Liisaleena: Maailman vaikein laji

T:Teksti:

Viinanjuonti on maailman vaikein laji. Sitä ei opeteta missään, mutta jokaisen se on opittava.Viina jakaa ihmiset koulukuntiin, joilla kaikilla on oma käsityksensä siitä, mikä juomatapa on oikea. Kaikki ovat yhtä väärässä.

Yhdet duunin jälkeen

Tämän koulukunnan edustajat kammoavat vodkaanmenevää slaavilaisuutta. Koulukunta on saanut hiljattain tukea peruspalveluministeri Eva Biaudetilta. Tissuttelun edistämiseksi Biaudet perusti alkoholipoliittisen työryhmän, jonka vetäjäksi valittiin viinimies Petri Viglione.
    Viglionen mielestä Suomessa ”teititellään viinaa, kun muualla Euroopassa sitä sinutellaan”. Puoliksi italialaiselle Petrille suomalaisten juomatapojen humalahakuisuus on kuulemma ollut ahdistava kokemus.
    Osaa Viglionekin tosin vetää perseet olalle ja chorizo-makkarat silmille, jos niikseen tulee. Katselin kerran puistossa, kuinka Viglione seurueineen imuroi pullonsuusta laatikollisen vuosikertaviinejä. Porukan kovin loppasuu oli juuri Pete the Wineman, joka loppuillasta sammui krunalaisravintolan valkeille pöytäliinoille.
    Jos eurooppalaisten juomatapojen apostolikin vetää sankarikännit puistoremmin kanssa, tulee väistämättä mieleen, onko yhdet duunin jälkeen -tissuttelussa mitään järkeä.
    Ja eihän siinä ole. Vai mitä sanotte muutaman keskarituopin duunin jälkeen tankanneesta perheenisästä, joka tyhjin silmin tuijottaa nahkasohvalta Vikinglottoa, kunnes kolmannesta kutsusta nousee päivällispöytään lapioimaan ääneti nakkistroganoffia?
    Tissuttelijat uskovat myös siihen valheeseen, että alkoholi ja ruoka sopisivat yhteen. Itse poistun seurueesta viimeistään siinä vaiheessa, kun Manalan pöytään tilataan hulavanteen kokoisia pitsoja. Keskioluen ja pitsan yhteisvaikutus vastaa lobotomiaa, eivätkä lobotoomikot ole erityisen inspiroivaa seuraa.

Keskikalja-apaatikot

Ei ole sattumaa, että Suomen sukellettua kymmenen vuotta sitten lamaan pyöräkellareille myönnettiin B-oikeudet. Näin syntyi tuhansia yrityksiä pk- eli pussikalja-sektorille.
    Kansa pysyi hiljaa, kun puolet töistä potkituista laski mies-ja-hana-baareissa toiselle puolikkaalle kympin hintaisia tuoppeja. Hallituksia kaadetaan selvinpäin tai tequilan voimalla, mutta ei turpeassa keskiolutpöhnässä.
    Keskikalja-apaatikot uskovat kuitenkin linjaansa. Heistä valkoviinin ja muiden mietojen juominen on akkojen ja homojen hommaa.

A.K.S.O.

M Aina Kun Se On Mahdollista -koulukunta on avoimen humalahakuinen. Aksomit välttävät tissuttelijoiden pöhnän, mutta heille kasautuvat kaikki muut viinan kirot. Juuri he täyttävät öisin tapaturma-asemat. Juuri he kaatavat nakkikioskeja. Ja juuri he soittelevat kännyköidensä muistipaikat aamuyöllä läpi.
    (Vinkki Soneralle: aamuneljän ja -viiden välillä kannattaisi nostaa puheluhintoja, sillä juuri silloin aksomien tunnetaifuunit riehuvat teletorneissa.)
    Aksomien yksi alalaji koostuu boheemiromantikoista eli boroista. He suhtautuvat viinaan samalla kiihkolla kuin perusaksomit, mutta haluavat erottautua rahvaanomaisista keskivertokännääjistä. Boro uskoo, että hänen humalansa on osa Suomen kulttuurihistoriaa.
    Borolle humalaperformanssit kasvavat täyspitkiksi barokkioopperoiksi, joiden libretoissa pompöösi egotrippailu yhdistyy luontevasti dekadenttiin itsesääliin.

Humalankieltäjät

Kaikista koulukunnista kiihkeimmin alkoholiin suhtautuvat kuitenkin humalankieltäjät. Heidän missionsa on usuttaa omien kännimokailujensa ankaroittamat yliminät muidenkin kimppuun.
    Paradoksaalista humalankieltäjissä on se, että mikään muu koulukunta ei puhu viinasta yhtä paljon kuin he.

Oikea tapa

Näin siis alkoholia ei pidä käyttää.
    Entä se oikea tapa? Jos joku sen tietää, vastauksen voi lähettää osoitteeseen liisaleena@yahoo.com. Paras ehdotus perusteluineen palkitaan kossupullolla, jonka voi noutaa Ylioppilaslehden toimituksesta.