”Tohtoriksi pääsee nyky-Suomen akateemisissa piireissä kahta tietä: väittelemäl-lä ja soittelemalla”, ironisoi Bisquit Ilta-Sanomien pakinassaan taannoin. Veistelyyn kiteytyy varmasti monen asenne taiteen tohtoreita kohtaan. Ihmetellään, miten taiteesta voi väitellä ja onko siinä mitään mieltä.
”Ei taiteesta olekaan järkeä väitellä! Harmistun aina, kun väitös-sanaa käytetään”, valittaa Teatterikorkeakoulun (Teak) professori Pentti Paavolainen. Hän korostaa, että kun puhutaan soittamalla tai näyttelemällä väittelemisestä, kyse on taiteellispainotteisesta tohtorintutkinnosta, ei väitöskirjasta.
Samoilla linjoilla on Sibelius-Akatemian professori Kari Kurkela. Sibiksessä tehdäänkin kahdenlaisia tohtorintutkintoja: tieteellisiä ja taiteellisia. Tieteelliset muistuttavat perinteisiä väitöskirjoja ja niiltä edellytetään yliopistomaailman kanssa yhteneviä kriteerejä. Taiteellisessa soittotohtoroitumisessa on Kurkelan mukaan järkeä siinä kuin muissakin tutkinnoissa. ”Se on yksi tapa kehittyä taiteilijana”, hän toteaa.
Taideteollinen korkeakoulu (Taik) eroaa Teakista ja Sibiksestä sikäli, että siellä kaikkia tohtorintutkintoja arvioidaan yliopiston tiedemaailmasta tutuilla arvosanoilla, eikä taidetta erotella kirjallisesta työstä. ”Meillä arvostellaan osia suhteessa toisiinsa, kokonaisuutena”, kertoo suunnittelija Pia Sivenius.
Ohjaaja, näyttelijä ja tohtori
Taiteellispainotteinen tohtorintutkinto on ainakin tähän saakka tarkoittanut kaksiosaista työtä: taiteellista opinnäytettä ja siihen liittyvää kirjallista tutkielmaa. Eniten taiteellisia opinnäytteitä on valmistunut Sibelius-Akatemiassa. Taiteellisia tohtoritutkintoja on Sibiksessä tehty noin kymmenen vuotta.
Taideteollisessa korkeakoulussa on tieteellisiä tohtoriperinteitä, mutta ensimmäinen taiteellinen tohtoritutkinto valmistui vasta viime vuonna.
Teatterikorkeakoulun ensimmäinen taiteellinen tohtorityö valmistui viime syksynä. Samalla ohjaaja Anette Arlanderista tuli Teakin historian ensimmäinen tohtori. Arlanderin itsensä mukaan se antoi työlle omalaatuisia piirteitä.
”Tarkastustilaisuus oli jotenkin absurdi, juhlallinen ja liikuttava. Ekaa kertaa meidän porukka istui mustissa vaatteissa niinkuin väitöstilaisuudessa, protokolla oli tosi muodollinen”, Arlander muistelee. Lopullista arvostelua hän ei ole vielä saanut. ”Koska kyse oli ensimmäisestä työstä, kaikki ovat sitä mieltä, että sen on pakko olla hyvä”, hän nauraa.
Arlanderin tohtorityön taiteellinen osuus muodostui kolmesta opinnäytetyöstä. Yhden Arlander ohjasi, toisessa hän näytteli ja kolmannessa sekä kokosi että ohjasi radiokuunnelman. Esityksiä yhdisti se, että Arlander tutki niissä tilaa niin ohjaajan, näyttelijän kuin kirjoittajankin näkökulmasta. Tutkinnon kirjallinen osuus analysoi kolmea esitystä. Laajuudeltaan kirjallinen osuus vastasi väitöskirjaa, joten näyttelemällä ei Arlander tohtorinhattuaan hankkinut.
Arlanderin mukaan kollegat hymähtelivät työlle etenkin sen alkuvaiheessa. ”Mitä ihmeen tärkeilyä, mikä ihmeen uimamaisteri”, Arlander matkii asenteita. ”Kyllä mä edelleen sanon ihmisille, että yhtä hyvin se voisi tohtorin sijasta olla vihtori.”
Sibelius-Akatemiassa taiteellispainotteinen työ tarkoittaa yleensä viiden konsertin sarjaa. Jyrki Lähteenmäki esitteli konserteissa erilaisia modernismin tyylilajeja pianomusiikissa. Kirjallinen tutkielma käsitteli myös modernismiin liittyvää aihetta.
”Pidän taiteen ja tieteen yhdistämistä hedelmällisenä, jos tutkimusongelman pystyy liittämään taiteelliseen työhön”, tohtori Lähteenmäki miettii.
Kansainvälisiä uranuurtajia
Vaikka taidepainotteiset tohtoritutkinnot ovat Suomessakin vielä harvinaisuuksia, täkäläiset taidekorkeakoulut ovat alan uranuurtajia Euroopassa. Asiantuntijat eri puolilta käyvät tutustumassa koulujen jatkokoulutusohjelmiin. Kaikki Taideteollisen väitöstyöt on julkaistu englanniksi.
”Kyllä me ollaan edelläkävijöitä Euroopan tasolla”, kertoo professori Kurkela Sibiksestä. Taikin ja Teakin puolella ero moniin arvostettuihin eurooppalaisiin kouluihin tulee esiin jo perustutkinnoissa: kun Suomessa valmistetaan maistereita, monissa maissa taidetutkinnot ovat enemmän ammatillisia.
Eurooppalaisten koulujen kiinnostus kielii siitä, että taiteelliset tohtorintutkinnot varmasti lisääntyvät tulevaisuudessa muualla. Uraauurtava asema onkin Suomen taidekorkeakouluille vastuullinen: niiden luomia malleja ja arviointikriteerejä tullaan soveltamaan myös muualla. Onpa teatteripiireissä puhuttu jopa ensimmäisen tohtori-työn arvostelukriteerien myötä muodostuvasta ”lex Arlanderista”.
Kirjavaa arviointia
Arvioinnissa Sibis, Taik ja Teak eroavat toisistaan. Taikissa ainoa taiteellispainotteinen tohtorintutkinto arvioitiin perinteisen kaavan mukaan. Taneli Eskolan valokuvat ja historiallinen analyysi Aulangon puistosta joutuivat vastaväittäjien ristituleen niin kuin mikä tahansa yliopistollinen väitöskirja. Myös arvosana noudatteli akateemisia traditioita.
Sibiksessä taiteellinen opinnäyte joko hylätään tai hyväksytään eikä siitä anneta erillistä arvosanaa. Sama käytäntö on omaksuttu Teakissa.
Teatterikorkean professori Paavolainen myöntää, että on vaikeaa määritellä, minkätasoinen taide on tohtorilaatua. Kaikki taiteen arviointi on viime kädessä subjektiivista. Teatterikorkeassa on jo esitet- ty yksi valmistumassa olevan tohtoriopinnäytteen hylkäävä lausunto. ”Nämä ovat visaisia kysymyksiä, lopulta puhutaan aina siitä, kuka taidemaailmassa käyttää valtaa”, Paavolainen miettii.
Sibelius-Akatemian Kurkela pitää musiikin arviointia suhteellisen helppona, koska taiteellisen jatko-opiskelun lähtökohtaa, teknistä osaamista, on helppo arvioida. Tohtoritasolla arviointiongelmia helpottaa myös tiukka karsintajärjestelmä, jolla tohtoriopiskelijat valitaan. Vain noin 30 prosenttia halukkaista hyväksytään mukaan. Taiteelliseen tutkintoon kuuluvat viisi konserttia pidetään yksi vuodessa periaatteella ja koulutuksen jatko on katkolla jokaisen konsertin jälkeen.
”On ihan normaalitilanne, että homma katkeaa toisen konsertin jälkeen”, kertoo Kurkela. ”Vain huippuammattilaiset kykenevät suorittamaan tohtorintutkinnon.”
Pilvi Torsti
Kuva: Milja Salovaara
