Lämpimänkostea kasvihuoneilma lyö kasvoille heti, kun astuu sisään liukuovista.
Kiiltävillä käytävillä vaeltelee suomalaiseen kansallisasuun, tuulipuvun takkiin, sonnustautuneita ihmisiä. Tuulipukujen kahina sekoittuu mainoskuulutuksiin. Niissä kehotetaan ostamaan kaikkea naisten alusvaatteista tuulipukuihin.
On torstai-iltapäivä Itäkeskuksessa eli Itiksessä. Jättimäisessä kauppakeskuksessa on miellyttävän väljää, sillä ruuhka-aikaan on vielä pari tuntia. Tähän aikaan Itiksen kujia kansoittavat eläkeläiset, työttömät, koululaiset ja kotiäidit lastenrattaineen.
Ulkona sataa, mutta sisällä on lämmintä ja mukavaa. Voi toteuttaa perustarpeitaan: syödä pehmistä ja shopata.
Itis on nykyihmisen lintukoto. Ostosparatiisissa tavaroiden keskellä olemme turvassa kavalalta maailmalta. Makeasti kuin oravainen sammalvuoteellaan.
Jos vielä viihdettä saisi.
Kauppakeskuksen komein ostoskatu on nimetty Bulevardiksi. Sen yllä mahtava lasikatto kaareutuu kuin katedraalissa.
Kuusi eksoottisen näköistä miestä soittaa rytmikästä ja mollivoittoista musiikkia tekopuiden siimeksessä pienellä torilla, joka on Anttilan ja Carrolsin välissä. Miehet näyttävät tutuilta. Kesähelteillä Kolmen sepän patsaalla soittaneet latinomuusikot ovat siirtyneet sisäkauteen.
Kiireettömän tuntuiset ihmiset pysähtyvät kuuntelemaan yhtyettä. Fleece-pusakoihin ja verkkarihousuihin pukeutunut parikymppinen pariskunta nojaa hampurilaisravintoloiden ikkunaan.
”Ainakin ne osaa rahastaa. Kauppaavat niitä cd-levyjä”, nainen tuhahtaa.
Reijo Metso, 63, ei tuhahtele, vaan ostaa cd:n, jota perulainen Ivan Salvador kiertää katsojille tarjoamassa. ”Tämä on erittäin hyvää ja mukaansatempaavaa musiikkia. Vaimokin tykkää”, eläkkeellä oleva Metso kehuu ja sujauttaa satasen maksaneen cd:n muovikassiinsa. Metsolla on yllään maastonvihreät reisitaskuhousut ja vaaleansininen tuulipuvun takki.
Ivan jatkaa kierrostaan. Katsojat hymyilevät vinosti ja sujauttavat vitosia ja markkoja pieneen kitarapussiin.
Rahaa keräävä lyömäsoittaja Ivan, 22, on tullut Suomeen viisi vuotta sitten. Hän opiskelee ajoneuvoasentajaksi Haagan teknisen alan oppilaitoksessa. Talvisin Ivan tekee osapäivähommia pihvipaikan tarjoilijana ja kesällä hän tienaa ekstraa soittamalla kadulla.
Ivanin lisäksi Itiksessä esiintyvässä kokoonpanossa soittavat salvadorilainen Gustavo Mendoza (rummut), perulainen Jovani de la Cruz (pan-huilu), bolivialainen Pedro Castellón (ukulelen näköinen charango) ja chileläiset Rodrigo Rodriguez (kitara), Luis Estay (basso) ja Helmut Mancilla (pan-huilu). Yhtyeellä ei ole nimeä ja sen kokoonpanokin vaihtelee keikalta toiselle.
Viime kesänä miehet kiersivät Suomen kesätapahtumia. He kävivät muun muassa Kotkan Meripäivillä, Pori Jazzissa, Kuopio tanssii ja soissa sekä Kouvolassa. Tukholman vesifestivaaleillakin oli pari keikkaa.
Helteisinä arkipäivinä bändi esiintyi kymmenille tuhansille ohikulkijoille Helsingin aortassa, Kolmen sepän patsaalla. Ivan kertoo, että kesällä homma lyö leiville aivan eri tavalla kuin syyskuisessa Itäkeskuksessa. Hellepäivänä rahaa saattaa kertyä 500 markkaa soittajaa kohti.
Tänään soittajien piti lähteä ulkoilmakeikalle Tammisaareen, mutta sade muutti suunnitelmat.
Soittajista Luis ja Helmut ovat pian lähdössä pois Suomesta kesän keikkojen loputtua. Kaikki muut asuvat pysyvämmin täällä ja heille soittaminen on vain sivutyö. Gustavo on juuri aloittanut Vallilan ammattikoulun ja Jovani opiskelee suomea.
Pedro ja Rodrigo ovat porukan konkareita. He tulivat Suomeen kymmenisen vuotta sitten Machu Picchu -yhtyeen mukana ja jäivät sille tielle. Nyt molemmat ansaitsevat elantonsa opettamalla eteläamerikkalaista musiikkia kouluissa.
Perun Andeilla sijaitsevan inkojen rauniokaupungin mukaan nimetty Machu Picchu oli ensimmäinen varsinainen latinobändi Suomessa. Bändi kierteli 80-luvun lopulla muun muassa kouluissa esiintymässä.
Tunnin soitettuaan muusikot pitävät ruokatauon. Pedro istuu vakavan näköisenä yhdellä toria reunustavalla penkillä. Hän näyttää huomattavasti vanhemmalta kuin muut bändiläiset. Arkiselle Itiksen keikalle Pedro on pukeutunut sammareihin ja nahkatakkiin. Muilla on päällään värikkäät hupparit tai paidat.
”Soittamisemme tarkoitus ei ole musiikillinen tai kulttuurinen, haluamme vain pitää hauskaa ja saada siitä vähän rahaa”, 46-vuotias Pedro toteaa.
Porukan johtohahmo Rodrigo on puheliaampi. Hän opettaa eteläamerikkalaista musiikkia ja kulttuuria paitsi kouluissa, myös Sibelius-Akatemiassa kansanmuusikoille. Rodrigo kuvailee yhtyeen Itäkeskuksessa soittamaa musiikkia ”eteläamerikkalaisen musiikin fuusioksi”. Siinä on vaikutteita muun muassa perulaisesta, bolivialaisesta ja equadorilaisesta kansanmusiikista.
”Olemme vähän kaupallistuneet viime aikoina. Emme voi soittaa samaa musiikkia vuodesta toiseen”, Rodrigo nauraa. Hän puhuu mieluummin englantia kuin suomea, jota kertoo ymmärtävänsä hyvin.
Rodrigo tietää, miksi lähes jokaisen Euroopan suurkaupungin kadulla voi törmätä lattaribändeihin. Töitä etsivien miesten joukossa on paljon ammattimuusikoita. Jos muita töitä ei löydy, pitää leipä ansaita katumuusikkona. Jotkut tulevat Eurooppaan rakkauden tai sukulaisten perässä.
Euroopan eri puolilla itsekin esiintyneen Rodrigon mukaan fuusio uppoaa erityisen hyvin tuulipukuväkeen.
”Musiikkimme sentimentaalisuus vetoaa suomalaisiin.”
Rodrigo kohtasi suomalaisen yleisön ensimmäistä kertaa 12 vuotta sitten. Silloin eksoottisen näköisiä soittajia vielä tuijotettiin. ”Nyt mentaliteetti on muuttunut paljon avoimemmaksi.”
Itiksen kaltaisissa paikoissa Rodrigo jaksaa soittaa vuodesta toiseen, sillä ”kadulla ihmisiin saa parhaiten kontaktin”. Itäkeskuksessa parhaan kontaktin muusikoihin saavat pikkulapset, jotka tulevat aivan tuntumalle pehmiksineen.
Ruokatauon jälkeen nimetön yhtye jatkaa keikkaansa. Yleisöä valuu paikalle koko ajan enemmän, sillä ruuhka-aika on alkamassa.
Uusimman nuorisomuodin mukaisesti pukeutuneiden poikien ryhmä pysähtyy kuuntelemaan bändiä. Pojat ovat vantaalaisen Jokivaaran koulun kuudesluokkalaisia. He ovat viettämässä ”selviytymispäivää Itiksessä”. Heidän on liikuttava itsenäisesti paikasta toiseen ja selvitettävä, mitä eri tuotteet maksavat.
Yksi selviytyjistä, 12-vuotias Jukka Elomäki, rummuttaa reiteensä musiikin mukana. ”Tää on hyvää. Tätä vois kuunnella, jos on ollut vaikka rankka päivä”, Jukka pohtii, vaikka tunnustaakin diggaavansa enemmän Beastie Boysista. Jukka on pukeutunut lököttäviin housuihin. Vasemmassa korvassa kimaltelee kultainen rengas.
Viereiselle penkille istuu nuori nainen ja pikkupoika. Tanja Koivusaari, 22, ja hänen seitsemänvuotias veljenpoikansa Toni jäävät kuuntelemaan eteläamerikkalaista fuusiomusiikkia.
”Tätä on pakko pysähtyä kuuntelemaan. Monta keikkaa on tullut katsottua Kolmen sepän patsaalla”, Tanja paljastaa.
Kello lähestyy viittä ja bändikin alkaa vähitellen lämmetä. Soittajat joraavat paikallaan ja ottavat muutamia tanssiaskeleita. He soittavat kaljamainoksesta tutun hitin, El Condor Pasan. Pan-huilut soivat livenä kuulaammin kuin televisiossa.
Ivan lähtee taas kierrokselle. Nainen, jonka käsivarrella on Tarjoustalon muovikassi, laittaa kitarakoteloon markan. Tuulipukukansa osaa arvostaa lintukotonsa taustamuzakia.
Jaakko Lyytinen
Kuva: Tiina Karjalainen
