovat mielenosoitusten järjestäjät ja kansanedustajien lobbaajat.
”Toinen verkoston tavoite on tarjota vaikutuskanava turhautuneille ihmisille ympäri Suomea. Eri paikkakunnilla ihmiset ovat valmiita toimintaan, mutta eivät tiedä mitä tehdä”, Nissinen sanoo.
”En osaa sanoa, missä vaiheessa olin mukana kampanjassa. Ensimmäisen kokouksen koollekutsujana taisi olla Luonto-Liitto, mutta jo sitä ennen tietoa tuli eri järjestöiltä”, Kristiina Karhu kertoo. Muun muassa Helsingin yliopiston ympäristötieteiden opiskelijat Myy ry:ssä aktiivisesti vaikuttava Karhu korostaa olevansa ydinvoimakampanjassa mukana yksityishenkilönä.
”Toiminta lähtee yksilöistä ja leviää erilaisille sähköpostilistoille”, ympärisaktiivi Theo Kurtén vahvistaa.
”Nykyisin vapaaehtoistyötä tekevät ihmiset eivät enää identifioidu yhteen järjestöön”, Nissinen kertoo. Sen sijaan eri aloihin perehtyneet ”superosaajat” tuovat omaa alaansa esiin eri järjestöissä, miten heille itselleen parhaiten sopii. Samat ihmiset pyörivät monissa järjestöissä ja verkostoituvat.
”On mahdotonta kertoa, kuka toimii missäkin järjestössä. Minäkin olen toiminut neljässä viidessä eri järjestössä”, Kurtén sanoo.
”Moni toimii omissa nimissään ilman sitoumusta järjestöihin. Ei tässä ole kyse siitä, mihin organisaatioon kuuluu”, Karhu jatkaa.
Vaikka ydinvoiman vastustajilla on selkeä yhteinen tavoite, syyt toimintaan ovat erilaiset. Toiset saa liikkeelle ilmastonmuutos, toiset työllisyys. Esimerkiksi ihmisoikeusjärjestö vaatii uraanilouhoksia tilille alkuperäiskansojen oikeuksien polkemisesta.
Verkosto ei koostu pelkästään järjestöistä ja kansalaisista. Kampanjaan osallistuu jonkin verran myös pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Kymmenen vuotta puuenergiaa kehittänyt yritys pelkää, että ydinvoiman vuoksi koko työ bioenergian eteen menee hukkaan. Vastaavasti mukana on esimerkiksi tuulivoimayhtiöitä.
Eräs kampanjan keskushahmoista, Greenpeacen Harri Lammi, kertoo, että koska verkosto on vielä melko uusi asia, hän ei uskalla paljastaa yritysten nimiä julkisuuteen.
Vaikka Nissinen, Karhu ja Kurtén korostavat avoimuutta, heille tuottaa vaikeuksia kysymys, mitä kertoa toimittajalle. Esimerkiksi verkostoviikonlopun suunnittelukokoukseen ei toimittajaa päästetä. Läsnäolo voisi karsia hyviä ideoita ja sotkea tilannetta.
”Verkostoviikonloppuna ei välttämättä toimittajaa päästetä kaikkiin neuvotteluihin. On yhteistyötahoja, jotka eivät halua leimautua suoran toiminnan liikkeiden kanssa samaan joukkoon”, Nissinen perustelee.
Nyt ydinvoiman vastainen verkosto aikoo julkisuuteen. Seuraava suuri julkinen tempaus on näillä näkymin Tsernobylin onnettomuuden 15-vuotispäivänä järjestettävä mielenosoitus.
Ydinvoiman vastainen kampanja perustuu vapaaehtoiseen työvoimaan. Verkoston varakkain ryhmä, eli suurimmat ympäristöjärjestöt, antaa kampanjan käyttöön viestintälaitteet, faksit ja tietokoneet, ja Luonto-Liitto on palkannut osapäiväisen työntekijän organisoimaan toimintaa.
”Onhan teollisuuden ydinvoimahakemus vielä enemmän organisoitunutta yhteistyötä. Siellä puolella on aikamoinen verkosto ja paljon enemmän rahaa”, Nissinen sanoo.
”Sähköisen viestinnän ansiosta meillä on aiempaa paremmat tiedotusresurssit, mutta niin on vastapuolellakin. Tosin enää ei tarvita suuria rahamääriä suurten ihmisjoukkojen tavoittamiseksi.
”Nissinen kertoo löyhän organisaation ongelmista: johdon puuttuessa kukaan ei päätä, mitä tehdään tai mikä suunnitelma toteutetaan. Yritykset ohjata toimintaa johonkin suuntaan voivat epäonnistua täysin.
Kun kampanjan suunnitelmat leviävät sähköpostilistoilla, ne ovat vapaasti vastustajien käytössä. Kutsujen perusteella kuka tahansa voi marssia ydinvoiman vastaisen toiminnan suunnittelukokoukseen, mutta ainakaan vielä kukaan ei ole tullut sabotoimaan kokouksia, Nissinen kertoo.
Tieto ympäristöjärjestöjen kampanjoista leviää todella myös vastapuolelle, kertoo Teollisuuden Voima Oy:n johtava asiantuntija Anneli Nikula. ”Moni meidänkin henkilöstöstä on jäsenenä luontojärjestöissä. He välittävät tietoa yrityksen sisällä.
”Vastakampanjaan ryhtyminen tai ydinvoiman puolustusverkosto ei kuitenkaan Nikulan mukaan sovi tvo:lle. Jos yritys toimisi samalla tapaa kuin ympäristöjärjestöt, se ei välttämättä saisi samaa myönteistä julkisuutta.
”Meille kampanjaan reagoiminen ei ole hyväksyttävä keino. Jos reagoisimme vastakampanjalla, sitä ei välttämättä pidettäisi hyvänä esimerkiksi mediassa”, Nikula perustelee.
”Jos ympäristöjärjestöt esimerkiksi tuovat Suomeen ulkomaisia asiantuntijoita, emme kerro heti, että meillä on asiantuntija, jolla on eri näkemys. Kyse on pitkälti mielipiteistä”, Nikula kertoo. ”Jos faktat ovat aivan pielessä, voimme oikaista niitä.
”Luonto-Liiton Nissisen on eri mieltä siitä, kuinka pidättyvästi teollisuus toimii. ”Teollisuus tekee kampanjaansa eri metodein, suoraan päättäjille, yksittäistä markkaa kohti ehkä heikommin tuloksin, mutta kokonaisuutena äärettömän tehokkaasti.
”Teollisuus pyrkii myös julkisuudessa lyömään kapuloita ydinvoiman vastustajien rattaisiin. Nissinen mainitsee esimerkkinä Posivan parin vuoden takaisen ydinjätteen loppusijoituksesta kertovan kampanjan. Siinä ydinvoiman vastustajat leimattiin hihhuleiksi, jotka perustavat maailmankuvansa henkiparannukseen, astrologiaan ja muihin rajatieteisiin.
Ydinvoiman lisärakentaminen on Nissisen mukaan niin sanottu on/off-kampanja. Joko rakentaminen saadaan torpedoitua tai sitten ei. Mitään puolittaista voittoa ei ole.
”Ydinvoiman kannattajat voivat tuoda hakemuksensa muutaman vuoden välein pöydälle, vaikka päätös olisi kieltävä. Ydinvoiman vastustajilla se on kerrasta poikki”, Nissinen valittaa.
Viimeksi ydinvoimahakemus oli esillä kahdeksan vuotta sitten. Moni viime kerralla ydinvoimalan vastustamiseen osallistunut on mukana myös nyt. Opit eivät ole unohtuneet.
”Kuten kansalaistoiminnan anarkistiseen luonteeseen kuuluu, jonkin verran uudet ihmiset keksivät pyörää uudelleen”, Nissinen sanoo. ”Vapaaehtoisen kansalaistoiminnan heikkous on se, että kun projekti on ohi, siitä ei jää kovin paljoa dokumentteja.
”Varsinaisesta ydinvoimalasta päätetään aikaisintaan syksyllä. Mutta ilmastostrategiasta, eli siitä, miten Suomi saavuttaa Kioton tavoitteet, päätettäneen jo keväällä. Käytännössä strategiapäätös vaikuttaa myös siihen, rakennetaanko lisää ydinvoimaa.
Heikki Valkama
Kuva: Jenny Eräsaari
