”Älkäämme koskaan pelätkö neuvotella, mutta älkäämme koskaan neuvotelko pelosta”, presidentti John F. Kennedy julisti virkaanastujaispuheessaan tammikuussa 1961. Kennedy sai mahdollisuuden osoittaa olevansa sanojensa mittainen mies, kun Kuuban ohjuskriisi puhkesi lokakuussa 1962.
Kriisin siemenet kylvettiin, kun amerikkalainen U2-vakoilukone havaitsi kauniina syyspäivänä, että Neuvostoliitto oli varustamassa Fidel Castron johtamaa sosialistista Kuubaa keskimatkan ydinohjuksilla. Niiden laukaiseminen olisi riittänyt pyyhkäisemään usa:n miljoonakaupungit kartalta. Yhdysvallat vastasi saartamalla Kuuban laivastollaan ja valmistautumalla hyökkäykseen, joka toteutuessaan olisi ollut suurin sotilaallinen operaatio sitten vuoden 1944 Normandian maihinnousun.
Kuuban ohjuskriisin aikana maailma oli lähempänä ydinsotaa kuin koskaan. Kahden viikon piina laukesi, kun Kennedy ja Neuvostoliiton johtaja Nikita Hrushtshev tajusivat, missä mennään, ja vetivät aseensa pois.
Nyt Kuuban kriisiä nostalgisoidaan elokuvassa Kolmetoista päivää, joka pureutuu kriisiin usa:n huippujohdon näkökulmasta. Elokuvan on ohjannut Roger Donaldson ja tuottanut Kevin Costner. Se pyrkii ennen kaikkea olemaan autenttinen kuvaus kylmän sodan vaarallisimmista hetkistä.
Costner ei tunnu pääsevän irti avoimesti ihailemastaan Kennedystä. Viimeksi hän pääsi rakentamaan Kennedy-myyttiä Oliver Stonen salamurha-spektaakkelissa jfk.
Kuten jfk:ssa, Costner ei tälläkään kertaa näyttele Kennedyä. Hän totesi viime joulukuun George-lehdessä välttelevänsä roolia, koska katsojat olisivat keskittyneet vain arvioimaan hänen suoritustaan.
Sen sijaan Costner esittää presidentin lähintä neuvonantajaa Kenneth P. O’Donnellia. Presidenttiä näyttelee varsin mallikkaasti Bruce Greenwood. Elokuvan sankarikolmikon täydentää särmikäs Bobby Kennedy, jota esittää Ally McBealista tuttu Steven Culp.
”Tekijäkaarti on tehnyt tarkkaa työtä, ja tunnelma vastannee alkuperäistä melko hyvin. Elokuvassa supermarkettien hyllyt tyhjenevät säilykkeistä, ja ihmiset jonottavat rukoilemaan ympäri vuorokauden avoinna oleviin kirkkoihin. Varmoja merkkejä paniikista”, sanoo kylmään sotaan ja elokuviin perehtynyt tutkija Jari Sedergren.
Elokuvan Kennedy toimii juuri niin kuin kuvitella saattaa. ”Presidentti joutui kriisin alkuvaiheessa huolehtimaan sisäpolitiikasta ja tekemään vierailuja kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hän pelasi useita pelejä yhtä aikaa. Paineita hänelle kasasivat samanaikaisesti tilanteen aiheuttama uhka, hallinnollinen salailu ja käsistä valuva aika”, Sedengren kertoo.
”Kennedyn keskeistä roolia korostaa lisäksi se, että Yhdysvaltain kongressi oli antanut hänelle Kuubaa koskevien asioiden ratkaisemiseen melko vapaat kädet.”
Tositapahtumien monimutkaiset käänteet rasittavat elokuvan juonta. Kenraalit ja presidentti uskottuineen kiistelevät, pitäisikö Kuubaan hyökätä vai ei. Kun sekavuuden päälle vielä lisätään Kennedyjen ja O´Donnellin keskinäinen välienselvittely, juoni junnaa ajoittain paikoillaan.
Hävittäjäkoneiden syöksyt palauttavat kuitenkin katsojan nopeasti takaisin katastrofitunnelmiin. Tehokeinoina käytetään mustavalkoisia pätkiä, mikä on ilmeistä symboliikkaa.
”Elettiin mustavalkoista aikaa monessa mielessä”, Sedergren sanoo. Perinteinen hyvien ja pahojen vastakkainasettelu toistuu paitsi Yhdysvaltain kamppailussa Neuvostoliittoa vastaan myös Kennedyjen ja O´Donnellin kädenväännössä sotahullujen kenraalien kanssa.
Jännitys purkautuu paineessa elävien miesten aggressiivisina dialogeina. Herrojen kielenkäyttöä on kuitenkin siistitty alkuperäisestä. Kerrotaan, että John F. Kennedy uhkasi leikata Hrushtshevin pallit irti, mutta tätä lausetta presidentti ei elokuvassa suustaan päästä.
”Väkivaltaa vastustava perhe-elokuva asettaa siisteysvaatimuksen. Kolmetoista päivää on myös sikäli kunniaksi Hollywoodille, että siinä ammutaan niin vähän”, Sedergren sanoo.
Loppu on niin onnellinen kuin vain voi olla. Bobby Kennedy ja Neuvostoliiton suurlähettiläs vakuuttavat toisilleen, että rintamalinjojen molemmilla puolilla on hyviä miehiä. ”Nationalistista vastakkainasettelua ei korosteta. Valinta saattaa olla myös tietoinen Venäjän katsojamarkkinoita silmällä pitäen”, Sedergren pohtii.
Kolmetoista päivää on kunnianosoitus ihmiskunnan pelastaneille miehille. John F. Kennedy kuvataan tarkasti punnitsevana neuvottelijana. Myös Vietnamin sodan vuoksi rapaa niskaansa saaneesta puolustusministeri Robert McNamarasta annetaan kuva viimeiseen asti rauhaa rakastavana miehenä.
Naisia ei vallan keskipisteessä näy, ja kohtaukset kabinetin ulkopuolella jäävät vähäisiksi. ”Sekin on tyypillistä. Tuolloin elettiin sotilaiden ja kivikovien poliitikkojen aikaa”, Sedergren toteaa.
Uskottavuuttaan Kolmetoista päivää menettää Sedergrenin mukaan hieman siksi, että neuvostoliittolainen näkökulma on suljettu kokonaan pois, vaikka kylmän sodan historiantutkimus on päässyt käsiksi myös Moskovan arkistoihin.
”Nykytutkimuksen valossa olisi voinut tuoda esille myös sen puolen, että Hrushtshevia ärsytti hänen datsaansa kohti suunnatut Yhdysvaltain Jupiter-ydinohjukset, joita oli toimitettu Turkkiin jo 1950-luvun lopussa. Kuubalaisillakaan ei elokuvassa ole sijaa, vaan usa käy taisteluaan Neuvostoliittoa vastaan. Yksipuolinen näkökulma toimii toki elokuvassa helpommin.”
Tekijät ovat sortuneet myös pariin muuhun lipsahdukseen. ”Kriisin aikana sattunut U2-vakoilukoneen alasampuminen Kuubassa sivuutetaan melko köykäisesti.
”Eräs mielenkiintoinen yksityiskohta liittyy kriisin laukeamiseen. Elokuvassa tuodaan esille neuvostoliittolainen tapa neuvotella bulvaanien välityksellä. Washingtonin ja Moskovan päämiesten välillä ei vielä 1960-luvun alussa ollut kuumaa linjaa, vaan yhteyksiä piti ottaa myös agenttien kautta. Näitä kontakteja ei juuri ollut, mikä teki neuvotteluista sekavia. Kennedyn kabinetissa ei aina tiedetty, ketä pitäisi uskoa. ”kgb-kontaktit taisivat olla tutumpia suomalaisille kuin amerikkalaisille”, Sedergren toteaa.
Vaikka maailma on muuttunut, Kolmentoista päivän tematiikka ei ole peruuttamattomasti historiaa. ”Elokuvan symboliset kuvat sienipilvistä muistuttavat myös nykykatsojaa siitä, että ydinsodan uhka ei vieläkään ole täysin hävinnyt maailmasta”, Jari Sedergren sanoo.
Kolmetoista päivää elokuvateattereissa 2.3. alkaen.
http://www.thirteen-days.com/
http://www.cubanmissilecrisis.org
Arno Ahosniemi
Kuva: Columbia Pictures
