City-lehden rankkauksen perusteella voimme määritellä nuoren polven keskivertoälykön:
Helsinkiläinen Sara-Tuomas on 39-vuotias ylioppilas. Hän kirjoittaa kolumneja, vastustaa häkkikanaloita ja on kiinnostunut yhteiskunnallisista kysymyksistä.
Kun Sara-Tuomas vaihtaa vapaalle, hän lukee mielellään kirjoja. Luonnossa viihtyvän Sara-Tuomaksen sydäntä lähellä ovat maailmanrauha ja ympäristökysymykset. Tulevaisuudessa hän haaveilee työskentelystä median tai lasten parissa.
Puolisossaan Sara-Tuomas arvostaa eniten huumorintajua ja rehellisyyttä.
Sam the Syvällinen
Jos Cityn listaykkönen Tuomas Nevanlinna, 39, kakkonen Anu Kantola, 35, ja vitonen Sara Heinämaa, 39, kuuluvat nuoreen älymystöön, samalla logiikalla Max Jakobson, 76, lukeutuu keskipolven intellektuelleihin ja senioriporukan edustajaksi saadaan F.E. Sillanpää, 111.
Löytyy Cityn listalta muutama nuorisojulkkukin, kuten Tehosekoittimen basisti Arska ja suomalaisen älymystön mattinykänen, Sam(i) ”Babyface” Inkinen. Samppa on Cityn mukaan Suomen kolmanneksi älykkäin nuori, vaikka ei osaa edes kirjoittaa nimeään oikein.
Juppipiirien maskottina aloittaneesta valopäästä on kasvanut kymmenessä vuodessa kriittinen mediatutkija. Hiljattain mutta ei hiljaisesti tohtoroitunut älykkö sivalteli väitöstilaisuutensa aattona Hesarissa:
”Joukkoviestintä on pinnallistunut, mikä on helposti havaittavissa televisiossa esimerkiksi Bumtsibum-tyylisistä ohjelmista.”
Toivottavasti sama pinnallistuminen ei ulotu väitöskirjoihin.Lapsenkasvonsa teiniparralla peittänyt Sam the Syvällinen veti fetsin päähänsä ja jatkoi analyysiaan: ”Nuorten kännykän käyttö puolestaan on paljolti sitä, että kysytään, missä sä olet.”
Me onneksi aina tiedämme missä sinä olet, Sam.
Vakiinnuttaakseen paikkansa suomalaisessa älykkögalleriassa Samin on seuraavaksi rajattava partansa paavohaavikko-malliseksi ja ryhdyttävä kommentoimaan kansakunnan tilaa.
”Henkiset arvot ovat tulossa”, Sam kirjoittaa City-lehdessä 2013.
Vain älykkö antaa älykölle
Kriittisyydestään tunnettua älymystöä ei voi ainakaan kehua itsekritiikistä, sillä valtakunnan (Helsingin) älymystön valinnut Cityn asiantuntijaraati on lähes identtinen älykkölistan kanssa.PSisäsiittoisuus ei rajoitu kavereiden äänestämiseen; heidän kanssaan myös kopuloidaan. Suomalainen älymystö onkin perinteisesti kunnostautunut rodunjalostuksen Saralla. Keskenään paritteleva älymystö tietää, ettei hyviä geenejä kannata heittää harakoille.
Ristiinnainti on ymmärrettävää myös siksi, että keskivertoälykkö häviää seksikkyydessä jopa sukupuolettomalle Linux-pingviinille. Näin ollen intellektuellin mahdollisuudet saada älymystön ulkopuolista seksiä ovat väkisinkin rajalliset.
Älymystön lyhyt historia
Suomalaisen älymystön historia on lyhyt mutta ytimekäs. Aikoinaan tärkeintä olivat oikeat mielipiteet. 1930-luvulla intellektuellit flirttailivat Hitlerin ja natsismin kanssa, ja sittemmin älyköt löysivät Stalinin, Hitleriäkin ansioituneemman massamurhaajan.
Nyt älymystön asema on helpottunut: postmodernina aikana ei tarvitse olla mitään mieltä mistään, sillä – kuten tiedämme – totuutta ei ole. Tai kääntäen: asiasta voi olla mitä mieltä tahansa, kunhan ilmaisee näkemyksensä mahdollisimman epäselvästi.
Sisältö on vaihtunut substanssiksi ja olemus habitukseksi. Leninin kootut ja Maon punaisen kirjan on korvannut Otavan Uusi sivistyssanakirja, jonka turvin saattaa selvitä jopa CafÚ Engelin takahuoneessa käydyistä keskusteluista.
Kävin kerran kuuntelemassa näitä diskurssipetoja. Mieleeni jäi käsittämätön mongerrus ja diskurssisnobismiin kykenemättömien osakseen saama ylimielinen hymähtely.
Jäin miettimään, mitä älykästä älymystö olisi koskaan saanut aikaiseksi.
