Raivoraittiit juhlivat aamuun asti

T:Teksti:

Kostea opiskelijaelämä saavuttaa märimmän huippunsa loppusyksyn pikkujouluaikaan. Alkavaa kaamosta katkaistaan osakuntien, ainejärjestöjen ja harrastuskerhojen riennoissa.
    Opiskelun lisäksi aktiivisilla ylioppilailla on muutakin elämää, joten myös työpaikan pikkujoulut ja kaveriporukoiden illanvietot täyttävät kalenterin. Ei ole ihme, jos glögi alkaa joululoman lähestyessä oksettaa.

Jos jokaisissa pikkujouluissa vetää lärvit, tulee mitta nopeasti täyteen. Raittiusaate ei ole kosteassa ylioppilaskunnassa kovassa huudossa, mutta muutama opiskelija on silti valinnut dokaamisen sijaan täydellisen raittiuden.

Raivoraitis teekkari Risto Ranta-aho tarttuu smurffilimuun keskioluen sijaan. ”Teeiltojen jälkeen meno jatkuu selvänäkin pikkutunneille.”

Lasiin sylkevä teekkari

Risto Ranta-aho, 24, opiskelee Otaniemessä tietotekniikkaa ja yliopistolla matematiikkaa. Mies on teekkari, järjestöaktiivi, keikkamuusikko ja absolutisti. Yhtälö tuntuu mahdottomalta. Voimakkaasti alkoholinkäyttöön sosiaalistavan opiskelijaelämän näkökulmasta raivoraitis teekkari kuulostaa kummajaiselta.

Yleisen uskomuksen mukaan vahva hengellinen vakaumus johtaa raittiuteen tai sitten absolutismin takana ovat joko omat kokemukset liian väkevistä viinahuuruista tai lapsuuden muistot kännissä törttöilevistä vanhemmista.
    Risto Ranta-ahon valintaan ei ole kuitenkaan vaikuttanut mikään edellämainituista. Hän elää vahvassa luterilaisessa uskossa, mutta oli absolutisti jo ennen liittymistään seurakuntanuoriin.

”En ole joutunut selittelemään”

”Täydellinen juomattomuus alkoi jo kouluaikana. Lukiokaverit hieman ihmettelivät, miksi en halunnut silloin tällöin vetää päätä täyteen. En kuitenkaan joutunut selittelemään juomattomuuttani tai kärsimään syrjinnästä sen vuoksi.”

Risto soittaa koskettimia gospelbändissä ja on toiminut teekkarikylässä vaikuttavan Ristinkillan puheenjohtajana kahden vuoden ajan.
    ”Olen järjestänyt pari konserttia Vanhalla ja muistanut mainita, että kaljahanoja ei tarvitse tuoda saliin. Täysin raittiit bileet olisivat mielestäni hieno ajatus, mutta niiden järjestäminen ei ole taloudellisesti mahdollista.”

Rahastusta raittiudella

Riston järjestö toimii melkein kuin muutkin teekkarikerhot. Poikkeuksellista on, että kuningas alkoholin sijaan seurataan toista johtajaa.
    ”Järkkäämme teeiltoja keskiviikkoisin, parhaana bilepäivänä. Aika kuluu keskustelun ja hartauksien merkeissä. Ilo ilman viinaa ei ole teeskentelyä, vaan juhlat jatkuvat usein pikkutunneille ja niissä hörhöillään aivan samalla lailla kuin muissakin teekkarikylän riennoissa.”
    Ristinkilta on tunnettu jokavuotisesta Viinaton vappu -tapahtumastaan, jota viettämään on Ranta-ahon mukaan joskus saapunut myös liskojen öiden myötä katumapäälle ajautuneita.

Raivoraittiudesta on järjestölle myös taloudellista hyötyä.

”Meitä pyydetään usein suuriin teekkaribileisiin hoitamaan narikkaa. Takit pysyvät järjestyksessä, sillä olemme takuuvarmasti selvin päin.”
    Monet ainejärjestöt kartuttavat toimeentuloaan järjestämällä kosteita bileitä, Ristinkilta puolestaan rahastaa sillä, että jäsenistö pysyy skarppina vaikka aamuun asti.

Viina ei edes tule puheeksi

Kuinka usein absolutisti törmää tilanteisiin, joissa juomattomuus on kiusallista?
    ”Aika harvoin”, Risto vastaa. ”En nauti tilaisuuksista, joissa dokataan. Työpaikan pikkujouluistakin häivyn yleensä riittävän ajoissa.”

Alkoholi on absolutistille poissaoleva käsite.
    ”Viina ei koskaan tule edes puheeksi kavereiden kanssa, aivan kuin sitä ei olisi olemassakaan. En edes tiedä, käyttävätkö ystäväni alkoholia vai eivät.”
    Entä jos joku avaisi teeillassa keskikaljapullon?
    Risto miettii jonkin aikaa, kunnes toteaa: ”Tuskin me häntä pois ajaisimme, mutta emme sellaista tyyppiä varmaan pidemmän päälle katselisi.”

Kristillisten suu ei ole tuohesta

Ylioppilaskunnassakin ehti toimia jonkin aikaa streittari-liike, joka kehottaa nautinnoista kieltäytymiseen. Sittemmin hiipunutta liikettä yritettiin uudelleen herättää henkiin tänä syksynä. Ajatus kuopattiin, koska innostuneita ei tuntunut ilmaantuvan.
    Jos seitsemännet pikkujoulut ja kolmatta viikkoa jatkuva tissuttelu alkavat oksettaa, eikä raittiuskerhoja ole, löytääkö juomattomuutta halajava ylioppilas hengenheimolaisia kristillisistä järjestöistä?

”Kannattaa pistäytyä katsomassa”, sanoo Helsingin evankelisten opiskelijoiden puheenjohtaja Anja Rämö. Hän kuitenkin jatkaa samaan hengenvetoon: ”Mekään emme ole mikään raittiusseura.”
    ”Toimintamme keskittyy hengellisyyteen ja yhdessäoloon, ja jäsenistön käsitykset alkoholista vaihtelevat. Useimpien näkemys perustuu siihen, että viini on Jumalan lahja siinä missä muukin ruoka.”

Arno Ahosniemi

kuva Anne Hämäläinen