Helsingin heimoista näkyvimmät ovat Uudenmaankadun Uusmedia, Töölön Taiteilijat ja Keskustan Kansitakit.
Uudenmaankadun Uusmedia
Nousukasmaisen UU-heimon reviiriin kuuluu Ysi Baari-Soda-Lost and Found-kolmio. Parhaiten tunnelma tiivistyy Sodassa, jossa soitetaan sietämätöntä musiikkia sietämättömällä volyymilla sietämättömille ihmisille.
Katso trendikkäästi pukeutunutta, itsetyytyväisyyttä uhkuvaa concept manageria ja tiedät, mitä tuotteistaminen tarkoittaa.
Useimpien uusmediamiesten työ muistuttaa mekaanisuudessaan konekirjoittajan hommaa, mutta epämääräinen englantia muistuttava kieli glorifioi työn katu-uskottavaksi ja saa titteliinkin eleganttia kansainvälisyyttä.
Naisen kannalta UU-jengin hyvä puoli on se, että iskuyrityksiltä saa olla rauhassa. UU-copyt keskittyvät pitchaukseen ja patsasteluun eivätkä halua vaarantaa hypeään epäonnisilla iskuyrityksillä.Uusmedian hyvä piirre on myös sen lyhyt elinikä. Tämä heimo on puhdas nousukauden tuote ja siitä päästään kohta eroon.
Töölön Taiteilijat
Kapakkaheimojen kulttuurisiipi, Töölön Taiteilijat, on merkannut reviirinsä kusemalla töölöläismummojen porttikonkeihin. TT-porukan siisteimmät yksilöt tavoittaa Motista, räjähtäneimmät Kuu Kuusta ja epätoivoisimmat Manalasta.
Laskelmoidun boheemisti pukeutuneet toisen vuoden kirjallisuusopiskelijat ovat TT-kerhon hang-around-jäseniä. He janoavat huomionosoituksia kanta-asiakkailta ja elävät viikon pelkästään sillä, että joku on vahingossa nyökännyt heille.
Hangaroundit tietävät jo nyt, että parinkymmenen vuoden päästä tuntuu hyvältä muistella, kuinka istuimme niiden kanssa. Se on vähän kuin muistelisi vanhaa kunnon Hansaa ja Saarikosken Penaa.
Pintahiiva läikkyy syliin, kun hang-around bongaa baaritiskiltä Antti Raivion. Jälkeenpäin voi kertoa olleensa ”Raivion Anan kanssa ryyppäämässä”.
Töölö-heimoon kuuluvat myös mielenterveytensä harrastajateattereille uhranneet psykot, jotka tunnistaa nahkatakki-collegehousut-yhdistelmästä ja sekavasta aggressiotilasta.
TT-jengi halveksii juhlapyhinä dokaavia amatöörijuoppoja. Mutta kun katsoo tupakka-askista riidan kehittänyttä taiteilijapariskuntaa, alkaa kolmatta päivää vappua juhliva teekkarikin tuntua sympaattiselta.
Keskustan Kansitakit
Happy Daysin mentyä remonttiin paikan kantatradenomit harhailivat aikansa keskustan muissa paikoissa.
Heimon pelasti Yliopistonkatu. Osakekuplaansa juhlivat firmaporukat suuntaavat kansitakit suhisten Copacabanaan ja Helsinki Clubille. Kapakkakarismansa Kuusankosken Amarillosta ammentaneet merkantit salsaavat Ricky Martinin tahtiin kuin viimeistä yötä.
Latinomeiningin välittömyyden väärinymmärtäneet myyntipäälliköt iskevät vieraisiin naisiin kiinni koko eteläamerikkalaisella estottomuudellaan.
KK- ja TT-heimojen miesjäseniä yhdistääkin pakkomielteinen pimpsanmetsästys. Vielä senkin jälkeen, kun kapakat ovat sulkeneet ovensa, naisseuraa vaille jääneet koiraat tyydyttävät evoluution alkuhämärissä heihin iskostunutta metsästysviettiä vonkaamalla katkeraan loppuun saakka.
Niin kauan kun on viinaa päässä, on toivoa.
Kapakka on tiedettä
Kapakkaheimot tarjoavat sosiologiana tunnetulle tuulenhaistelutieteelle oivallisen tutkimuskohteen. Suomalaisen yhteiskuntatieteen suurin murroskin liittyy kapakoihin: Helsingin yliopiston sosiologian laitos muutti muutama vuosi sitten Cellasta Suolaan ja Pippuriin.
Oikeuttaakseen kapakoitumisen työaikana sosiologit ovat tieteellistäneet kapakkascenen. He osaavat kertoa, että taksijonotappeluissa on kyse ”urbaanista tunneyhteisöllisyydestä” ja känninen jankutus snagarijonossa ilmentää ”maffesolilaista postmodernia uusheimoutumista”.
Olen sosiologien kanssa eri mieltä. Kun pimpsankipeät pertsat huutelevat minulle nakkikiskan jonosta, kyse ei ole maffesolilaisesta uusheimoutumisesta. Kyse on pimpsankipeistä pertsoista.
