Agent Provocateur: Yritys omaksikuvaksi

T:Teksti:

Viime kuukausien kurssiheilahdukset ovat saaneet yhä useamman puhumaan pörssimarkkinoiden psykologiasta. Pelkällä talouslaskennolla on näet vaikea selittää, miksi hyväkin yritys menettää yli 50 prosenttia arvostaan alle puolessa vuodessa.
    Mutta mitä siinä on päivittelemistä, sillä pörssiyhtiöthän ovat psykologisia olioita. Otetaan nyt esimerkiksi Sonera. Eräät analyytikot väittävät traumaattisen lapsuuden olevan syy Soneran häilyvään umts-minäkuvaan. Harva enää haluaa muistaa niitä aikoja, kun entinen Tele veteli kaapeleita ympäri Suomea valtion omistuksessa. Soneran hallituksen puheenjohtaja Markku ”e-mail” Talonenkin tunnusti avoimesti Taloussanomissa (14. 10.), että oikeastaan koko runkoverkon voisi myydä pois – mikä runkoverkon kustantaneesta syrjäseudun veronmaksajasta saattaa kuulostaa hiukkasen ylimieliseltä lausahdukselta.
    Pohjimmiltaan Soneran identiteettikriisin on kuitenkin aiheuttanut sen halu olla jotakin aivan muuta kuin mitä se on. Tämän sielun kipupisteen paljastivat ne kaksi Soneran johtajaa, jotka kertoivat (ts 13. 10.) huomanneensa, että itse asiassa yhtiön ei kannattaisi välittää palveluita vaan tuottaa niitä. Palveluilla Sonera tarkoittaa sähköistä kaup-paa: piuhoja pitkin tilataan niin Anttilan pyjamaa kuin kuukauden westerniä. Sellainen kaupankäynti tarkoittaa taas liikkuvaa kuvaa ja kunnon paluuyhteyksiä.
    Mutta Sonera ei oikein tiedä, miten se voisi toteuttaa tätä salattua mielihaluaan. Kännykkä on jo 85 prosentilla suomalaisista kotitalouksista, mutta se ei riitä Soneran superegolle: wap-palvelut ovat mitä ovat. Eikä apua ole Suomen suosituimmasta portaalista Soneraplazastakaan niin kauan kuin koti-internet on alle kolmanneksella suomalaisista ja liikkuvan kuvan mahdollistava yhteys vain murto-osalla.
    On kuitenkin vehje, jolla päästään kuluttajien olohuoneeseen – ja pian myös takaisin. Television penetraatio on 97 prosenttia – ne loput eivät avaa kun ovikello soi. Lähetysverkkokin on olemassa ja niin ovat kohta paluuyhteydetkin, jahka luvattu digi-tv tulee. Itse asiassa digi-tv:n kaupalliset mahdollisuudet ovat niin ilmeisiä, että toissaviikolla mtv:n johtaja Heikki Vahala oikein toivoi ”poliittista viestintää” eli ilmeisesti jonkinlaista valtiovallan tiedotuskampanjaa. Sen tarkoitus olisi hälventää yleisön saamaa mielikuvaa, että digi-tv:llä yritykset keräisivät kuluttajista enemmän tietoa. Mistähän tuo mielikuva on peräisin, kysyy AlmaMedian verkkosivuille henkilötietonsa vuotanut kuluttaja.
    Sonera haluaisikin oman digi-tv-kanavan, mutta ankara isähahmo ei anna lupaa. Valtio eli Yleisradio maksaa digitalisoinnin lastentaudit, ja siksi digi-tv on ainakin ensalkuun televisio, ei jokakodin korttelikioski. Kateellisena Sonera katseleekin naapurin lapsia. Siellä Svea-mamma rakentaa oikein verorahoilla laajakaistaverkkoa, jotka pitkin siirretään elävää kuvaa.
    Forrester Research -tutkimuslaitos ennustikin vastikään, että jo viidessä vuodessa Suomi on pudonnut kotitalouksien yhteyksissä jonnekin Euroopan keskitason tienoille. Siihen mennessä Soneran on päätettävä mikä siitä tulee isona. Joko se lähtee jonkun komean ulkomaisen teleoperaattorin matkaan ja yrittää unohtaa juurensa.
    Tai sitten Sonera karkaa kotoa ja lyö hynttyyt yhteen jonkun kotimaisen mediakonsernin kanssa. Se olisi vastoin isin tahtoa, mutta minkä teet: lapset menevät menojaan. Parempi on silloin vain ottaa lusikka kauniiseen käteen ja jakaa häävieraille ilmaiseksi digivastaanottoon tarkoitettuja mustia laatikoita.

Otto Mattsson

Kirjoittaja työskentelee tuottajana WSOY:ssä.