Kryptiset väikkärit
Helsingin yliopistossa väiteltiin viime vuonna ennätystahtia tohtoreiksi. Väitöstilaisuuksia oli 369, mikä oli 55 enemmän kuin vuonna 1998. Tahti on jatkunut tammikuussa 2000: tuloksena 31 uutta tohtoria.
Tammikuun lopussa matemaattis-luonnontieteellisessä väitteli Mikko Sillanpää aiheesta Bayesian QTL Mappingin Inbred and Outbred Experimental Designs eli bayesiläinen geenikartoitus suku- ja ristisiittoisilla asetelmilla. Mistä on kyse, tohtori Mikko Sillanpää?
”Tilastotieteen filosofia jakautuu kahteen koulukuntaan: on perinteinen frekventistinen suuntaus, joka on valtavirta, ja sitten on bayesiläinen tapa tarkastella asioita. Nyt kun tietokoneet ovat kovasti kehittyneet, pystytään approksimoimaan moniulotteisia integraaleja, joita bayesiläinen ratkaisutapa vaatii. Numeerisesti arvioitavien parametrien jakaumaa tarkastellaan ehdolla havaittu data, niin se on avain siinä hommassa.”
Jaaha. Ymmärtääkö perusopiskelija väitöskirjasi otsikon perusteella, mitä tutkimus käsittelee?
”En tiedä sitä, ammatti-ihmisille se on kuitenkin tärkeä.”
41-sanainen otsikko
Lääketieteellisessä tiedekunnassa esitetään perjantaina 4. helmikuuta tarkastettavaksi Maarit Vaalamon väitöskirja. Työn otsikko on Matrix metalloproteinases and their inhibitors in normal and aberrant wound repair. Expression patterns of collagenases-1 and -3, stromelysins-1 and -2, matrilysin, metalloelastase and timps-1, -2, -3 and -4 in healing cutaneous and in chronic ulcers of the skin and the intestine. Kuinka päädyit otsikkoon, Maarit Vaalamo?
”Alun perin otsikkona oli vain nykyinen yläotsikko. Molemmat esitarkastajat olivat kuitenkin sitä mieltä, että otsikon pitäisi jollain tavalla tarkemmin ilmaista työn sisältöä. Tämä oli ainoa tapa ilmaista se, minkä esitarkastajat toivoivat siinä näkevänsä.”
Onko väitöskirjallasi kutsumanimeä?
”Metalloproteinaasit haavan paranemisessa. En ainakaan itse ole aikonut lektiossa käyttää koko nimeä.”
Mitä oikein tutkit?
”Tutkin haavan paranemista eli mitä eroa on hitaasti paranevissa ja nopeasti paranevissa haavoissa.”
Selkeä otsikko, piip aihe
Tohtori Panu Nykänen väitteli tammikuun alussa Suomen historiasta. Väitöskirjan nimi on Bensiinihiilivetyjen valtiaat – voitelu- ja moottoripolttoaineiden tutkimus Suomessa ennen vuotta 1948. Kuinka tulit uppoutuneeksi voitelu- ja moottoripolttoaineiden tutkimuksen historiaan, Panu Nykänen?
”Tämäpä olikin vaikea kysymys, en ole koskaan ajatellut sitä tällä tavalla. Luulen, että kysymys oli hyvin monien pätevien opettajien taidonnäyte tietyllä tavalla, ei mulla itselläni siihen ollut kovinkaan paljon vaikutusta.”
Tohtori Nykänen, kuinka laajaa oli voitelu- ja moottoripolttoaineiden tutkimus Suomessa ennen vuotta 1948?
”Tutkimus on ollut jatkuvaa ja sitä on tehty monessa eri paikassa.”
Olivatko tiedotusvälineet kiinnostuneita väitöskirjastasi?
”Ei ollut edes mitään yhteydenottoja.”
Anna-Liina Kauhanen
Tolkutonta tiedettä
Monen tenttikirjan tyylilaji on tahallisen huonosti kirjoitettu teksti.
Tenttikysymys: miten Paul de Man analysoi Correspondances-runoa? Olen lukenut tenttikirjasta Kuin avointa kirjaa Tuula Hökän artikkelin sivun 173, jonka mukaan:
”Correspondances-runon trooppien luennassa paljastui merkillinen ristiriita, joka vaikuttaa myös loppusäkeen verbissä ’chanter’ (laulaa): tuoksujen suggestiivinen samastaminen lauluun resonoinnin (kaikumisen, heijastumisen, aaltoamisen) ja laajenemisen avulla on mahdollinen vain releitten ja siirtymien systeemissä, jota ¡ ei ilmilausuttuna merkityksenä, mutta syntaksissa ¡ uhkaa änkyttävä, kangerteleva, suunnittelematon toistojen paikallaanpoljenta (piÚti-nement).”
Jokin aika sitten yleisen kirjallisuustieteen opiskelijat kokosivat Teema-lehteensä jutun tenttikirjojen jyvistä ja akanoista. Myös kulttimainetta saavuttanut Hökän artikkeli oli mukana ¡ tai ehkä artikkelin sijasta pitäisi puhua ennemmin tiedeaiheisesta proosarunosta.
Kyse on tyylilajista nimeltä tahallisen huonosti kirjoitettu teksti, ja sen yleistyminen kirjallisuudentutkimuksessa on herättänyt huolta ja huomiota.
Lukijan kyykytystä
Poleemisimpia reaktioita on ollut Philosophy&Literature-lehden vuosittain järjestämä Bad Writing Contest, jossa lukijoiden lähettämistä ehdotuksista valitaan huonoin tekstikatkelma. Vuoden 1998 palkinnon sai arvostettu feministifilosofi Judith Butler. Esimerkin rinnalla suomalaiset kilpailijat tuntuvat kevyiltä:
”The move from a structuralist account in which capital is under-stood to structure social relations in relatively homologous ways to a view of hegemony in which power relations are subject to repetition, convergence, and rearticulation brought the question of temporality into the thinking of structure, and marked a shift from a form of Althusserian theory that takes structural totalities as theoretical objects to one in which the insights into the contingent possibility of structure inaugurate a renewed conception of hegemony as bound up with the contingent sites and strategies of the rearticulation of power.”
Kilpailun puuhamiehen Dennis Duttonin mukaan näin kirjoittamalla ei haetakaan ymmärrystä vaan kunnioitusta, lukijan nöyrtymistä tekstin kirjoittajan edessä. Tenteissä se ei vain taida riittää.
Tai ehkä sittenkin riittää. Vuosi sitten Ylioppilaslehdessä ilmestyneessä jutussa Sami Rainisto tentti onnistuneesti sellaisia johdantokursseja, joilla ei ollut koskaan käynytkään. Salaisuutena oli itsevarman ylimalkainen ja tieteelliseltä kuulostava kirjoitustapa.
Ehkä yliopistossa pitäisikin opettaa selkeän kirjoittamisen sijasta tenttivastausjargonia tai brassailevaa tiedeslangia. Missä viipyy tieteellisen kirjoittamisen kurssi, jolla opetetaan taktista epäselvyyttä ja lukijoiden hämäämistä?
Tyyli on politiikkaa
Judith Butler on vastannut kritiikkiin sanomalla, että hän pyrkii etsimään jotain aivan uutta, perinteisen tyylin tavoittamattomissa olevaa. Samaa sanoisivat luultavasti monet muutkin radikaalit ajattelijat, jotka ovat joutuneet hyvin konservatiivisen P&L:n hampaisiin.
On myös huomautettu, että Butlerin tai epäselvyydestä tunnetun Fredric Jamesonin kirjoja luetaan paljon enemmän kuin heidän palkitsijoidensa tekstejä.
En usko, että kukaan haluaa tenttikirjoihin sitä irrallisista päälauseista koostuvaa jumputusta, josta peruskoulun maantiedon tai biologian oppikirjat oli tehty. Ehkä jokin välimuotokin olisi löydettävissä.
Sitä, milloin jargonintäytteiset mammuttivirkkeet tai impressionistiset meditoinnit ovat huijausta ja milloin eivät, tulee sitten muiden tutkijoiden arvioida. Arviointi kuitenkin hankaloituu, jos kukin kulkee vain omissa merkityssfääreissään. Paitsi opiskelua, huono kirjoittaminen estää myös tieteellistä keskustelua.
Yhdestä asiasta kaikki kuitenkin ovat samaa mieltä: tyyli on politiikkaa.
Kyösti Niemelä
Piirros Anu Ignatius
