Tuska, ahdistus, avioliitto

T:Teksti:

Oireet:
Nuoren sukupolvemme silmissä moni perinteinen instituutio on menettänyt merkityksensä. Vaikka parikymppiset eivät intohimoisesti vastustakaan esimerkiksi kirkkoa, puolustusvoimia tai politiikkaa, he pitävät niitä liikuttavan yhdentekevinä perinteiden linnakkeina. Mutta yhteen instituutioon nuorisomme uskoo edelleen huolestuttavan sokeasti: avioliittoon.

Diagnoosi:
Uskokaa tekoja, älkää puheita. Näennäisestä vapaamielisyydestään huolimatta sekä sinkkuihmiset että enemmän tai vähemmän vakituisesti seurustelevat suhtautuvat parisuhdekysymyksiin hyvin konservatiivisesti.
    Usko parisuhteen autuaaksi tekevään vaikutukseen on yksi syvimmin länsimaisiin nykyihmisiin juurtunut uskomus.
    Tämän aiheuttaa paitsi kaikkialta ihmisille tuputettava romanttinen mytologia, myös niin sanottu rakastumisen harha. Intohimoisen rakastumisen vaihe tuottaa ihmisille kicksejä, eli kliffoja tunteita. Ihmisellä on taipumus uskoa tämän vaiheen kestävän loppuelämän, vaikka se käytännössä harvoin kestää paria vuotta pidempään.
    Avioliitolle synnytetty mytologinen asema saa ihmiset uskomaan, että menemällä naimisiin on mahdollista saavuttaa pysyvästi intohimoisen onnellinen rakkaussuhde. Ihmisistä noin 90 prosenttia meneekin jossain elämänsä vaiheessa naimisiin.
    Avioliitto on kuitenkin ahdistava ja luonnoton instituutio, mikä ilmenee siten, että yli puolet avioliitoista päättyy eroon. Se toinen avioliittotyyppi, joka päättyy osapuolten menehtymiseen, on harvoin jatkuvasti erityisen onnellinen.
    Avioliiton puolustajat sanovat usein, että se on lasten kannalta ”turvallisin” vaihtoehto. Tämä on silkkaa soopaa. Lapsi kärsii enemmän epäonnistuneesta avioliitosta, jota venytetään väkisin hänen takiaan. Ja jos käy niin, että isi ja äiti vuosi vuoden perään tykkäävät toisistaan ja haluavat asua saman katon alla, mitä plussaa avioliitto siihen tuo?

Mitä asialle pitää tehdä:
Meidän on lakkautettava avioliittoinstituutio. Ihmisiä ei ole tarkoitettu viettämään viittäkymmentä vuotta yhden ihmisen kanssa saman katon alla.
     Läheisiä ihmissuhteita ei toki tule haudata, niitä ei vain pitäisi institutionalisoida.
     Avioliiton kaltaisen instituution ylläpito ei säväytä kenenkään rakkauselämää, eikä siis tee ketään yhtään onnellisemmaksi. Avioliiton ajatus on, että ihminen rakastaa vain yhtä ihmistä. Mutta kuka muka rakastaa vain yhtä ihmistä?
     Yksiavioisten rakkaussuhteiden ihannoimisen sijasta ihmisten pitäisi jakaa välittämistään, hellyyttään ja huolenpitoaan useammille ihmisille.
     Tarkoitukseni ei ole lietsoa suoranaista moniavioisuutta, joka on elämäntapana epäkäytännöllinen. Yritän lietsoa ihmisiä hylkäämään myytin, että elämän korkein päämäärä ja onnen lähde olisi avioelämä.
     Avioliitto on rakkauden hengityskone. Minä kannatan armomurhaa.

Miten todellisuudessa tulee käymään:
Reiska ja Jaana menevät naimisiin, koska ne ovat seukanneet jo kolme vuotta, asuneet siitä yhdessä kaksi ja puoli vuotta, ja emmä tiiä, se on vaan jotenkin looginen seuraava askel.

sami.rainisto@talentum.fi
Kirjoittaja on Talouselämä-lehden toimittaja.