Tähtilippu on laadun tae

T:Teksti:

Aina kun popyhtye laittaa levyn kanteen Yhdysvaltain lipun, tuloksena näyttää olevan vallankumouksellinen levy paitsi poliittisesti myös musiikillisesti. Kun mukaan lasketaan vielä Jimi Hendrixin Woodstockissa soittama, Vietnamin pommien lailla ujeltava versio Tähtilipusta, kyse ei voi olla enää muusta kuin sattumasta.
    MC 5:n raivotautinen taistelunjulistus Kick Out The Jams (1968) on monen alan harrastajan mielestä maailman ensimmäinen punklevy. Detroitin Valkoisten pantterien lipussa on hampunlehti, mutta marijuanan lisäksi yhtye halusi vapauttaa kaikki vangit, noin alkajaisiksi.
    Sly And The Family Stonen There’s A Riot Going On (1972) viittaa nimellään Yhdysvaltain ikuisesti tulenarkaan tilanteeseen. Muun muassa maailman ensimmäisen rumpukonenauhoituksen sisältävä levy on nykyään kaikkien kriitikkoäänestyksien vakionimi, vaikka ilmestyessään se floppasi pahasti.
    Bruce Springsteenin Born In The U.S.A.:ta ei voi sanoa musiikillisesti radikaaliksi, mutta vuonna 1984 ilmestyneellä levyllään Pomo vei duunarieetoksensa ja vasemmistolaisuutensa pitemmälle kuin koskaan. Kannen kuvasta on puhuttu lähinnä ilmaisena levismainoksena, mutta persettähän Springsteen Reaganin Amerikalle näyttää.
    Born In The U.S.A. -nimikappale kuuluu samoihin täysin väärinymmärrettyihin lauluihin kuin kotoinen Rappiolla. Reaganhan harkitsi Born In The U.S.A.:n ottamista vaalikampanjansa tunnuslauluksi, vaikka biisin sanoma ei todellakaan ole, että on lottovoitto syntyä amerikkalaiseksi.
    Ja nyt sitten on tämä Outkast. Atlantalainen kaksikko Big Boi ja Andre 3000 on värittänyt Stankonia-levynsä kannessa tähtilippunsa ainoastaan mustalla ja valkoisella.
    Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta Outkast kyllä ehtii 73-minuuttisella albumillaan tehdä hyvin selväksi, mitä se mustavalkoisella lipullaan haluaa sanoa.
    Erehdyttävästi Hessu Hopoa ja Polle Konikaulusta muistuttava kaksikko ei ehkä päällepäin näytä yhtyeeltä, jolla olisi omakehun lisäksi jotain sanottavaa. Outkast on kuitenkin pitkään aikaan ensimmäinen rapyhtye, joka uskaltaa olla avoimen poliittinen ja osaa julistaa ilman paperin makua.
    Kielikuva amerikkalaisesta omenapiiraasta leikatuista paloista toistuu levyllä useasti, ja demokraatit, republikaanit sekä rasistinen oikeusjärjestelmä saavat Outkastilta epäluottamuslauseen. B.O.B. (Bombs Over Baghdad) rinnastaa Irakin pommitukset ja Amerikan slummeissa palavan sytytyslangan hillittömän polkkabiitin ja gospelkuoron säestyksellä.
    Outkastin kuva Amerikasta ei kuitenkaan ole yhtä mustavalkoinen kuin heidän tähtilippunsa. Yhtye ei tyydy pelkästään syyttelemään valkoisia maanjäristyksistä, tulvista, heinäsirkoista ja ulosottomiehistä, vaan heristää sormeaan aiheellisesti myös kotiin päin.
    ?-nimisessä biisissä kaksikko kysyy, mikä saa veljet tappamaan toisiaan ja vetämään itsensä crackilla tajuttomiksi. Ei vastauksia, kuten ei todellisuudessakaan. Gangsta Shit -kappaleessa Outkast irvii väkivaltaa ihannoivia studiogangstereita kysymällä, haluaako joku muka tosiaan tietää jotain ganstereista. Tokkopa.
    Outkastin vallankumous ei onneksi ole pelkkää ryppyotsaista julistusta. Speeches only reaches those who already know about it, sanotaan Erykah Badun kanssa tehdyssä Humble Mumble -kappaleessa. Kun kyse on kuitenkin vain popmusiikista, on lopulta herttaisen yhdentekevää, laulaako yhtye rotujenvälisestä tasa-arvosta vai keskustapuolueen puheenjohtajakysymyksestä.
    Stankonia kuuluu tähtilippulevyjen ehdottomaan eliittiin, mutta se on klassikko missä tahansa muussakin seurassa. Hip hop ei ole ollut aikoihin, jos koskaan, pelkkää tasapaksua riimien tavaamista, mutta Andre 3000 ja Big Boi sulattavat räpätykset ja lauluosuudet yhteen niin taitavasti, että välillä ei edes tajua kuuntelevansa raplevyä.
    Stankoniaa kehuttaessa superlatiivisanasto on jo ammennettu tyhjiin, mutta ei voi mitään. Miss Jackson -hitti on Stankonian kruununjalokivi, mutta sitä ympäröivät useat helmet. Outkast ei lankea edes raplevyjen ainaisen riesan, turhien välisoittojen, ansaan, vaan on koristellut pakolliset interludensa veikeillä, koko levyn läpi toistuvilla break-huudoilla.

Ville Similä