Talouden tulkki käyttää sanan valtaa
Valta on markkinoilla. Ne määräävät, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Poliitikot ovat markkinavoimien talutusnuorassa.
Blaa blaa blaa.
Tätä lorua on Suomessa horistu kohta kymmenen vuotta, siitä asti kun markka joutui ”spekulaattoreiden” vietäväksi.
Tässä jutussa ei suostuta puhumaan kasvottomista markkinavoimista. Puhumme sijoittajista sekä markkinoita tulkkaavista asiantuntijoista, kuten Tarja Heinosesta, 37, joka on Leonian pääekonomisti.
Heinonen on yksi niistä markkinavoimien edustajista, jonka mekin tunnemme. Hän ja muut taloustietäjät kertovat televisiossa, mitä rahan maailmaan kuuluu.
Vaikuttajan asemaansa Tarja Heinonen ei kiellä. ”Kyllä meillä ekonomisteilla on välillistä valtaa. Roolimme on tulkita talouslukuja ja perustella väitteemme. Meidän pitää erottaa olennaiset asiat epäolennaisista – eihän siitä tulisi mitään, jos kaikki tieto vain vyörytettäisiin eteenpäin.”
Heinonen on suuren pankin ekonomisti ja hyvä suustaan. Siinä kaksi avua, joilla hän pääsee vaikuttamaan kansalaisten mielipiteisiin suurten medioiden kautta. Heinosen mielestä taloustieteilijöistä eniten valtaa on kuitenkin niillä, jotka ovat päässeet kulloisenkin hallituksen virallisiksi taustapiruiksi. ”Lisäksi valtiovarainministeriön ekonomistit ovat jo määritelmällisesti merkittävässä asemassa.”
Analyytikot kuin sopulilauma
Ekonomisti Heinonen tulkitsee julkisuudessa etenkin kansantalouden ja maailmantalouden lukuja. Pörssin tilaa sen sijaan arvioivat analyytikot. He tutkivat, miten yritysten myynti on sujunut, ovatko kustannukset pysyneet hallinnassa. He koettavat kertoa asiakkailleen, tuleeko yrityksen osake kallistumaan vai halpenemaan.
Suomalaisten analyytikoiden valta on Heinosen mielestä vähentynyt, kun suurta osaa yhtiöistä omistavat paljon myös ulkomaiset sijoittajat. Nokiaa ja muita kookkaita suomalaisyrityksiä seuraavat lukuisat lontoolaiset ja newyorkilaiset analyytikot.
”Ehkä on joitakin suomalaisia analyytikoita, joilla on yksittäisillä toimialoilla sanan valtaa”, arvioi Eero Heliövaara, 64 miljardia hallinnoivan työeläkeyhtiö Ilmarisen sijoitusjohtaja.
Suomalaiset analyytikot eivät Heliövaaran mielestä vaikutakaan yksilöinä vaan ennemminkin ”sopulilaumana”, kuten hän leikkisästi kuvaa.
”Analyytikot muodostavat suhteellisen yhtenäisen joukon: He käyvät samoissa tilaisuuksissa, heillä on käytössään sama informaatio ja usein sama koulutus. Siinä mielessä voisi sanoa, että he ovat niin sanottu markkinavoima”, Heliövaara toteaa.
Hallituksissa pienet piirit
Heinosen ja muiden asiantuntijoiden valta perustuu tiedon suodattamiseen. Sen sijaan sijoituspäätöksien tekijät käyttävät suoraan rahan valtaa. ”Omistajien valta tulee siitä, että he antavat raamit ja johtajat keksivät keinot. Jos keinot eivät toimi, omistajat saattavat vaihtaa johtajia”, Heinonen kuvaa omistajien valtaa.
Suurimpia sijoittajia ovat rahastot, joihin on kerätty varoja eläkkeiden tai vakuutuksien maksamista varten. Suomessa mittava potti on esimerkiksi Sammolla, Pohjolalla ja Ilmarisella. Osakesäästäjien rahoja keränneet sijoitusrahastot ovat Suomessa sen sijaan pieniä. Toisin on Yhdysvalloissa. Amerikkalaiset sijoitusrahastot ovatkin Suomessa valtavia omistajia.
Suomalaiset suuromistajat käyttävät valtaa etenkin yritysten hallituksissa. ”Hallituksissa istuvat päättävät, mihin maahan yritys menee, mihin laajennetaan tai keskitytään. Heillä on aidosti valtaa”, uskoo laskentatoimen professori Jarmo Leppiniemi Helsingin kauppakorkeakoulusta.
Suomessa hallituspaikkoja ovat kahmineet muutamat suurten omistajien edustajat. Usein väitetään, että heidän pienessä piirissään hallitaan Suomen yritysmaailmaa. Tällä hetkellä hallituspaikkoja on etenkin Sammon pääjohtajalla Jouko K. Leskisellä sekä Stora-Enson Jukka Härmälällä.
”Ei hallitusvalta ole enää patruunoiden valtaa eli valtaa vallan vuoksi. Lähinnä valtaa voi käyttää hallituksissa valikoimalla, minkä yrityksen johtaja haalii etupiiriinsä, mitä päästää sieltä pois. Sillä tavalla hän voi pelata oman yhtiönsä piikkiin”, Leppiniemi sanoo.
Jotkut suuret omistajat eivät halua lainkaan paikkoja omistamiensa yritysten hallituksessa. Esimerkiksi Ilmarisella ei ole edustajia yhdessäkään hallituksessa. Sijoitusjohtaja Heliövaaran mielestä monen hallituspaikan hankkiminen ei ole järkevää. ”Pörssiyhtiön hallitustyöskentely on erittäin vaativaa. Jo kolmessa hallituksessa istuminen on kokopäivätyö.”
Heliövaara ennustaakin, että Suomessa valtaa rupeavat yhä enemmän käyttämään ”ammattimaiset hallitusten jäsenet”. ”Suomessa ihmiset menevät liian varhain eläkkeelle, että kyllähän siellä eläkeläisissä on paljon hyviä ja intoa puhkuvia kandidaatteja”, naureskelee Heliövaara, jonka rahastosta pitäisi maksaa suomalaisille eläkkeitä 57 miljardia.
Elefantti lasikaapissa
Tulevaisuudessa yksittäisten suurjohtajien tai -sijoittajien valta vähenee entisestään, veikkaavat niin Heinonen, Leppiniemi kuin Heliövaara.
Markan kurssia ”markkinavoimat” eivät voi heiluttaa lainkaan, koska se on sidottu euroon.
Lyhyiden eli alle vuoden pituisten korkopapereiden markkinat ovat nyt koko Emu-alueen laajuiset. Niillä eivät yksittäiset suomalaiset diilerit paljon paina.
Pitempiaikaisten velkasopimusten eli joukkovelkakirjojen kaupassa suomalaisilla on vielä painoa. ”Joukkovelkakirjojen markkinat vetää ehkä 1,5 miljardia päivässä. Meillä on niitä 30 miljardin edestä. Kyllä siinä melkoinen rytinä kävisi, jos lähtisimme rajusti myymään. Me ollaan Suomessa ihan elefantti lasikaapissa”, spekuloi Heliövaara.
Suuret osakesijoittajatkin tulevat menettämään valtaansa, mitä pidemmälle sijoittamisen kansainvälistyminen etenee. Amerikkalaiset sijoittajat ovat vyöryttäneet Suomeen tehokkuutta korostavan ajattelutavan, Heinonen sanoo. Yritysten on tuotettava tulosta kiihtyvällä tahdilla tai… ”Mikään ei estä enää sijoittajaa myymästä osuuttaan tai vaihtamasta johtoa. Lisäksi on vapaakauppasopimuksia, ja niiden myötä tulee markkinoille halvalla työvoimalla tehtyjä tuotteita kilpailemaan.”
Yritykset ja suuret sijoittajat ovat silti riippuvaisia tavallisista ihmisistä, muistuttaa Talouselämä-lehden päätoimittaja Pertti Monto toiveikkaasti.
”Valta on asiakkailla, jotka joka päivä päättävät mitä tavaroita ja palveluja he suosivat, mitä hylkivät.”
Monto muistuttaa, että suuret sijoittajat saavat rahansa asiakkailtaan. ”1980-luvulla tavallisten tallettajien valta näkyi siinä, että he halusivat pitää miljardinsa verottomilla tileillä ja keskittivät taloudellisen vallan näin pankeille”, Monto murjaisee.
Hän uskoo, että meillä, piensijoittajilla ja eläke- sekä vakuutussäästäjillä, on valta: ”Haluavatko asiakkaat saada yhtiöstään ylenpalttisesti palvelua, haluavatko he että säästöt poikivat vai haluavatko he että yhtiö työllistää?”
Matias Möttölä
kuva: Petri Juntunen
