Suomalaisen rokin myyttiset menestystarinat syntyvät pitkäjänteisellä työllä. Yleensä yhtye tulee pieneltä paikkakunnalta, soittaa vuosikausia uskolliselle marginaaliyleisölle ja lyö linjastaan tinkimättä lopulta läpi.
Zen Café täyttää menestystarinan tunnusmerkit lopullista läpimurtoa lukuun ottamatta. Yhtyeen juuret ovat Raahessa, siitä on vuosien sitkeällä keikkailulla kasvanut yksi maan vahvimmista lavaesiintyjistä ja se on kaupallisista takaiskuista huolimatta pitänyt kiinni persoonallisesta tyylistään.
Toisin kuin torniolaisen A.W. Yrjänän CMX tai joensuulaisen Ismo Alangon Sielun veljet, Samuli Putron Zen Café on urbaani yhtye. Kun CMX varoitti, että ”tänä vuonna käy kato, karja menee umpeen” ja Siekkarit oli ”Karjalan kunnailla paljain päin”, Zen Café tietää, kuinka ”kuudennesta kerroksesta näkee kauas kaupungille”.
”Ei sellainen shamanismi tai helvetin epäselvä kielikuvien käyttö tai ’lehmät roikkuu puista’ -symboliikka ole koskaan kauheasti innostanut”, Samuli Putro sanoo. ”Maaseutua diggailen kyllä ja pienten kaupunkien kauneutta arvostan, mutta en missään tapauksessa haluaisi asua siellä. Mieluummin baari kuin metsä, jos ois pakko valita.”
”Auton ikkunasta on mukava katsella kaunista suomalaista luontoa, kun samalla tietää, että jos sinne luontoon todella joutuisi, niin kuolisi heti. Ei siellä pärjäisi, on parempi olla sisällä autossa”, Zen Cafén basisti Kari Nylander säestää.
Rautaruukin lapset
Nylanderin ja Putron kotikaupunki Raahe on tyypillinen suomalainen pikkukaupunki, joka pyörii yhden tehtaan, Rautaruukin ympärillä. ”Varmasti 50008000 ihmistä on Rautaruukilla tai siihen läheisessä kontaktissa olevassa firmassa hommissa. Ala-asteella luokalla oli yleensä 20 lapsen isä tai äiti tai molemmat Rautaruukilla töissä”, Putro sanoo.
Yhtyeen uuden albumin Ua Uan kappale Minun kaupunkini kertoo Raahesta, mutta yhtä lailla se kuvaa Imatraa tai jotain muuta 1030 000 asukkaan taajamaa. ”Kortteliralli ja ainoa katu, tahdo ei riittää, kun mitään ei satu”, Putro pukee lauluksi pikkukaupungin nuorison ahdistuksen.
Helsingissä Putro ja Nylander ovat viihtyneet. Maan ainoa oikea kaupunki yöbaareineen ja katuvilinöineen tuntuu edelleen makealta. ”En tiedä, onko sen makeuden jotenkin omaksunut amerikkalaisten elokuvien tai Velvet Undergroundin pohjalta, mutta onhan se aikamoinen aistipläjäys, kun muuttaa pienestä kaupungista Helsinkiin.”
Menestys ja häpeä
Syy siihen, että monet suosituimmista suomalaisyhtyeistä ovat lähtöisin pikkukaupungeista, saattaa Putron mukaan löytyä helsinkiläisten pitkäjännitteisyyden puutteesta. Vaikka Zen Cafén ensimmäiset levyt eivät hyvistä kritiikeistä huolimatta olleet myyntimenestyksiä, yhtye ei halunnut luovuttaa.
”Kakkosalbumimme Idiootin jälkeen oli sellainen olo, että nyt ollaan hyviä ja meillä on tarpeeksi hyviä biisejä: tervetuloa yleisö keikoille. Pettymys siitä, että näin ei tapahtunut, oli aika suuri. Teki mieli huutaa, että tulkaa ihmiset katsomaan.”
Moni stadilaisbändi olisi saattanut tässä tilanteessa lyödä hanskat naulaan ja hajota. Zen Café jaksoi jatkaa. ”Yksi tekijä on varmasti menestys ja sen näkeminen. Ei Raahessa voi nähdä menestyviä ihmisiä, ei ole ketään tuttua, joka olisi menestynyt. Mutta jos ihmiset rupeavat pyörimään Helsingissä musakuvioissa 15-vuotiaina, ennemmin tai myöhemmin ne tutustuu ihmisiin, jotka menestyy. Se saattaa vaikuttaa ihmisten päihin”, Nylander sanoo.
”Häpeän sietokyky on aika pieni. Vaikkei menestymättömyydessä pitäisi olla mitään hävettävää, minusta tuntuu, että pääkaupunkiseutu yllyttää siihen ajatukseen monella muullakin saralla kuin musiikissa”, Putro pohtii.
Putro muistuttaa, että pääkaupunkiseudulla bändit ovat useammin projekteja kuin kiinteitä yhteisöjä. Jos menestystä ei heru, homma on helpompi panna jäihin. ”Täällä hyvät soittajat napataan nopeasti parempiin hommiin. Monet lähtevät tekemään mainosmusiikkia ja saavat tarjouksia, joista ei viitsitä kieltäytyä.”
Menestyksen kynnyksellä
Täysin stadilaistunut Zen Café on nyt uransa tienhaarassa. Uuden levyn myötä kiinnostus bändiä kohtaan on kasvanut. Harri-sinkku oli kohtalaisen kokoinen kesähitti ja antoi potkua keikkamyyntiin.
Periaatteessa Zen Caféssa on potentiaalia isoksi bändiksi. Yhtye on tarpeeksi älykäs, jotta se vetoaisi introvertteihin yliopistopoppareihin, tarpeeksi äänekäs, jotta punkista ponnistavat teinit ottaisivat sen omakseen ja tarpeeksi omaperäinen, jotta media keksii siitä kirjoitettavaa. Lisäksi sillä on ison levy-yhtiön tuki takanaan. Parhaimmillaan Zen Cafésta voi tulla keikkailunsa lopettaneen CMX:n korvaaja kesäfestarien kotimaisena vetonaulana. Muussa tapauksessa orkesteri jää suomirokin historiaan pikkukaupungin poikien bändinä, joka yritti olla liian urbaani.
Zen Café syyskuun 25. päivä Tavastialla.
Ua Ua -albumi kaupoissa.
Mikko Metsämäki
