Perämeren piilaakso

T:Teksti:

”Kemissä haisee paska”, Mikko Kupari täräyttää.
    ”Niin haisee kyllä Oulussakkii”, Minna Kumpuniemi huomauttaa.
    Asiasta on turha kehittää perheriitaa, ja sen tietävät myös Oulussa rakennusinsinööriksi opiskeleva Kupari, 21, ja hänen tyttöystävänsä, Kemissä markkinointia opiskeleva Kumpuniemi, 22.
    Törmäämme pariskuntaan Kemin Lumilinnan pihalla. On maanantai, toinen pääsiäispäivä, ja Kupari ja Kumpuniemi ovat lähteneet kävelylle katsomaan Lumilinnaa, jonka raunioita aurinko sulattaa melkein silmissä.Tänä keväänä Lumilinna on sulanut ennen aikojaan, eikä vuosi 2000 ole muutenkaan ollut Kemin ylpeydelle järin suosiollinen. Maaliskuun alussa linnan sisällä olevat rantamakasiinit paloivat melkein maan tasalle.
    Kun kompastelemme hiiltyneissä raunioissa, on vaikea uskoa, että tässä on Kemin matkailuvaltti, joka jauhaa kaupungin kassaan joka talvi miljoonia markkoja. Viidessä vuodessa Lumilinnassa on käynyt kaikkiaan 1,5 miljoonaa vierasta ja kaupungin laskelmien mukaan linnan talousvaikutus on 17 miljoonaa markkaa vuodessa.Matkailumarkat eivät haise, mutta siinä Kupari on oikeassa, että Kemissä haisee.
     Eikä hajua pääse pakoon Lumilinnan sohjoisella pihalla, minne Kemin hajuhaitat myös näkyvät. Kemijoen suulle syntynyt kaupunki makaa Perämeren pohjukassa kahden paperitehtaan välissä. Kaupungin eteläpuolella oleva StoraEnso ja pohjoisen Metsä-Botnia puskevat taivaalle ympäristönormit täyttävää savua.
    Esanssissa on kolmannes pilaantunutta kananmunaa ja loput perinteistä sellua, joka tuo etelän miehelle mieleen Kuusankosken.Mutta paperi, puu tai lumikaan eivät turvaa Kemin tulevaisuutta. Maakunnan teollisuuskeskusta uhkaavat samat ongelmat kuin muutakin Lappia: työttömyys ja muuttoliike. Kaksi kolmesta nuoresta muuttaa kotikonnuiltaan pois.
    Myös Kupari ja Kumpuniemi aikovat valmistuttuaan asettua Ouluun.
     Taistelussa muuttotappiota vastaan on keksitty kolme asetta: teknologia, koulutus ja muinaiskreikka.
    Kemiin on syntynyt Pohjanmeren rannikon teknologiakeskittymän pohjoisin pesäke. Kemin Digipolis-teknologiakylästä alkaa Perämeren piilaakso.Mutta ennen kuin paneudumme piilaaksoon ja tutustumme rullaluistelevaan naisinsinööriin, on esitettävä muutamia visaisia kysymyksiä miehelle, joka saapuu Lumilinnan pihaan viininpunainen baskeri päässään.Mies on Lauri Aaltonen, luterilaisen seurakunnan talousjohtaja, ja hänellä riittää kriittistä sanottavaa nykypäivän Kemistä.
     Käräjäoikeuden lautamiehenä Aaltonen on nähnyt, kuinka Kemin huumeongelma on pahentunut ja aineet koventuneet.Aaltonen on havainnut, että 24 000 asukkaan kaupungin talous on pahasti kuralla.
    Isän ominaisuudessa Aaltonen on sanellut pojalleen Kemin suhteen yhden tiukan ehdon: ”Teen hänet perinnöttömäksi, jos hän jää Kemiin.”
    Nyt poika on poliisina Espoossa ja isä on tyytyväinen. Aaltonen suunnittelee itsekin karistavansa Kemin lumet jaloistaan heti, kun eläkevuodet täyttyvät. 34 vuotta Kemissä asunut Aaltonen, 56, aikoo palata synnyinkaupunkiinsa Turkuun.
    Aaltosen pessimismi on syöpynyt mieleeni, kun käännymme Tornioon vievältä Perämerentieltä kohti Kemin Digipolista.
    Komealta kalskahtava polis on kreikkaa ja tarkoittaa muinaiskreikkalaista kaupunkiyhteisöä tai kaupunkivaltiota. Ja poliksia Perämeren rannikolla riittää: on Tornion Mediapolis, Kemin Digipolis, Iin Micropolis, Oulun Medipolis ja Technopolis sekä Raahen Softpolis. Sisämaasta löytyy vielä Sodankylän Astropolis, Kemijärven Naturpolis ja Kajaanin Measurementpolis sekä Ylivieskan Rf-polis.Poliksia on kertynyt jo niin paljon, että yhteistyötä koordinoimaan piti lopulta perustaa oma polis, Multipolis.
    Oikeastaan polis on jalostunut muoto klusterista eli yrityskeskittymästä. Klusterista tulee polis, jos yrityskeskittymästä kasvaa osaamiskeskittymä.
    Kaikkia poliksia yhdistää teknologia ja useimpia myös Nokia, jonka alihankkijoita poliksissa riittää. Teknologia ja vasallifirmojensa hajasijoitusta tukeva Nokia ovat Lapin ja Peräpohjolan vastaus siihen, miten autioituminen ja Suomen kahtiajako voidaan estää.
    Arvomme poliksista kolme: Kemin Digipoliksen, Iin Micropoliksen ja Oulun Technopoliksen.
    Pääsiäismaanantain lämpimänä iltapäivänä Digipolis ei anna itsestään kovin sykkivää kuvaa. BotniaComp Engineering Oy:n toimistonjohtaja Tellervo Alanärä on kuitenkin luvannut keskeyttää pyhäpäivän viettonsa ja esitellä Digipolista.
    Alanärä karauttaa paikalle Opelillaan. Hänellä on yllään tuulipuku, sillä aurinkoinen sää on houkutellut rullaluistimille ja grillaamaan.Alanärä vetää energiset kalvosulkeiset, jotka selvittävät Botnia-Compin toimintaa. 1998 perustettu firma on keskittynyt ohjelmistosuunnitteluun ja Lotus Notes -sovellussuunnitteluun. Alanärä on yksi firman kolmesta perustajasta. Nyt töissä on 18 henkeä ja suunnitelmissa on sivutoimipisteiden perustaminen Tornioon, Ouluun ja Helsinkiin.
    ”Meiltä löytyy inssejä joka aselajista: on prosessi-, kone- sähkö-, tietotekniikka- ja jopa rakennusinsinöörejä. Loput ovat tradenomeja ja joukossa on yksi kauppatieteen maisteri”, Alanärä kertoo.
    Alanärä, 45, on itse tietotekniikkaan erikoistunut prosessi-insinööri, mutta nyt aika menee yrityksen kehittämiseen ja markkinointiin.”Ei tässä kerkiä koodia vääntämään, kun pitää hakea 18 ihmiselle työt maailmalta.”
    Tellervo Alanärä korostaa Oulun vaikutusta pohjoisen teknologiakeskittymän moottorina.
    ”Oulu on luonut Nokia-ilmiön ja Oulun ihmeen ovat tehneet teekkarit.”
     Työpöytää koristaa valokuva, jossa on kaksi tupsulakkista miestä: aviomies on Oulusta valmistunut diplomi-insinööri ja perheen poika opiskelee siellä sähkötekniikkaa.
    ”Sen verran on koko perhe teekkarihenkistä, että vappuna täytyy päästä Ouluun.”
    Tällä hetkellä Digipoliksessa toimii 22 yritystä, joissa työskentelee yhteensä noin 250 henkeä. Alanärä korostaa teknologiakylän naapurissa toimivan Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun merkitystä.”Saamme sieltä tietotaitoa ja tulevaa työvoimaa.”
    Alanärä uskoo, että Oulun jälkeen on muiden polisten vuoro kukoistaa.”Oulu on jo niin täyteen pumpattu, että katseet kääntyvät Kemiin ja Raaheen.”
    Alanärä on itse kotoisin Pelkosenniemeltä, Andy McCoyn kotikunnasta. Hän korostaa lapsilleenkin pohjoisessa asumisen vaihtoehtoa. ”Sanon heille, ettei ruuhka-Suomeen ole pakko lähteä.”
    Alanärän perheelle pohjoisessa asuminen merkitsee elämisen laatua. Omasta pihasta voi kalastaa lohia tai lähteä meren jäälle hiihtämään. Viikonloppuisin voi hurauttaa pohjoisen laskettelukeskuksiin parissa tunnissa.
    Lopuksi Alanärä vielä mainostaa, että yksi tekno-Suomen supermenestyjistä, JOT Automationin Veikko Lesonen, on Kemin tekun kasvatteja.
    Ennen teknomenestyksen sydäntä Oulua on poikettava Iin Micropoliksessa.
    Ylitämme tulvivan Iijoen ja pohdin Kalle Päätalon asemaa suomalaisen kirjallisuuden pölhökantona.
    Olemme jo kaukana Iin keskustasta, kun äkkiä tien poskessa seisoo massiivinen metallinharmaa rakennuskompleksi.Ajamme rakennuksen ympäri pari kertaa, mutta se vaikuttaa tyhjältä. Lopulta ikkunaan ilmestyy parrakas mies.Mies on Arto Salin, Terapixel Oy:n toimitusjohtaja.
    Terapixelin toimistossa jääkaapin päällä on samettityyny, jolla möllöttää lasipyramidi. Se on tasavallan presidentin myöntämä Suomen laatupalkinto 1997.
    Kun presidentti Ahtisaari luovutti Säätytalolla marraskuussa 1997 laatupalkinnon Terapixelille, hän esitti Salinille kaksi kysymystä: mitä Terapixel tekee ja miksi firma toimii juuri Iissä?
    Esitän samat kysymykset. Selin selittää, että Terapixel valmistaa valotusmaskeja, joita teollisuus- ja tutkimuslaitokset tarvitsevat litteiden näyttöjen ja mikromekaniikan valmistuksessa.Iissä firma on Oulun teknologiakylän läheisyyden vuoksi: täällä asiakasyritykset ovat lähellä.
    ”Iissä on myös ihan hyvä Kotipizza”, Salin lisää.
    Mutta miksi Iihin on ylipäätään syntynyt oma teknologiakylä? Onhan Oulu vain parinkymmenen kilometrin päässä.Syy on selvä: EU:n korkeimman tukialueen eli E6:n raja on Oulun ja Iin välissä.
    Kun italialainen lehtimies Giuseppe Acerbi parisataa vuotta sitten matkusteli Pohjoismaissa, hän viihtyi erityisen hyvin juuri Oulussa.Pari vuotta kiertueensa jälkeen Acerbi julkaisi klassikoksi muodostuneen teoksen Travels through Sweden, Finland and Lapland to the North Cape in the years 1798 and 1799. Matkakirjan Suomea koskeva osuus on julkaistu nimellä Matkalla halki Suomen v. 1799.
    Acerbin aikoihin Oulussa oli noin 3 800 asukasta ja tärkeimmät vientituotteet olivat terva ja lohi.Oulun naisista oli hauskana seuramiehenä tunnetulle italialaiselle jopa haittaa: ”Nuoret naiset ovat erikoisen innokkaita esittelyttämään itsensä vieraille ja koettavat niin paljon kuin sopivuus sallii saada etua vierailuistaan näiden parissa”, Acerbi kirjoittaa.
    Erityisesti häntä kummastutti tapa, jonka mukaan illalliskutsuilla ”kestityksen päätyttyä kaikki naiset, nuoret ja vanhat, jotka haluavat todistaa vieraalle nauttineensa hänen seurastaan, läimäyttävät häntä kädellään selkään juuri silloin kun tämä sitä vähiten sellaista odottaa”.
    Monessa mielessä Oulu on muuttunut kovasti Acerbin päivistä. Seudun väkiluku kasvaa kovempaa vauhtia kuin pääkaupunkiseudun, ja viime vuoden lopussa Oulussa oli jo 117 670 asukasta. Heidän joukossaan on yli 90 miljonääriä.
    Jotain on parissa sadassa kuitenkin säilynyt muuttumattomana: Oulussa on vieläkin naisia, jotka tuppautuvat vieraan seuraan.
    Saavumme Oulun keskustaan illan suussa ja tavarat hotelliin heitettyämme lähdemme Acerbin jäljissä tutustumaan oululaisiin.Ensimmäisessä baarissa kohtaamme valokuvaaja Riipisen. ”Oulu on tunkkanen kaupunki”, Riipinen sanoo.
    Seuraavassa kapakassa hengaavat kaikki ne Oulun nuoret aikuiset, jotka ylipäätään ovat liikkeellä pääsiäismaanantaina. Törmäämme Tepatius Tuulihattuun, Ylioppilaslehden eroottisten tarinoiden kirjoituskilpailun Eroksen voittajaan.
    ”Täältä mä oon ne tarinat ammentanut”, Tuulihattu kertoo kantabaarissaan.
    Saman baarin vakiojengiin kuuluu myös itsensä DJ-kolumnistiksi esittelevä Virve Suorsa, 19. Suorsa pummii meiltä kaljaa sillä verukkeella, että hän voi kertoa kaiken Oulun yöelämästä.En pysty keskittymään Suorsan puhetulvaan, sillä odotan koko ajan, että hän alkaa läimäytellä minua selkään.
    Seuraavan aamupäivän vietämme pohjoisen piilaakson sydämessä.
     Technopoliksessa lounasaika on alkamassa, ja miehiä virtaa parin hengen ryhmissä rakennustyömaan halki. He ovat matkalla työmaaruokalaan, joka sijaitsee kaikkein uusimman ja kiiltävimmän rakennuksen alakerrassa.Smarthouse on viime vuoden lopussa valmistunut Oulun teknologiakylän keskus. Ja miehet ovat enimmäkseen Nokian miehiä. Suurin osa on pukeutunut insinööriunivormuun: ylösvedettyihin farkkuihin ja rentoon kauluspaitaan tai collegeen. Oulun teknologiakylä on kasvanut yliopiston yhteyteen. Juuri täällä Nokia alkoi suunnitella matkapuhelimia jo 1970-luvulla.
    Smarthousen Amica tarjoaa tänä tiistaina lounaaksi talonpojan pizzaa (Peasant’s pizza), jauhelihakastiketta ja perunasosetta sekä paistettua kirjolohta. Vihreällä linjalla on juurespataa ja kasvisborssia. Mies, jolla on cowboy-solmuke ja univormun mukainen farkkupaita, päätyy pizzaan.
    Aulassa istuu softasuunnittelija Petri Leppälä farkkupaidassaan.Leppälä on peruspiilaaksolainen: tietotekniikan insinööri, joka on muuttanut töiden (Nokian) perässä Ouluun.
    ”Tekussa Raahessa oli yksi opettaja Nokialta. Se kyseli hommiin”, Leppälä sanoo hiljaisella äänellä.
    Leppälä, 25, sanoo tekevänsä enimmäkseen normaalin pituisia työpäiviä, sillä kotona odottaa sairaanhoitaja-vaimo ja alle vuodenikäinen esikoinen.
    Smarthousen erikoisuus on katutason hiushoitola Millefolium, jota pitää Tarja Eskola. Millefolium ei ole mikään tavallinen parturi-kampaamo, sillä täältä saa myös aromaterapiaa, joka on Eskolan ”bravuuri”, sekä päänalueen- ja hartioiden hierontaa.
    Eskola on suorittanut Suomessa harvinaisen hÕrologin tutkinnon, joten hänellä on valmiudet toimia hiusterapeuttina. Terapialle ja erikoishoidoille on kysyntää, Eskola kertoo.”Täällä on todella stressaantunutta väkeä.”
    Parturiaikaa varaamaan saapuu Kari Kononen, joka on töissä Nokian matkapuhelinpuolella. Kononen kaivaa Communicatorinsa esille ja tyytyy tavalliseen tukanleikkuuseen.
    ”Mulla on vähän visiona siirtää ajanvaraus verkkoon, mutta en ole vielä ehtinyt”, Eskola kertoo.
    Nokia työllistää Suomessa 23 000 henkilöä, joista noin 1 400 on ulkomaalaisia. Yksi heistä on kiinalainen Xiangdong Lu, 27. Törmäämme Luhun teknologiakylän kadulla. Kysyn, miten hän päätyi Suomeen. ”By plane.”
    Lun lentomatkasta Suomeen on kahdeksan kuukautta. Ennen tuloaan Nokialle Lu on ehtinyt työskennellä Oulussa myös toisessa teknologiafirmassa, KaskiTechilla.
    Smarthousen pihalla rakennetaan jo laajennusta. Suhdannevaihteluihin tottuneet raksamiehet Hekonen ja Luoma suhtautuvat hieman skeptisesti oman alansa töiden riittämiseen teknologiakylässä.”Tehhään tilinvälin verran kerrallaan.”
    Ennen lähtöä Oulusta käymme vielä ihmettelemässä yhden Suomen puhutuimman liikemiehen lasipalatsia, joka sijaitsee Oulunsalossa, aivan lentokentän kupeessa.
    Viime helmikuussa Kemin tekun kasvatti, hallituksen puheenjohtaja Veikko Lesonen myi perustamansa JOT Automationin osakkeita ja sai niistä 830 miljoonaa markkaa.
    Oululainen autokauppias kertoo meille luottamuksella, että Lesonen ja JOT:n toimitusjohtaja Jorma Terentjeff hankkivat äskettäin ”pitkän rivin” uusia miljoona-Mersuja. Vuosi sitten ostetut Mersun huippumallit joutivat jo vaihtoautoiksi.Ainakaan JOT Automationin parkkipaikalla Mersuja ei säilytetä, kun käymme tekemässä tarkastuksen.
    Kemin Digipoliksen Tellervo Alanärä sanoo, että teekkarit ovat Nokian ihmeen takana.

Jaakko Lyytinen