Viron suurimmille kaatopaikoille on 90-luvulla pesiytynyt pieniä asuinyhdyskuntia. Kaatopaikoille miehiä ajaa työttömyys ja asunnottomuus.
    Vielä neuvostoaikana pysyvää työ- ja asuinpaikkaa vaille jääneet kansalaiset laitettiin vankilaan. Käsitettä “työttömyys” ei ollut olemassa, sillä kaikki tekivät töitä. Ja koska töitä tehtiin tehottomasti, sitä riitti kaikille ­ ja jäi ylikin.
    Markkinatalous on tuonut mukanaan uudet säännot ja uuden suhtautumisen työhön. Yhteiskuntaan on syntynyt monia kerrostumia, joista alimpiin kuuluvat roskisdyykkarit. Heistä osalla on vielä katto päänsä päällä, mutta kun vuokravelka johtaa häätöön, on joillakin edessään muutto kaatopaikalle.

Tarkasti säädelty jätevuori

Tarton Aardlapalun kaatopaikkaa pyörittää markkinatalouden henkeen sopivasti yksityinen yhtiö, jolle kaupunki on vuokrannut koko roskan. Firma laittaa kaatopaikkaa ja jätteenkäsittelyä eurokuntoon. Talvi on taittumassa kevääksi, kun saavumme Aardlapalun kaatopaikalle. Ensimmäisenä pistävät silmään kyltit, jotka kieltävät roskien levittämisen.
    Kaatopaikalla?
    Nykyaikaista jätevuorta ei suinkaan kasvateta hallitsemattomasti, vaan suunnitelmallisesti. Roskia saa jättää vain parisadan neliömetrin alueelle. Viime vuonna Aardlapaluun kärrättiin 48,7 miljonaa kiloa jätteitä ja tänä vuonna on suunnitelmissa ottaa vastaan 50 miljoonaa kiloa.
    Kaatopaikalle ei kannata tulla tutustumaan hetken mielijohteesta, sillä paikalliset jätteidenkäyttäjät voivat pahastua uteliaisuudesta.

Prügimägi kesytti asukkaansa

Päivittäin Aardlapaluun virtaa Tartosta suuria määriä talousjätteitä. Kaatopaikalta tihkuu takaisin kaupunkiin pienempiä määriä käyttökelpoisia materiaaleja. Niin kauan kuin ostajia löytyy, on myös myyjiä. Kapitalistinen markkinatalous säätelee jätekauppaa kaikkein välittömimmin. Aardlapalun kaatopaikan porttimökin pöydällä on eurostandardin mukainen poisheitetty ja talteenotettu televisio. Ikkunan alle pysähtyy punnittavaksi jätekuormaa kuljettava auto. Kuka tahansa voi tuoda Aardlapaluun jätteitä. Tonnin kaataminen maksaa 82 kruunua.
    Saavumme jätteiden tyhjennysalueelle. Pistävä savunhaju leviää nuotiosta, jonka loimussa joukko miehiä lämmittelee käsiään. Sataa märkää lunta ja jätekentiltä nousee parvina lentoon mustia lintuja. Kaatopaikan asukkien koirat haukkuvat. Miehet viittilöivät meille nuotion äärestä.
    “Muutama vuosi sitten paikalliset asukkaat olivat paljon agg-ressiivisempia. He tappelivat ja tunkeutuivat porttirakennukseemme. Nyt on rauhallisempaa, sillä olemme päässeet sopimukseen”, Ilmar Vatsar myhäilee tyytyväisenä. Vatsar on kaatopaikan jätteenkäsittelyosaston työnjohtaja.

Pääsemme juttusille kolmen Aardlapalussa jo jonkin aikaa asuneen miehen kanssa.
    “Tässä talvessa ei ollut suurtakaan vikaa”, arvioi paikallinen auktoriteetti Gesha. “Vain lunta oli liikaa. Kesällä väkeä on enemmän.”
    Gesha sanoo, että vieraita tai satunnaisia kulkijoita ei käy heidän alueellaan. Kahden muunkin miehen suhtautumisesta kuultaa peitelty vihamielisyys.
    Tuntemattomia ei täällä rakasteta.

Kaatopaikan kingi jakaa kuvausluvat

Jätteiden seasta on löydetty niin dollareita kuin kultaa. Gesha kertoo, että ihmiset viskaavat kaikkea mahdollista menemään, koska eivät näytä ymmärtävän, mitä voisi vielä käyttää. Kuukausi sitten Gesha löysi Philipsin kahvinkeittimen, joka oli irronnutta johtoa vaille täysin kunnossa.
    Gesha ei anna lupaa kuvata itseään, hän ei tarvitse mainosta. “Mutta jos joku haluaa kuvaan, niin siitä vaan”, hän lupaa. Aardlapalussa Geshan sanalla on painoa.
    “Davai, kuvaa”, kehottaa aasialaista syntyperää oleva mies, jolla on päässään vihreä baretti. Hänen nimensäkin on hullunkurinen, Gadjonysh, joka tarkoittaa rastaanpoikaa.
    “Kuva on lähetettävä mulle!” Gadjonysh huutaa kuvaajalle. “Nu davai, mennään kuvaamaan taloni luo”, kiirehti Gadjonysh.
    Kolmanneksi seuraamme lyöttäytyy sekava tyyppi, joka keinahtelee kulkiessaan. Hän ei esittele itseään.
    Liikumme taaempana rötköttävien hökkelien suuntaan. Nimetön kävelee selkäni takana jostakin talteen korjattu suuri pullo kourassaan. Hänen karmiva hahmonsa panee välillä vilkuilemaan selän taakse. Utelen, miten on juomisen kanssa.
    “Juomapuolta meillä riittää, kaikki on koko ajan humalassa”, kerskuu Gadjonysh. “Juomme tinaturaattia (denaturoitua spriitä), jota haemme puodista.”
    Hallitsemattomista naurunpurskahduksista voi päätellä, että tänäänkin on haettu.

Kaverikuri korvaa poliisin

Kaatopaikan yhteisössä on nelisenkymmentä henkeä. Utelen elelläänkö Aardlapalussa kaikessa ystävyydessä.
    “Yhdessä ja ystävyydessä”, kehuu Gadjonysh.
    “Miten niin ystävyydessä?” rähisee Nimetön ja sanoo, että oikeastaan paikka on “tosi syvältä”.
    Miesten mukaan poliiseilla ei ole tänne asiaa, kaikki selvitellään keskenään.
    “Mitäs meillä… Keräämme hiukan metallia, myymme pois, tuomme pullon ja hop!” Gadjonysh kuvailee. “Otamme dopingia”, lisää Nimetön.
    “Kaiken elämässä tarpeellisen löydämme kaatopaikalta”, vakuuttavat miehet. “Vain ruoan haemme kaupasta. Keräämme muovipulloja, metallia, pakkauksia. Joskus sammutamme variksia”, osoittelee Nimetön kauempana kiertelevien lintujen suuntaan. Vältän pohtimasta, mitä “varisten sammuttaminen” merkitsee.
    “Täältä saa sellaisia tuontivetimiä, että…”, Gadjonysh ja Nimetön mittailevat kriittisin katsein saappaitani ja päällystakkiani. “Semmoisia vaatteita, ettet ole unissasikaan nähnyt”, ylpeilee Nimetön ja keinottelee auki verkkaritakkinsa hiukan ruostuneen vetoketjun.
    “Löysin kultasormuksen, mutta se tuli juotua”, toteaa Gadjonysh. Nuotion ympärille kokoontuneesta miesporukasta kaikuu kiihtyneitä kirouksia. Kuvaamiseen on kysyttävä lupa. Kuvaaja yrittää tasoitella asiaa.

Aardlapalun porttirakennus on vartiointiliikkeen valvonnassa, mutta tähän asti on vältytty häiriöiltä. Kaatopaikka on kesyttänyt asukkaansa. Muutama vuosi sitten ilmapiiri oli huomattavasti kireämpi. Oli puukotuksia ja jopa tappoja. Ympäröivien kylien asukkaat järjestivät kahteen kertaan kaupungin tappelupukarien avustuksella kaatopaikalla pogromin, puhdistuksen. Hökkelit poltettiin tai työnnettiin nurin, asukit säikyteltiin metsään.
    Vuosien mittaan kaatopaikalle päätyy vähemmän ainesta, jota kannattaa lajitella. Kaupungeissa touhuavat roskisdyykkarit valikoivat roskalaatikoista kaiken vähänkin käyttökelpoisen tavaran yhä perusteellisemmin.
    Kun Virossa ehditään niin pitkälle, että jätteet silputaan lajittelupisteissä ennen niiden kuljettamista kaatopaikalle, joutuvat Gesha, Gadjonysh ja Nimetön muuttamaan muualle. Mihin?

Vallo Nuust
Kuva Aldo Luud

Kirjoittaja on tarttolaisen kaupunkilehden Edasin päätoimittaja. Suomennos Jouko Kokkonen.