Vuosituhannen viimeinen Ylioppilaslehti julkaistaan samoissa kansissa ruotsinkielisen Studentbladetin kanssa. Yhteislehti jaetaan kummankin lehden tilaajille, lähinnä Helsingin yliopiston, Hankenin ja Åbo Akademin opiskelijoille.
Kertaluonteiseen tuplajulkaisuun päädyttiin alun perin Studentbladetin taloudellisten ongelmien takia, mutta ratkaisu tehtiin lopulta journalistisin perustein. Joskus laskuvirhe antaa oikean tuloksen.
Sisällöllinen yhteistyö Stuidun ja Ylkkärin välillä alkoi edellisissä numeroissa, joissa julkaistiin ensimmäinen osa suomalaisia sisäpiirejä kartoittavasta juttuparista. Jälkimmäinen osa ilmestyy tässä tuplalehdessä – kahdella kielellä.
Kaksikielisyyden merkityksen korostamisella Ylioppilaslehti palaa tavallaan juurilleen.
Suomenkieliset osakunnat perustivat lehden 1913 vaihtoehdoksi katseltuaan pari vuotta Studentbladetin menestystä. Toisin kuin maailmansotien välisenä aikana, se ei 1910-luvulla lietsonut kieliriitaa, vaan paheksui svekomaanien pyrkimyksiä eristäytyä. Tämä yhteislehti toimii samalla jonkinlaisena esimerkkinä siitä, millainen mahdollinen valtakunnallinen Ylioppilaslehti voisi olla. Sen runko rakennettaisiin nykyisten paikallisjuttujen sijaan valtakunnalliselle opiskelijauutisoinnille, kulttuurille ja yhteiskuntakeskustelulle. Kukin paikallistoimitus Helsinkiä ja Rovaniemeä myöten tekisi edelleen nykyisten lehtiensä kaltaiset sivustonsa paikallispainoksiin.
Näin saataisiin opiskelijoiden äänitorvi, jonka painos olisi parhaimmillaan noin sata tuhatta. Se voitaisiin todennäköisesti toteuttaa nykyisiä lehtiä edullisemmin, pitkälti mainoksilla rahoittaen.
Kaunis ajatus kaatuu kuitenkin opiskelijoiden lyhytjänteiseen päätöksentekokulttuuriin ja paikallisylpeyteen. Oma lehti on aina oma lehti vaikka yhdessä voisimmekin tehdä kaikille laadukkaampia lukuelämyksiä.
Opiskelijapäättäjät ja lehdentekijät vaihtuvat vähintään parin vuoden välein, joten kenelläkään ei ole aikaa, saati kärsivällisyyttä tällaisen suurprojektin läpiviemiseen.
Ja jos valtakunnallinen lehti joskus saataisiin hetkeksi aikaiseksi, se todennäköisesti hajoaisi heti seuraavan päättäjäsukupolven myötä. Mutta unelmaa on hyvä pitää hengissä.
Jan Erola
