Beatnik, kirjailija ja kulttuuri-ikoni Jack Kerouacin legenda on tänään vahvempi kuin koskaan. Kerouacin innoittamana sukupolvi toisensa jälkeen on lähtenyt reppu selässä ja tyhjin taskuin etsimään itseään ja vapautta rauta- ja maanteiltä.
Mutta hippien jälkeläisten, reilaajien, liftareiden ja muiden nuorten kapinallisten lisäksi myös kirjallinen establishment on vähitellen alkanut antaa arvoa hänen teoksilleen. Kriittisen uudelleenarvioinnin ohella Kerouacin ympärille on rakentunut massiivinen elämäkertateollisuus, ja hänen valittujen kirjeidensä julkaiseminen vuonna 1995 oli pienoinen kirjallinen tapaus.
Toisin kuin omana elinaikanaan Kerouacista on tullut myös kaupallinen menestystarina. Hänen kirjansa ja kirjalliset äänilevynsä myyvät tasaiseen tahtiin. Francis Ford Coppola työstää parhaillaan Matkalla-romaanista elokuvaa.
Biseksuaali
Jack Kerouacin legendaan liittyy myös vähemmin tunnettu kääntöpuoli, jonka Ellis Amburn paljasti 1998 julkaistussa elämäkerrassa Subterrean Kerouac. Vaikka Kerouac viljeli itsestään kuvaa taipumattomana ja eheänä individualistina, todellisuudessa häntä raastoivat syvät sisäiset ristiriidat.
Keroaucin melankolian ytimessä oli hänen voimakas biseksuaalisuutensa, jota hän ei koskaan pystynyt myöntämään itselleen. Tämä henkinen umpisolmu poltti Kerouacin loppuun, mutta se määräsi myös hänen elämänsä ja kirjallisen uransa suunnan.
Kerouac itse totesi Amburnille vähän ennen kuolemaansa: ”Minä en osannut valita Carolynin ja Nealin välillä, ja menin naimisiin Stellan kanssa, koska hän on Sammyn sisko. Ota tästä selvää ja olet ratkaissut elämäni ja kirjojeni salaisuuden.”
Tässä yhtälössä Kerouac rakasti keskenään naimisissa olleita Carolyn ja Neal Cassadyä. Stella oli puolestaan Kerouacin nuoruuden rakastetun Sammy Sampasin sisko, jonka epäkiitollinen tehtävä oli Kerouacin viimeisenä puolisona hoivata tämä viinahuuruisten loppuvuosien lävitse hautaan.
Carolynin, Nealin, Stellan ja Sammyn lisäksi Kerouacin elämään mahtui lukuisia miehiä ja naisia, joiden kanssa tapahtuneet sukupuoliaktit Kerouac talletti pikkutarkasti seksipäiväkirjaansa.
Beatnik
Vuonna 1922 syntynyt Jack Kerouac varttui pienessä tehdaskaupungissa Massachusettsissä. Hänen lapsuuttaan sävyttivät 30-luvun lamavuodet, 10-vuotiaan pikkuveljen kuolema ja vanhempien lohduton alkoholismi.
Lukioikäinen Kerouac loisti amerikkalaisessa jalkapallossa. Urheilumenestys johdatti hänet Columbia Universityyn New Yorkiin, jossa hän tapasi tulevat beat-klassikot Allen Ginsbergin ja William S. Burroughsin. Kolmikon ympärille kerääntyi nopeasti sodanjälkeistä yltiökonservatiivista Amerikkaa vieroksunut taiteilijoiden ja elämäntaiteilijoiden sekalainen joukko, jota kirjailija John Clellon Holmes kutsui ensimmäisen kerran Kerouacilta lainaamaansa ilmaisua käyttäen beat-sukupolveksi The New York Times Magazinessä vuonna 1952.
Beat-sukupolven ydinjoukkoa yhdisti neljä asiaa: taiteellinen kunnianhimo, biseksu-aalisuus, päihteet sekä alkuvuosina myös väkivalta.
New Yorkin vuosinaan Kerouac kehitti omintakeisen ja spontaanisen, jazz-musiikista vaikutteita saaneen kirjallisen tyylinsä. Kirjojensa aiheet Kerouac sai Amerikan halki ja Meksikoon tekemiltään pitkiltä liftausmatkoilta, jotka hän aloitti vuonna 1947 ja jotka jatkuivat 50-luvun loppuun.
Näistä kokemuksista syntyi Matkalla, sodanjälkeisen amerikkalaisen kirjallisuuden klassikko ja bestseller, jonka Kerouac kirjoitti muutamassa viikossa vuonna 1951. Kerouacin kerrotaan naputelleen romaaninsa pirihumalassa yhtä kyytiä isolle paperirullalle, koska hän ei halunnut keskeyttää impulsiivista proosan virtaa vaihtaakseen kirjoituskoneeseen uuden liuskan.
Seksuaalisuuden ja alakulttuurin kuvauksillaan aikansa tabuja rikkonut käsikirjoitus saavutti välittömästi mainetta kirjallisissa piireissä, mutta kesti kuusi vuotta ennen kuin kirja julkaistiin. Tuona aikana Kerouac turhautui pahasti takoessaan kasaan toinen toistaan avantgardistisempia romaaneja, joita kukaan ei halunnut julkaista.
Matkalla-romaanin julkaisua seurasi lyhyt kriittisen ja kaupallisen menestyksen kausi, mutta hätäisesti markkinoille sysätyt uudet teokset joutuivat arvostelijoiden hampaisiin ja myivät surkeasti.
Kulttuuri-ikoni
Vaikka Jack Kerouac eli viimeiset vuotensa syrjässä julkisuudesta itärannikolla ja Floridassa, hänen asemansa 60-luvun nuorison keskuudessa oli niin vahva, että halutessaan hän olisi voinut tehdä itsestään uusien alakulttuurien johtohahmon. Tämä roolin otti kuitenkin itselleen Ginsberg. Joka tapauksessa Kerouac, kuten Ginsbergin, oli jo 60-luvulla enemmän kuin pelkkä oman aikansa ilmiö. Hänestä oli tullut pysyvä kulttuuri-ikoni.
Jack Kerouac oli ihmisenä kaksijakoinen persoona. Hän ihaili mustia jazz-muusikoita varauksettomasti ja laukoi rasistisia kommentteja. Hän harrasti mielellään seksiä miesten kanssa ja saattoi lähteä kännisen jätkäporukan mukana hakkaamaan homoja. Hän korosti ihmisen hengen ja ruumiin vapauden arvoa ja orjuutti itsensä alkoholilla.
Viimeisenä aamunaan St. Peterburgissa Floridassa Kerouac heräsi varhain. Hän yritti kirjoittaa, mutta kyllästyi pian ja alkoi katsella televisiota viskilasi kädessään. Puolilta päivin hänen loppuun ajettu maksansa antoi periksi aiheuttaen rajun sisäisen verenvuodon. Kerouacin ehtiessä sairaalaan mitään ei ollut tehtävissä. Oli lokakuun 21. päivä, 1969.
Juhana Rossi
