Lokakuisena sunnuntaina kuutisen vuotta sitten suomalaiset päättivät Harri ja Marja Finnilän tulevaisuudesta. Kansa kävi äänestyskopissa antamassa neuvoa: tuleeko Suomen liittyä Euroopan unionin jäseneksi?Kansa äänesti ”kyllä” ja Haapajärvellä asuvat Finnilät joutuivat päättämään, pannaanko lypsykoneet laatikkoon ja pellot pakettiin vai yritetäänkö selvitä maanviljelijöinä EU-Suomessa.Moni lopetti, mutta Finnilät päättivät jatkaa. Miksi?
”Me ollaan se sukupolvi, joka sopeuttaa Suomen maatalouden. Seuraava voi taas menestyä”, Harri Finnilä uskoo.
Tänä aamuna Finnilän tilan seuraava sukupolvi – kaksi mykkää teiniä – istuu aamiaispöydässä.Mikko, 15, ja Kaisa, 13, on kiskottu sängystä pian kuuden jälkeen, sillä toimittaja haluaa tietää, kiinnostaako tilan jatkaminen heitä.
Kysymykset on esitettävä ennen kuin koulubussi vie teinit Haapajärvelle. Kello on 6.38 ja tunnelma vaivautunut.
Lopulta selviää, että ysiluokan päättävä Mikko aikoo mennä lukiossa matikkalinjalle ja sen jälkeen tähtäimessä on Oulun tai Jyväskylän yliopisto. Kotitilan jatkaminen ei häntä kiinnosta. Mikko auttaa tilan töissä, ”vain, kun rahhaa pittää saaha”.
Kaisa on vielä vaitonaisempi. Isä-Harri tulee hätiin.”Kaisa tekkee mielellään hommia navetassa. Siinä olis pieni tavoite, että Helsingin yliopistoon ja agronomiksi. Siinä olis sitten vara-ammatti.”
Kaisa myöntää, että tilanjatkaminen saattaa kiinnostaa ”sitten joskus”.
Harri ojentaa meille työhaalarit ja kumisaappaat sekä punaiset Pouttu-lippikset.
Finnilöiden uudessa pihattonavetassa emäntä Marja ja maamieskoulun harjoittelija Marjo Saukko ovat jo täydessä aamulypsytouhussa.He ohjaavat kymmenen lehmää kerrallaan lypsyasemalle, jossa utareet ensin pestään ja maidon laatu tarkastetaan käsin lypsämällä. Tämän jälkeen lehmät kytketään lypsykoneeseen, josta maito kulkee putkia pitkin valtavaan säiliöön.
Digitaalinäyttö kertoo desilitran tarkkuudella kunkin lehmän lypsämän maitomäärän, ja kaapelia pitkin tiedot siirtyvät keskustietokoneeseen. Yhden lehmän keskivertosatsi on noin 15 litraa lypsyä kohden. Vuodessa yksi lehmä lypsää noin 7 000-8 000 maitolitraa.
Väistelen Marjaa ja Marjoa, jotka yrittävät tehdä töitään. Kesken kaiken yksi lypsykoneeseen kytketyistä lehmistä päättää tehdä tarpeensa. Lantaa sataa valtavana ryöppynä ja sitä roiskuu myös haalareilleni. Olen pyörtyä.
”Elä huolehi, ei se maitoon mene”, Marja huikkaa.
Finnilän viidenkymmenen lehmän teknonavetassa myös ruokinta hoidetaan tietokoneen avulla. Lehmät käyvät ruokailemassa ”kioskissa”, jonka anturi tunnistaa kaulassa olevasta laatasta kunkin kantturan ja annostelee viljan, täysrehun ja energiarehun kaukaloon. Koko tietokonejärjestelmää kutsutaan pihaton automatisoiduksi lypsy- ja ruokintasysteemiksi.
Viime syksynä rakennettu pihattonavetta symboloi Finnilöiden päätöstä jatkaa maanviljelystä. Vaikka navetan kustannuksia vedettiin alas käyttämällä kierrätysmateriaaleja ja edullisia ratkaisuja, hintaa kertyi lähes 1,4 miljoonaa markkaa. Siitä EU:n osarahoitteinen investointituki kattaa 400 000 markkaa ja loput jää itse maksettavaksi.
Finnilöiden uuden ja vanhan navetan ero on valtava. Uusi navetta on paitsi valoisa ja viihtyisä, myös tehokas: lypsyhallissa hoitaa kolminkertaisen lehmämäärän vähemmällä työllä kuin vanhassa navetassa.
Aamulypsyn jälkeen on aika maatalouspolitikoida ja palata Finnilöiden kohtalonkysymykseen, EU-jäsenyyteen.
Harri ja Marja ovat 39-vuotiaita, ja he ovat ehtineet viljellä maata jo 17 vuotta Harrin vanhalla kotitilalla.
1980-luvulla maatiloilla painiskeltiin maitokiintiöiden ja pakkokesannointien kanssa. Kun niistä oli selvitty, tuli kohtalokas EU-äänestys.”Kun kansanäänestyksen tulos tuli, sanoin emännälle, että heti kun ensimmäinen työpaikka aukeaa, minä haen sitä”, Harri muistelee. Vieraita varten hän on pannut päälleen t-paidan, jonka rinnassa lukee ”Olen suomalaisen ruuan tuottaja”.
Kuukauden sisällä töitä löytyi ja isäntä ryhtyi lihanjalostaja Poutun ostoasiamieheksi. Harrin tehtävänä on ostaa neljän lähipitäjän alueelta teuraskarjaa. Kiireisimpään aikaan hän tekee molempia hommia yhtä aikaa. ”Harri ajaa pellolla traktorilla ja tekee kännykällä ostoasiamiehen hommaa”, Marja nauraa.
Kaikki työt tulevat tehdyiksi, sillä ”päivät on pitkiä ja viikot seitsenpäiväisiä”. Lomaa Finnilät ovat pitäneet viimeksi vuosi sitten – viikon.
Finnilät ovat sopeutuneet monia paremmin EU:n vaikutuksiin, koska heidän tilansa tuottaa lähinnä maitoa ja 60 hehtaarin pelloilla kasvaa pääasiassa rehuja.”EU-ratkaisun jäljkeen viljan viljelystä lähdettiin käytännössä luopumaan, sillä viljan hinta tippui ja muidenkin tuotteiden hinnat laski. Tuet korvasivat osan hintojen laskusta, mutta ei täysin”, Harri kertoo.
EU toi mukanaan lisää paperin pyörittämistä. Harri tekee itse kirjanpidon yrityksestään, maatilasta ja EU-hommista.”Kyllä se sellainen puolipäiväisen sihteerin homma on.”
EU-jäsenyys on tuonut maaseudulle myös kokonaan uuden ilmiön: lusmuviljelijät, jotka nostavat tukia, vaikka eivät viljele tosissaan.Finnilän pellot ovat luomulla ja he valittavat, että erityisesti luomupuolella monet lusmuviljelijät pilaavat kaikkien maineen.
”Se on ajan henki. Jos haluaisi vain lyhyellä tähtäimellä menestyä, lusmu olisi kaikkein tuottavinta”, Harri sanoo.”Siinä ei riko mitään sääntöjä – kunhan täyttää minimiehdot: kylvää sadon ja korjaa sen. Mahdollisimman pienillä panoksilla pelaten hakee mahdollisimman suuria voittoja.”
Eikö naapurien lusmuilu sitten harmita rehellistä?
”Kyllä se tekkee välillä pahaa”, Marja myöntää.
”Se ei ole heidän vikansa, vaan järjestelmän. He syövät siitä pöydästä, mikä heille on katettu”, Harri toteaa.
Karjatilalla ei ole varaa lusmuilla. ”Muuten lehmät kuolee nälkään”, Marja sanoo.
Finnilän uusi navetta on rakennettu luomuehdot täyttäväksi. Maitopuolella siirtyminen luomuun ei kuitenkaan vielä kannata, sillä vaikka luomumaidosta maksetaan parikymmentä penniä enemmän litralta, tuotto ei kata rehustuksesta syntyviä kuluja.
Harri on MTK:n miehiä ja siksi hän on poikkeuksellisen hyvin perillä maatalouspolitiikan koukeroista. Hän joutui tosin jättämään luottamustoimen MTK:n valtuuskunnassa siirtyessään Poutulle; MTK:ssa ei katsottu hyvällä yksityiselle menoa.
”Seuraava suuri muutos maanviljelijöille on EU:n itälaajentuminen”, Harri sanoo. Hän ennustaa, että myös maailman vapaakauppa ja WTO-neuvottelut voivat aiheuttaa jopa suuremman muutoksen kuin EU-jäsenyys aikanaan.
EU:n itälaajentuminen tarkoittaa Harrin mukaan sitä, että unionista loppuu nopeasti maatalousrahat.”Se on kuitenkin kylmä tosiasia, että me ollaan täysin riippuvaisia tuista tuotannon kannattavuuden suhteen. Osa kustannuksista korvataan tuella, palkka tulee täysin tuesta ja korko omalle pääomalle tulee tuesta. Jos hintatasoa lasketaan ja tukia leikataan, voi tulla nollaraja vastaan”, Harri luettelee realiteetteja.
Vielä 1980-luvun alussa maatalous työllisti lähes 250 000 ihmistä. Nyt luku on pudonnut alle puoleen. Vuonna 1998 maatalouden osuus bruttokansantuotteesta oli enää runsas yksi prosentti. Madonluvuista huolimatta Finnilät ovat luottavaisia.”Mulla on se usko, että kyllä näistä aina selvitään”, Marja sanoo.
Harri ei ole aivan yhtä optimistinen, mutta hänkin uskoo siihen, ettei maatalouden anneta näivettyä kokonaan.”Kyllä mulla on sellainen käsitys, että kuitenkin kansallisesti asiat hoidetaan jotenkin – ainakin niiden kohdalla, jotka ovat tuottavia toimivia tiloja. Se pudotuspeli voi olla lusmuviljelijöille aika raju, kun muutokset tulevat.”
Harrin mukaan maaseudunkin tulevaisuus riippuu tietoliikenneyhteyksistä – ja tiestöstä.”Se on maaseudun selkäranka, että ne on kunnossa. Jos ne päästetään rappiolle, äkkiä lähtee loppuväkikin pois.”
Finnilät muistavat, että EU-jäsenyyden alkuvaihe oli raskasta aikaa, kun yleinen ilmapiiri Suomessa alkoi kääntyä maanviljelijöiden vastaiseksi.”Maatalousviha ja kaunan- ja katkeruudenkylvö on loppunut. Kommentit ovat asiallistuneet – Kirsi Pihaa lukuun ottamatta”, Harri sanoo.
Finnilät tietävät, että loppujen lopuksi viljelijöiden kohtalo on kuluttajien käsissä.”Aiemmin pidettiin kynttilää vakan alla. Kun asioista kerrotaan rehellisesti ja avoimesti, annetaan viljelykselle kasvot”, Harri sanoo.
Jaakko Lyytinen
