Helsingissä tarjoillaan monipuolista hoitoa

T:Teksti:

”Ymmärrän, että jos ei hoitopaikoista mitään tiedä, niin voi mennä tässä systeemissä vähän sekaisin”, uskoo erikoissairaanhoitaja Taiju Eerikäinen, joka vastaa tiedotuksesta nuorten huumeidenkäyttäjien hoitoon erikoistuneessa Hietalinnayhteisössä.

Hyksissä viisi paikkaa

Eniten hoitomuodot ja potilasaines poikkeavat toisistaan Hyksin huumevieroitusyksikössä ja A-klinikkasäätiön Hietalinna-yhteisössä.
    Karkeasti jaotellen: Hietalinnaan hakeutuvat nuoret ensikertalaiset, jotka tulevat hoitoon sattumanvaraisesti vailla suurta motivaatiota. Hyksiin taas hakeutuu käyttäjiä, jotka kokevat lääkevieroitus- ja korvaushoidon viimeisenä mahdollisuutenaan. Hyksin kaikki asiakkaat ovat opiaattiriippuvaisia, lähinnä heroinisteja, sillä lääkehoito tehoaa vain heidän oireisiinsa.
    ”Aina pitää lähteä siitä, että ensisijainen hoidon tavoite on saada ihminen irti huumeista. Korvaushoito on tarkoitettu tilanteisiin, joissa on yritetty erilaisia hoitomuotoja ja ollaan toivottomassa tilanteessa”, vahvistaa Hyksin huumevieroitusyksikön vastaava lääkäri Juhani Aer. Korvaushoidossa potilaalle annetaan toista huumaavaa ainetta helpottamaan päihderiippuvuutta ja vieroitusoireita.
    Hoitojaksot Hyksissä ovat kaksiviikkoisia. Vuodepaikkoja on viisi. Suurin osa majoitustiloista menee potilaille, joille kokeillaan uusia korvaus- ja vieroitushoitoja. Niiden kokeilu ja arviointi on keskitetty Hyksiin.
    Aerin mukaan tavoitteena on, että kahden viikon Hyks-jakson jälkeen hoito jatkuu jossain muualla potilaan valinnan mukaan. Mahdollista on myös avohoito Hyksin huumevieroitusyksikön poliklinikalla.
    Minimaalisesta kapasiteetista huolimatta Aer vakuuttaa, ettei hoitoon tarvitse jonottaa muutamaa viikkoa pidempään.
    Soveltuvuutta ja paikkapulaa monimutkaisempi kysymys on hoidon sisältö ja kehittäminen. Yliopistolliseen sairaalaan kuuluvat nopeassa tahdissa vaihtuvat lääkärit, harjoittelijat ja tutkimustyö, jonka työkulttuuri saattaa olla ristiriidassa hoitotyön kanssa. Vaihtuvuudesta ja jatkuvista väliaikaisvirkajärjestelyistä on kärsinyt yksikön kehitys.

Akupunktiolla huumeista eroon

Hietalinna-yhteisön hoito on täysin lääkkeetöntä. Yhteisö edustaa Helsingin hoitopaikkakentässä erityisesti nuorille suunnattua huumehoitovaihtoehtoa. Nuorimmat ovat 15-vuotiaita, kun muualle ei alaikäisiä oteta vapaaehtoiseen hoitoon. Potilaiden keski-ikä oli viime vuonna 25 vuotta.
    ”Me olemme matalakynnyksinen paikka. Hoidossa on paljon ensikertalaisia, jotka ovat pihalla kaikesta, eivätkä ehkä edes ymmärrä omaa hoidontarvettaan. Johonkin vaan pitää päästä”, Eerikäinen kuvaa.
    Oleellista hoidossa on yhteisön toimintaan osallistuminen. Yhteisöterapioiden lisäksi käytetään akupunktiota, rentoutushierontaa ja vyöhyketerapiaa. ”Se on sellaista laillista lähellä oloa, hyvää kosketusta, joka on turvallista, ei uhkaavaa”, Taiju Eerikäinen kertoo.
    Paikkoja Hietalinnassa on viisitoista ja yleensä hoitoon pääsee heti tai parin päivän viiveellä. Hoito kestää muutamasta päivästä puoleen vuoteen, keskivertoaika on parisen kuukautta.

Lääkäreillä ammattitauti

Huumehoidossa Helsingissä on neljä suurta toimijaa: kaupunki, Hyks, diakonissalaitos ja Kalliolan kuntoutuslaitokset. Kaupungilla on omat katkaisuhoitopaikkansa ja Tervalammen sairaala. Hyksin psykiatrisen osaston yhteydessä toimii huumevieroitusyksikkö. Diakonissalaitoksen alaisuudessa päivystää Kurvin huumeklinikka, suljettua yhteisöhoitoa tarjoaa Pellaksen sairaala. Kalliolan klinikat ovat erityisesti hoidossaan pitkälle ehtineiden hoitopaikkoja, joissa tarjotaan esimerkiksi vaativaa myllyhoitoa. Edellisten lisäksi on muun muassa A-klinikkasäätiön ylläpitämiä paikkoja, joilta kaupunki ostaa palveluita.
     Tilkkutäkkimäisessä hoitopaikkaverkostossa on alan tuntijoiden mielestä kaksi puolta. Monipuolinen hoitokenttä takaa sen, että asiakas voi valita juuri omaan tilanteeseensa sopivimman tuntuisen hoidon. Toisaalta ensi kertaa hoitoa hakeva ei ehkä löydä etsimäänsä lainkaan.
    Hietalinnan Eerikäinen pitää tärkeänä tiedon levittämistä terveyskeskuksiin, jotta päivystykseen tulevat avunetsijät osattaisiin ohjata eteenpäin. Hän korostaa, että niin Helsinki kuin monet muut Suomen kaupungit ovat päihdehuollossa ostopalveluista riippuvaisia, mikä osaltaan tekee kentästä kirjavan.
    Toinen syy kentän monimuotoisuuteen on vasta kymmenen vuotta vanha päihdelaki. Se toi terveydenhuollonammattilaiset mukaan päihdetyöhön, kun aiemmin koko kenttä oli sosiaalitoimen alaisena.
    ”Terveydenhuollon osuus päihdetyössä on koko ajan kasvanut, mitä on pidettävä hyvänä asiana”, vahvistaa huumeongelmaisten hoitoa tutkinut Yrjö Nuorvala Stakesista.
    Lääkärien ja erityisesti psykiatrien tieteellinen kiinnostuminen päihdeongelmasta herättää monissa hoitopaikoissa myös soraääniä. Nimettömänä pysyttelleen pitkään huumepotilaita hoitaneen sosiaalityöntekijän mukaan lääkärien uusi kiinnostus huumeidenkäyttäjiä koh-taan on jopa haitallista perinteiselle päihdetyölle. Lääkäreillä ei ole päihdehuoltoproblematiikkaan liittyvää koulutusta ja ongelma nähdään kapealta sektorilta. Tuttu on myös lääkärien ”ammattitauti”, joka estää kysymästä neuvoa päihdetyön konkareilta, joilla on ei-lääketieteellinen koulutus.
    Erikoisyksiköt sijaitsevat lähinnä pääkaupunkiseudulla. Muualla maassa huumeriippuvaisten hoidosta vastaavat kunnista riippuen A-klinikat, erilaiset hoitolaitokset ja esimerkiksi sairaaloiden psykiatriset osastot. Stakesin Nuorvala pitää nykyistä järjestelmää jo varsin kattavana. Tärkeää on terveydenhuoltohenkilökunnan kouluttaminen, jotta huumeidenkäyttäjiä ei nähtäisi ”omituisina langanlaihoina toivottomina tyyppeinä, jotka muodostavat hämäräperäisen joukon”.
    ”Huumeidenkäyttäjät ovat ryhmä, jota pelätään ja oudoksutaan. Usein heitä pyöritellään ja pallotellaan eikä kukaan halua ottaa kokonaisvastuuta hoidosta”, Nuorvala pahoittelee. Hänen mielestään käyttäjiä kohdellaan mystisinä hahmoina, joiden ainoana ominaisuutena on huumeidenkäyttö.

Pilvi Torsti
Kuva Riku Isohella