Kylmän sodan aikana Disney’ä syytettiin kapitalismin sanansaattajaksi. Ainakin Chilessä ja Argentiinassa on ankkoja käytetty poliittisen propagandan välineenä.
”Eräässä eteläamerikkalaisessa käännössarjassa kaksi korppia kiusasi kissanpentuja. Niiden nimet olivat Marx ja Hegel”, Aku Ankan toimitussihteeri Jukka Heiskanen naureskelee.
Suomessa ei Heiskasen mukaan vastaavia ylilyöntejä ole ollut, vaikka meilläkin tekstit pyritään tekemään niin, että kieli toimii kahdella tasolla. Esimerkiksi hassuissa nimiväännöksissä on aikuisille omat oivalluksensa.
Yhteiskunnalliset asiat tosin hiipivät kotimaisenkin Akun sivuille. Viime talvena Heiskanen ideoi Akkarin lukijoille Ankkalinnan pormestarinvaalit, joissa Kari Korhosen piirtämät ehdokkaat muistuttivat hämmentävän paljon suomalaisia presidenttikandidaatteja.
”Yhteiskunnallisiin asioihin viitataan mielummin pinnan alla. Jos alkuperäiset käsikirjoitukset ovat räikeän asenteellisia, niitä voidaan suomentaessa ainakin lieventää”, Heiskanen kertoo.
Kun Suomi liittyi Euroopan rahaliittoon, Aku teki euronumeron. Toinen valuuttanumero on luvassa, kun euro tulee käyttöön.”Huomasimme, että kaikki euro-tiedotus oli kohdennettu aikuisille, vaikka lapsetkin käyttävät rahaa”, Heiskanen muistuttaa.
Akussa on viime aikoina ollut muutenkin erikoisnumeroita: Kalevalan päivänä julkaistiin Kalevala-Ankka ja ajan hengen mukaisesti bittiankkanumero tietokoneista ja internetistä. Bittiankka herätti yllättäen paljon närää.
”TV2:n toimittaja soitti ja kysyi, koska ankanpojat rupeavat vetämään viinaa ja huumeita tai menettävät poikuuteensa, kun ne nyt tuolla internetissä pyörii”, Aku Ankan toimittaja Elina Toppari kertoo.
Akun taskukirjojen ja Taikaviitta-lehden toimittaja Aki Hyyppä toteaa, että kielteinen palaute tulee muutosvastarintaisilta vanhemmilta.”Ankanpoikien pitäisi pysyä vanhassa hyvässä maailmassa, olla sudenpentuja ja seikkailla metsissä”, Hyyppä sanoo.
Hienovaraista sensuuria
Varsinaisesti loukkaavia ankkatarinoita ei juurikaan ole. Joskus käsikirjoituksissa on väkivaltaisuuksia, mutta niitä siivotaan käännösvaiheessa pois. ”Naulaan nokkasi lattiaan” -uhkaus muuttuu muotoon ”Nypin sinulta kyllä höyhenet”.
Topparin mukaan kerran Akusta tuli runsaasti palautetta, kun Hansu vaani nurkan takana pesäpallomailan kanssa Touhoa. Väkivaltaa ei näytetty, mutta sen uhka oli ilmassa.
Ensi kesänä koetellaan taas rajoja. Ennen jalkapallon EM-kisoja ilmestyvässä taskukirjassa näytetään mummoille persettä.
”Aku vie huligaanijoukkoa kisoihin ja päättyy dokaamaan heidän kanssaan rannalla selvästi päissään. Miten sen saa siloteltua?” Hyyppä kysyy ja vastaa itse: käännöksessä käytetään kiertoilmaisua. Tekstissä pitää ymmärtää kuvakertomus, mutta jättää alleviivaamatta ei-toivottuja asioita.
”Se vaatii monikerroksista sensurointia. Taskareissa ei pysty tiputtamaan tarinoita pois”, Hyyppä valittaa.
Toisaalta poliittisessa korrektiudessa mennään Hyypän mukaan joskus liiankin pitkälle. ”Kaikista tötteröpäisimpiä ideoita ei käännetä suomeksi. Iines Ankasta tehtiin kerran modernisaatio itsenäiseksi yrittäjädekkarinaiseksi. Idea ei mielestämme toiminut”, Hyyppä kertoo.
Ankkalinnalaista yhteiskuntaa on nykyään vaikea sijoittaa maailmankartalle, vaikka piirtäjäguru Don Rosan mielestä Ankkalinna on amerikkalainen pikkukaupunki 1950-luvulta. Suomalaisen toimituksen arvion mukaan Ankkalinna ei sijaitse virallisesti missään. Välillä kaupungissa on vain omakotitaloja, välillä pilvenpiirtäjiä. Toisinaan kaupunki hukkuu lumeen, mutta toisessa sarjassa Aku saattaa käppäillä rantabulevardilla, jota reunustavat palmupuut.
”Jos kerran ankat ja hiiret puhuvat, mikä tahansa on Akussa mahdollista”, Elina Toppari muistuttaa.
Sarjat ovat myös poliittisesti korrekteja, jopa äärimmäisyyteen asti. Vuonna 1966 Suomessakin julkaistiin Carl Barksin Afrikka-sarja, jossa alkuasukasjohtajalla oli hirvittävä määrä eri värisiä puhelimia. Kun Aku kysyy, mihin niitä käytetään, villiheimon johtaja kertoo, että vain yksi toimii ja sekin on suora linja WTO:n pääkonttoriin.
”Enää ei mennä sivistymättömien villien pariin. Barksille sallitaan hieman vapauksia”, Hyyppä selittää.
Käännös uusiksi
Aku Ankan kotimaassa USA:ssa ei ole enää puoleentoista vuoteen julkaista Disney-sarjakuvia. Muun muassa jakelukanavien puutteeseen ja heikkoon tasoon tyrehtynyt lehdenteko on jäänyt kokonaan piirroselokuvien, tv-sarjojen, huvipuistojen ja hotellien varjoon.
Viime vuonna julkaistussa muhkeassa Disney 100 vuotta -kirjassa oli vain kaksi sivua sarjiksista. Legendaarinen 99-vuotias ankkapiirtäjä Carl Barks mainittiin siinä vain kerran.
”Sarjakuvia ei saa edes Disney-puistojen kaupoista. Niitä ei ole koskaan ollut valikoimissa”, toimitussihteeri Heiskanen ihmettelee.
Euroopassa ja muualla maailmassa Disney-sarjikset käyvät vielä kaupaksi, mutta asialla ovat lisenssifirmat, ei Disney itse. Amerikassakin sarjakuvia julkaistiin lisenssillä.
Suomessa ensi vuonna 50 vuotta täyttävää Aku Ankkaa julkaisee Helsinki Media. Lehden piirrokset tulevat tanskalaiselta lisenssinhaltijalta Egmontilta. Ankka-perheeseen kuuluvien taskukirjojen, Roopen taskulehden ja Taikaviitta-lehden kuvamateriaali tulee Italiasta.
”Kuviin emme voi koskea. Voimme vain jättää jotain pois tai tilata lisää”, Heiskanen kertoo.
Tekstin kääntämiselle on sen sijaan hyvin vapaat kädet. ”Tanskan Egmontilla ei kukaan ymmärrä suomea”, Heiskanen nauraa. Kaikki sarjiskustantajat eivät ole yhtä luottavaisia: esimerkiksi Asterixin suomennokset tarkastetaan Ranskassa huolellisesti.
Tanskalaisella Egmontilla käsikirjoittajia ja piirtäjiä on ympäri maailmaa. Joukossa on yksi suomalainenkin käsikirjoittaja, Kari Korhonen, joka nykyään myös piirtää. Suomen Akkarin käännöstyöstä vastaa kymmenkunta freelancekääntäjää ja yksi toimittaja. Raakakäännöksen muokkauksesta huolehtivat lehden kolme toimittajaa, heidän joukossaan 30-vuotta Akua tehnyt päätoimittaja Markku Kivekäs.
Piakkoin 30 vuotta Suomessa ilmestyneet Akun taskukirjat käyvät läpi saman ruljanssin.
”Usein alkuperäisestä tekstistä ei jää kiveä kiven päälle”, Hyyppä sanoo. Piirtäjät ja käsikirjoittajat ovat nykyään Aku Ankas-sakin tähtiä, kääntäjät eivät.
”Nyrkkisääntönä on, ettei lukijan tulisi tunnistaa tekstin perusteella kääntäjiä”, Hyyppä kertoo. Poikkeus tähtikääntäjäsääntöön kuitenkin on: poptoimittaja Jukka Lindfors, joka suomentaa lähinnä tärkeimpiä sarjoja.
Stadin slangista seuraava hitti
Aku Ankan levikki on säilynyt Suomessa vakaasti 270 000 kappaleen tietämissä. Levikki on lastenlehdissä täysin omassa luokassaan. Lehti ei poukkoile muodin mukana, eivätkä mutanttiteinikilpikonnat ja pokemonit juuri heilauta sen lukijamääriä. Vain pari prosenttia lehden levikistä myydään irtonumeroina, loput tulevat suoraan postiluukusta kotiin.
”Aku on tasalaatuinen. Tilaaja tietää, mitä saa”, Heiskanen arvioi.
Suurin osa lukijoista on 7-13-vuotiaita. Suomessa Akkarin tilaaminen siirtyy myös sukupolvelta toiselle. Aikuiset toivovatkin usein oman lapsuutensa aikaisia sarjoja uusinnoiksi. Pääasiassa uusintoihin tosin pääsevät vain Barksin tai Rosan piirtämät klassikot.”Pääsääntö on, että sarjoja saa kierrättää seitsemän vuoden välein”, Heiskanen kertoo.
Joitain pikkusarjoja, kuten Hiawathaa, Pikku-Hukkaa ja Veli Kania on yhä vähemmän tarjolla. Tikua ja Takua ei enää piirretä.
”Egmont tuijottaa lukijatutkimuksiin. Saksalaiset eivät esimerkiksi pidä Pikku-Hukasta, josta tykättäisiin Suomessa”, Heiskanen sanoo.
Myös Akun ja Mikin seikkailuissa esiintyviä hahmoja kaivataan. Esimerkiksi Touhoa ei ole näkynyt pitkään aikaan lehdessä, mutta taskukirjoissa kylläkin. Matami Mimmi esiintyy nykyään harvoin, samoin Superhessu, jota Heiskanen erityisesti ikävöi. Taikaviitta seikkailee nykyään omassa kerran kuussa ilmestyvässä lehdessään ja yrittää oikeasti näyttää supersankarilta.
Egmont yritti 1990-luvulla valloittaa Japanin markkinat Disneyn sarjakuvilla, mutta epäonnistui surkeasti. Seikkailusta jäi tosin jäljelle 900 sivua paikallisten taiteilijoiden tekemää manga-disneytä, joka saattaa vielä löytää tiensä suomalaiseen Akkariin. Joukossa on Barksin vanhoja klassikkosarjoja japanilaisittain uudelleenpiirrettynä.
Ankkatuotteita tarjotaan yhä useammin aikuisille. Erilaiset murreankat ovat myyneet satoja tuhansia kappaleita, esimerkiksi pohjanmaan murteelle käännetty Ison talon ankkaa yli 100 000 ja savolaisia albumeita yhteensä 120 000.
”Seuraava suuri hitti on stadin slangi. Elokuun puolessa välissä ilmestyvästä albumista tulee kovinta, mitä tähän mennessä nähty”, Aki Hyyppä hehkuttaa.
Jan Erola
