Kumpi on arvokkaampi, Akseli Gallen-Kallelan öljyvärimaalaus Valkoisia ruusuja vai jalkapalloilija Sami Hyypiä? Tietysti Hyypiä, josta Liverpool maksoi viime vuonna 25 miljoonaa markkaa. Gallen-Kallelan harvinaisuuden sai huhtikuussa lontoolaisesta taidehuutokaupasta yhdellä kymmenesosahyypiällä.
Raha on tehokasta, koska se tekee kaiken vertailukelpoiseksi. Tavallinen pulliainen ei voi tietää, kuinka kova ammattilainen kapellimestari Esa-Pekka Salonen on tai kuinka syvällisiä taiteellisia arvoja Valkoisia ruusuja -taulussa piilee. Asia selviää, kun tuotteille ja ihmisille annetaan rahalla mitattava arvo. Salonen on hyvä ja virusguru Risto Siilasmaa vielä piisirun verran parempi.
Jo Karl Marx tiesi, että talous on yhteiskuntajärjestyksen perusta ja huoli toimeentulosta dominoi köyhälistön elämää. Mutta Marx ei voinut tietää, että 120 vuotta hänen kuolemansa jälkeen talous ja raha dominoivat despootin ottein myös hyvin toimeentulevan länsimaisen keskiluokan ajattelumaailmaa.
Mistä puhumme, kun puhumme yliopistosta, tietotekniikasta tai politiikasta? Puhummeko uusista ajatuksista, tekoälyn tuomista mahdollisuuksista tai puolueiden ideologisista eroista? Vai puhummeko perusrahoituksesta, nettifirmojen markkina-arvoista ja valtion budjettikehyksestä? Puhumme rahasta.
Kulttuuri rahan vallassa
Suomalaisen kansankapitalismin ylijumalaksi raha on hyväksytty demokraattisesti kaikissa yhteiskuntaluokissa. Pörssikursseista puhutaan baaritiskeillä ja talouden tilaa pohditaan perhepiirissä perjantaisaunan jälkeen.
Missä välissä me oikein antauduimme rahalle?
”1900-luku oli rahatalouden leviämisen aikaa. Raha tuli mitä pienimpiin ja arkisimpiin asioihin”, sanoo sosiologian tutkija Turo-Kimmo Lehtonen, jonka tuore väitöskirja Rahan vallassa käsittelee ihmisten kulutuskäyttäytymistä.”Nykymaailmassa melkein kaikki joudutaan tekemään rahan välityksellä ja yhä suurempi osa asioista on arvioitavissa rahassa. Pukeudumme rahaan, asumme rahassa, liikumme rahalla”, Lehtonen sanoo.
Hän näkee rahan kulttuurin lopullisen läpilyönnin alkaneen 1970-luvun öljykriisin jälkeen. Kapitalismi muuttui, markkinat ja pankkitoiminta avautuivat.
Pikku hiljaa pörssikurssien seuraamisestakin tuli kaiken kansan huvia, penkkiurheilua, jossa on sankareita, voittajia ja häviäjiä. Ihan niin kuin urheilukisoissa, jotka ovat samanaikaisesti muuttuneet mainostajien markkinakentäksi, jossa tulosta mitataan rahalla.
Urheilijoistakin ykkönen on se, joka tienaa eniten. Tulot voi tarkistaa lehtien julkaisemista palkkataulukoista.
”Nykypäivän sankareita ovat haavoittumattomat markkinatoimijat. Olet sankari, jos markkinatalouden mittareilla voidaan tunnistaa, että olet saavuttanut jotakin: teet mahdollisimman paljon rahaa”, analysoi dosentti Jari Ehrnrooth hiljattain Helsingin Sanomissa.
Politiikka rahan vallassa
Myös politiikka on ruuvattu yhä tiukemmin talouden asetuksilla toimivaksi. Kun suuria yhteiskunnallisia erimielisyyksiä ei enää näytä olevan, puolueet keskittyvät kinastelemaan siitä, kuka käyttää valtaa valtiovarainministeriössä.
Valtiovarainministeri Sauli Niinistö totesikin toukokuun alussa Tuhatkunnan 40-vuotisjuhlaseminaarissa, että arvot luodaan viime kädessä talouspolitiikalla.
Mutta kuinka tehdä talouspolitiikkaa, kun kiristynyt kansainvälinen kilpailu vaatii kaikilta yhtäläisen tiukkaa taloudenpitoa? Jos kilpailukyky heikkenee, talous ei kasva ja yhteiskunnan kehittyminen vaikeutuu.”Kaiken mitta on nyt raha. Kaikilla puolueilla”, arvioi viestinnän tutkija Tapani Huovila.
Vaikka rahan vallalla on myös poliittiset vastarintapesäkkeensä, rahalla on loistava kyky muuntaa kriitikkonsa noudattamaan omaa logiikkaansa.Kapitalistiselle taloudelle vaihtoehtoa etsinyt äärivasemmistokin kaatui surkuhupaisiin sijoitussekoiluihinsa. Suomen kommunistinen puolue ehti hetken uskoa kapitalismin toimivuuteen kunnes romahti yhdessä pörssikurssien kanssa.
Toinen esimerkki poliittiskulttuurisesta vastarintaliikkeestä rahalle oli 1970-luvun lopussa punk, joka kesytettiin muutamassa kuukaudessa mainiosti myyväksi tuotteeksi.
Onko jotain jäänyt jäljelle?
”Kettutytöt on asia, jota ei ole vielä ehditty kunnolla tuotteistaa, mutta odotetaan vaan”, naurahtaa Turo-Kimmo Lehtonen.”Tällä hetkellä tuntuisi absurdilta ajatella mitään keinoa, miten turkistarhauksen vastustamisen tekisi tuottavaksi, mutta varmasti myös ensimmäisiä punk-bändejä kuulleet ovat ajatelleet, että ei tästä bisnestä voi tehdä.”
Media rahan vallassa
Raha syöksähtää silmille entistä aggressiivisemmin myös sanomalehtien sivuilta ja sähköisistä medioista. Talousuutisia suolletaan tuplasti enemmän kuin 1970-luvulla ja Nasdaqin nykäyksistä raportoidaan jokaisessa itseään kunnioittavassa uutislähetyksessä.
Viestinnän dosentti Tapani Huovila on valmisteilla olevassa tutkimuksessaan laskenut talousjuttujen osuuden uutistarjonnasta kasvaneen kotimaisessa lehdistössä tasaisesti viime vuosikymmeninä.
Viisi vuotta sitten jo joka kuudes kotimainen lehtijuttu käsitteli taloutta. Sen jälkeen tarjontaa kasvattamaan ovat syntyneet muun muassa Taloussanomat ja Yleisradion talousuutiset. Sanoma Osakeyhtiön toimittajakoulukin tuotti viimeeksi taloustoimittajia.
Vielä fundamentaalisempi muutos on tiedotusvälineiden roolin heittämä häränpylly. Kun sanomalehdet sata vuotta sitten syntyivät aatteelliselta perustalta joukkoliikkeiden tai ideologioiden äänitorviksi, nyt niitäkin pyörittävät taloudelliset realiteetit.
Lehtien on myytävä juttunsa lukijoille siksi, että ne voisivat myydä tarkkaan profiloidun lukijakuntansa mainostajille. Sanomalehdet eivät elä tilausmaksuilla, vaan mainostuloilla. Yli 70 prosenttia Helsingin Sanomien tuloista prosenttia tulee mainoksista.
Voiko rahaa kritisoida?
Ajattelumme kiertää rahan kehää, vaikka siitä ei pitäisi olla puutetta. Tienaamme tuplasti enemmän kuin 30 vuotta sitten ja kymmenen kertaa enemmän kuin sata vuotta sitten. Mihin lisärahaa vielä tarvitaan?
”Varmasti ihmiset ovat ennenkin toivoneet uusia asioita. Mutta se, kuinka kamalan kyltymättömiä me olemme, on nykylänsimaille ominaista”, Turo-Kimmo Lehtonen sanoo.
Ehkä kapitalismin syvin olemus onkin tuoda puute sinne, missä on yltäkylläisyyttä, kuten ranskalaisfilosofit Gilles Deleuze ja Félix Guattar 1970-luvulla esittivät.Mutta onko rahan valtaa ylipäänsä järkeä kritisoida. Ainakin rahaan on vaikea ottaa moraalista kantaa.
”Kaikki mitä siitä sanoisi tuntuisi vähän kornilta ja pateettiselta”, toteaa Turo-Kimmo Lehtonen.”Se kertoo ehkä siitä, kuinka rahan vallassa tässä ollaan.”
Rahan kulttuurin leimaaminen pinnalliseksi ja materialistiseksi ei Lehtosen mielestä ole pätevää päättelyä, eikä henkistymisen vaatiminen vastaus. Rahan kulttuuri on pohjimmiltaan hyvin henkistä, koska unelmat näyttelevät siinä niin keskeistä roolia.
Yllättäen kriittisempää olisikin rakastaa tavaraa. Niin kauan kuin kaikki ajatellaan vertailukelpoiseksi, kaikki on vaihdettavissa, eikä mihinkään voi syntyä erityistä suhdetta.
”Rakkaudessahan on kyse siitä, että on ainutlaatuinen suhde johonkin ja suhteessa on jokin kestävyys ja pitkäjänteisyys. Tällainen suhde materiaaliseen maailmaan on itse asiassa hyvin kriittinen.”
Mikko Metsämäki
Kuva: Mia Savonen
