Kirjoittajan työ kuuluu maailman demokraattisimpiin ammatteihin. Kuka tahansa saa kirjoittaa. Ammatti ei ole suljettu kuten papin tai lääkärin työ.
Myös taiteenlajina kirjoittaminen on ehdottoman demokraattinen. Säveltäjän tai arkkitehdin on opiskeltava taiteensa perusteita tavalla tai toisella ennen kuin hän voi syventyä varsinaisen taiteen tekemiseen.
Kirjoittajalle riittää, että hän osaa kirjoittaa kieliopillisesti ymmärrettäviä lauseita. Silloin hänellä on riittävät välineet kokonaisen romaanin kirjoittamiseen.
Tämän voi havainnollistaa yksinkertaisesti. Harvemmin käy niin, että kirjoittaja piirtää taloja tai säveltää fuugia työnsä ohessa, vaikka hän olisikin käynyt monissa rakennuksissa tai kuunnellut paljon musiikkia. Sen sijaan muutaman kirjan luettuaan arkkitehti tai säveltäjä voi tarttua kynään ja tuottaa näennäisen helposti tekstiä, jonka lukemisesta ihmiset ovat valmiita maksamaan.
Mutta tässä piilee asian ydin: näennäisen helposti. Vaikka kirjoittajan ammatti on kaikille avoin eikä kirjoittamisen taide vaadi samanlaista pohjakoulutusta kuin muut taiteenlajit, se on toisaalta kaikkein vaikeimpia asioita, mitä ihminen voi tehdä.
Itse asiassa kirjoittaminen on niin vaikeaa, ettei sellaista koulua olekaan, jonka läpäisemällä ihminen voisi harjaantua kirjoittajaksi. Kirjoittamisvimmainen voi opiskella Orivedellä tai Iowa Writer’s Workshopissa ja kirjoittaa lopputyönään romaanin havaitakseen, etteivät hänen sanansa kiinnosta kustantajia tai lukijoita.
Sitten on tietysti Erno Paasilinnan aforismi siitä, kuinka kirjailijaksi opitaan elämällä kirjailijan elämä. Hyvä neuvo, mutta kieltämättä hieman epäkäytännöllinen.
Jos workshopit tai kirjailijan elämän opiskelu eivät maistu, kirjoittamishaluisille on tarjolla myös halpa ja helppo oikotie: kirjoitusoppaat.
Kirjoitusoppaat ovat samanlaisia kuin mitkä tahansa muutkin oppaat. Pelkkä laihdutusoppaan lukeminen ei vie kiloja eikä kirjoitusoppaan lukeminen tee kirjoittajaa. Luettu pitää omaksua ja siirtää käytäntöön.
Kirjoitusoppaisiin liittyy myös toinen varaus: niiden neuvot eivät välttämättä ole parhaiden kirjoittajien päästä lähtöisin. Usein kirjoitusoppaita nimittäin senttaavat henkensä pitimiksi juuri ne kirjoittajat, joilta todelliset mestariteokset ovat jääneet kirjoittamatta.
Nyt tarjolla on kuitenkin kaksi poikkeusta: Stephen Kingin Kirjoittamisesta ja Asko Martinheimon Parempi lause.
Martinheimon Parempi lause on oppaista käytännöllisempi ja tylsempi. Kaunokirjailijan urasta haaveilevan kannattaa kuitenkin lukea se, sillä Paremmasta lauseesta taideproosasta kiinnostunut kirjoittaja löytää kaikki tarvitsemansa perusvälineet selkeästi esiteltyinä.
Kirjoittamisesta on Parempaa lausetta riemukkaampaa luettavaa. Tyylilaji on toki toinen kuin Martinheimolla: tekniikan lisäksi King kirjoittaa omista kokemuksistaan ja kirjoittamisen filosofiasta.
Kingin huomautukset tekniikasta ovat perusneuvoja , jotka ovat aina yhtä ajattomia ja jotka unohtuvat aina yhtä helposti: Vältä passiivia. Käytä adverbejä säästeliäästi. Älä koreile johtolauseissa.
Muistelukset voivat olla hauskoja, kuten kertomus siitä, kuinka King lapsena kakkahädän yllättäessä pyyhki pyllynsä myrkkysumakkeihin ja kulki kuusi viikkoa sen jälkeen takapuoli, kivekset ja käsi punaiseksi turvonneina.
Tai sitten muistelukset ovat rohkaisevia, kuten Kingin kuvaus siitä, kuinka paljon kärsivällisyyttä ja sitkeyttä ensimmäisen bestsellerin Carrien kirjoittaminen häneltä vaati.
Kärsivällisyyden ja sitkeyden lisäksi ”Ole itsellesi rehellinen” on tärkein neuvo, jonka King antaa aloittelijalle, olipa kysymyksessä sitten sana- tai aiheen valinta tai kirjoittamisen filosofia ylipäänsä. Kirjoittajan on uskallettava kirjoittaa siitä, mistä hän itse haluaa.
Ainakin Kingin tapauksessa neuvo toimi: hän kertoo hyvin liikuttavasti päivästä, jolloin hänelle ilmoitettiin, että Carrien pokkarioikeuksista maksettaisiin 400 000 dollaria.
Juhana Rossi
Stephen King: Kirjoittamisesta. Tammi, 139 mk.
Asko Martinheimo: Parempi lause. wsoy, 77 mk.
