Kahtia jakautunut Ukraina

T:Teksti:

”Venäjä on virallisesti Ukrainan tärkein strateginen kumppani. Mutta kun presidentti Kutshma menee vierailulle Washingtoniin, tärkein kumppani onkin Yhdysvallat”, historian professori Mykhailo Kiesenko selittää hymyillen.
     Hänen sanoissaan on jotain hyvin tuttua. Vaikka istumme Kiovan Mohula-akatemian tiloissa keskustelemassa Ukrainan historiasta ja politiikasta, mieleen hiipii väkisin kuva 1980-luvun lopun Suomesta.
    ”Edessämme on valinta Putinin edustaman autokratian tai lännen välillä. Menemme joko Varsovan kautta Pariisiin tai Moskovan kautta Siperiaan”, Kiesenko sanoo. On kysymättäkin selvää, kummalle tielle vuoden Yhdysvalloissa asunut historioitsija haluaisi Ukrainan astuvan.
    Mutta kaikki ukrainalaiset eivät ole asiasta yhtä varmoja. Ukrainan lyhyt, talousvaikeuksien leimaama itsenäisyys on merkinnyt suurelle osalle yli 50-miljoonaista kansaa toimeentulon heikentymistä. ”Neuvostoliiton aikana kaikki oli paremmin” on lausahdus, jonka kuulee Ukrainassa usein.
    ”Ukrainassa on ihmisiä, jotka uskovat yhä elävänsä Neuvostoliitossa. Ja on myös ihmisiä, jotka eivät usko koskaan eläneensä Neuvostoliitossa”, Kiesenko tiivistää.

Ukrainaa kiertelevä matkailija näkee molemmat todellisuudet. Mennyt aika iskee kasvoille, kun tyly rajavartija ojentaa kellastuneen maahantulokaavakkeen, jossa toivotetaan kyrillisin kirjaimin tervetulleeksi Neuvostoliittoon.
    Neuvostoliitto on myös vastassa, kun matkailija saapuu umpivenäläiseen Sevastopolin kaupunkiin ja näkee rautatieaseman edustalla seisovan panssarivaunun sekä veturin, jonka kyljessä lukee ”Kuolema fasismille!”
    Toisaalta esimerkiksi Puolan rajan tuntumassa sijaitsevassa Lvivin kaupungissa neuvostoajat tuntuvat kovin kaukaisilta. Vauraanoloisessa, lähes täysin ukrainankielisessä Lvivissä ei näe ortodoksisia sipulikirkkoja eikä Lenin-patsaita kuten Ukrainan itäosissa. Krakova on lähempänä kuin Kiova.
    Kärjistäen voisi sanoa, että on olemassa kaksi erillistä Ukrainaa: pahoin saastunut Dnepr-joki jakaa Ukrainan kahtia paitsi maantieteellisesti, myös poliittisesti, kulttuurisesti ja kielellisesti.
    ”Dneprin itäpuolella äänestetään venäläismielisiä puolueita ja vasemmistoa ja lännessä kovaa markkinataloutta ajavaa oikeistoa”, professori Kiesenko kertoo.
    Venäläismieliset puolueet kannattavat tiivistä yhteistyötä ­ jotkin jopa valtioliittoa ­ Venäjän ja Valko-Venäjän kanssa. Oikeistopuolueet taas ajavat ohjelmissaan nopeaa länsiliittoutumista, vaikka esimerkiksi eu:n jäsenyys on Ukrainalle yhtä kaukainen haave kuin jalkapallon maailmanmestaruus Suomelle.
    Ukrainalaisten keskimääräinen elintaso on huonompi kuin Venäjällä, ja korruptiotilastoissa maa keikkuu Nigerian ja Jugoslavian kanssa samassa kastissa.
    ”Ukrainassa puhutaan enemmän uudistuksista kuin niitä todellisuudessa tehdään. Tämä koskee niin talouselämän yksityistämistä kuin demokratisoitumistakin”, Kiesenko muistuttaa. ”Olemme postkommunistinen maa, jolla on kommunistinen byrokratia ja antikommunistinen fraseologia.

”Venäjällä ei ole Ukrainassa virallista asemaa, vaikka venäjänkielisillä on omat koulunsa ja televisiokanavansa. Tämä on kiristänyt Venäjän ja Ukrainan välejä. Monet venäläispoliitikot, muun muassa Jevgeni Primakov ja Juri Luzhkov, ovat syyttäneet Ukrainaa venäläisvähemmistön sortamisesta.
    Professori Kiesenko myöntää, ettei Ukraina ole vähemmistöjen kohtelussa enkeli. Syytökset venäläisväestön sortamisesta ovat kuitenkin lähinnä oireita venäläisestä suurvalta-ajattelusta.
    ”Venäläiskysymyksessä lingvistiikka sekoittuu politiikkaan. Ongelmana eivät ole etniset venäläiset, vaan keinotekoinen ryhmä nimeltään ’venäjänkielinen väestö’. Neuvostoliiton aikana vanhemmat saivat päättää, mikä kansallisuus lapsen papereihin merkitään. Monet rekisteröivät lapsensa kansallisuudeltaan venäläisiksi, koska se toi helpotuksia monissa asioissa.”, Kiesenko selittää tilannetta.
    ”Ukrainalaisista 20 prosenttia puhuu ukrainaa, toiset 20 prosenttia venäjää ja loput karmeata sekoitusta. Esimerkiksi monet venäläismieliset poliitikot yrittävät parlamentin istunnoissa puhua poliittisista syistä venäjää, vaikkeivat sitä kunnolla osaa.

Ilkka Karisto
Kuvitus Katriina Koskinen

Kirjoittaja vieraili Ukrainassa syyskuussa.