Urheiluseurakin on vaikuttaja
”Mikä Suomessa toimisi, jos kaikki vapaaehtoistoiminnan järjestöt laittaisivat päiväksikin lapun luukulle?”, kysyy järjestötutkija Juha Heikkala Tampereen yliopistosta, ja vastaa: ”Ei juuri mikään.”
Kansalaisjärjestöt hoitavat Suomessa lukemattomia tehtäviä, useimmiten vapaaehtoisvoimin. Klassisia esimerkkejä ovat urheiluseurat, Pelastusarmeija ja Punainen Risti. Niillä on yhteiskunnan työnjaossa korvaamaton osansa. Ne näyttäytyvät puolueettomina, ei-poliittisina.
Aivan toisenlaisia kansalaisjärjestöjä ovat useimmat ympäristö- ja ihmisoikeusjärjestöt, kuten Greenpeace, Amnesty ja Luonto-Liitto. Ne pyrkivät avoimesti muuttamaan yhteiskuntaa haluamaansa suuntaan, ja ne myös toimivat avoimen poliittisesti. Näiden järjestöjen toimintakenttänä on usein koko maailma.
Järjestöjen yhteiskunnallista vaikutusvaltaa arvioidessa keskitytään helposti vain poliittisiin kansalaisjärjestöihin ja unohdetaan muut, kuten urheiluseurat, ¦joissa tehdään ihan mielettömästi arkipäivän vaikuttamista”, kuten Heikkala hehkuttaa.
Lähes jokainen järjestö onkin yhteiskunnallinen vaikuttaja. Niiden vaikuttamisen keinot ja mittakaava vain vaihtelevat.
Elina ”Elvis” Mikola, 20-vuotiaas ympäristöaktiivi, ja Pekka Ruija, 45-vuotias jalkapalloseuran toiminnanjohtaja, ovat molemmat kansalaisyhteiskunnan vaikuttajia.
Viihteen keinot käyttöön
Ympäristöjärjestöt ovat näkyvä vaikuttajien ryhmä. Ihmiset jopa ”vaativat” ympäristöaktiiveilta vaikuttamista, Elina Mikola sanoo. ”Ympäristöjärjestöiltä odotetaan, että ne olisivat painostusryhmä, yhteiskunnan eettinen omatunto. Ihmiset odottavat ympäristöjärjestöjen kertovan heille mitä pitäisi tehdä. Se ei ole kiitollinen tehtävä.”
Kiitollista tai ei, Mikola on ollut vaikuttamassa lukuisissa liikkeissä, muun muassa vastustamassa McDonald¦sia, Oikeutta eläimille -järjestössä ja anarkofeministien Peppi-ryhmässä. Nyt hän toimii pääasiassa Luonto Liitossa sekä Maan ystävissä.
Mikola on ikäluokassaan harvinainen tapaus. Tutkimukset todistavat, että nuoret eivät halua osallistua järjestöjen hallintoon vaan tekevät mieluummin ”projekteja”.
”70-luvulla minun aktiivisuustasollani oleva nuori ei ollut mikään ihme. Nykyään on kummallista ottaa järjestö osaksi itseään ja identiteettiään.” Mikola aloitti aktivismin 16-vuotiaana boikottikampanjoilla. ”Sitten alkoi tuntua, että banderollien ja julisteiden kanssa heiluminen ei enää riitä.” Nyt Mikola yrittää kehittää ”media- ja mainonta-aktivismia”. Hän on kumppaneineen esimerkiksi muuttanut mainostekstejä kadunvarsilla sekä tehnyt lehtiin ”vastamainoksia”.
”Valtamedia perustuu yhä enem-män viihteeseen ja huumoriin. Aktivistien on pakko huomioida viihteellistyminen, jos ihmisiin haluaa vaikuttaa.” Mikola tietää, missä valta on. Hänen mielestään poliitikkojen lobbaaminen ei juuri kannata: ”Valta on yhä enemmän rahalla.” Siksi järjestöt lobbaavat yrityksiä ja tekevät kulutuskampanjoita.
”Firmoille on argumentoitava ta-valla, johon liittyy raha. Sanotaan, että jos hakkaatte aarniometsiä, teidän paperianne ei osteta Keski-Euroopassa. Siitä on idealismi kaikonnut.”
Yrityslobbaaminen vaatii asiantuntemusta. Järjestöt voivat olla iloisia saavuttamastaan asemasta, mutta siitä on tullut heille myös riippa. ”On pakko tietää kaikki kaikesta, muuten lyödään otsaan naiivin pikkutytön leima.” Pienissä ryhmissä tieto ja osaaminen kasaantuvat. ”Tunnen hirvittävän monta sellaista aktiivia, joilla on käytännössä burnout. Esimerkiksi minä en voi hankkia kännykkää. Minulla oli sellainen vähän aikaa, mutta se soi kymmenen minuutin välein.”
Mikä on ympäristöaktivismin tulevaisuus? ”Aktivistiksi ryhtyminen on yhä rankempi veto. Normaaliyhteiskunnan paineet vetävät vastakkaiseen suuntaan; sanotaan, että käy koulua ja hanki työpaikka.”
Palloseura vaikuttaa jaloilla
Paljon Elina Mikolaa suuremman organisaation edustaja on Pekka Ruija, 45-vuotias Malmin Palloseuran toiminnanjohtaja. Malmin Palloseura eli MPS on yksi Suomen suurimmista urheiluseuroista, alueensa ehdoton ykkönen: 75 joukkuetta, 1 300 junioria.
Silti Ruijaa ei kukaan pidä yhteiskunnallisena vaikuttajana. Pekka Ruija toteaa, että merkittävintä vaikuttamista voisi olla ”eriytymisen estäminen”. Malmin alueella asuu runsaasti ulkomaalaisia, ja jalkapalloseura on yksi paikka, jossa ulkomaalainen voi integroitua valtaväestöön. ”Ei tämä ole mikään etninen tai rotukysymys. Kyse on eriytymisestä. Meillä on kantaväestössäkin laihaa ja lihavaa, hidasta ja nopeaa. Urheiluseurassa me koetamme estää tätä eriytymistä.”
”En tiedä, että meillä MPS:ssa olisi ikinä ollut ongelmia rasismin kanssa. Lapset kohtaavat pihoilla ja käyvät samaa koulua, tämä on suomalaisille ja ulkomaalaisille vain yksi paikka, jossa he kohtaavat.” Lisäksi urheiluseuroissa, kuten partiossa ja muissa nuorille suunnatuissa järjestöissä, kasvatetaan ”demokraattisen yhteiskunnan kansalaisia”, kuten tutkija Heikkala sanoo.
”Urheiluseura lisää jäsenensä yhteiskuntakelpoisuutta. Se tapahtuu sosiaalisten taitojen kautta. Me tehdään aktiivisia nuoria, jotka ovat kiinnostuneita omasta hyvinvoinnistaan ja ympäristöstään”, Ruija listaa. Junioreille opetetaan MPS:n Pelisäännöissä muun muassa: ”Kan-nustetaan toisia, ei haukuta”, Huomioidaan toiset”, ”Ei pelleillä eikä kiroilla.” ”Jos joku törttöilee, tämä vedetään esiin ja sanotaan, että ¦hei, näistähän on sovittu¦”, Ruija kertoo.
Ennen osalla urheiluseuroistakin oli näkyvämpi aatteellinen puoli. Työväen urheiluliiton eli TUL:n juniorit oppivat leireillä TUL:n marssin ja saivat opastusta työväenaatteeseen. Samalla tavalla voisi ajatella, että nykyäänkin urheiluseuroissa voitaisiin opettaa vaikka ympäristöasioita tai poliittisia oppeja.
Ruija kieltäytyy moisesta. ”Yhteiskunnallisissa asioissa on aina se vaara, että suuntaudutaan poliittisesti. Me olemme täysin poliittisesti sitoutumattomia, emme urheiluseurana ota kantaa.”
Heikkala uskoo, että tulevaisuudessa urheiluseurojen tapaiset pien-yhteisöt saavat yhä tärkeämmän roolin, niistä tulee ”paikallisia sosiaalisia voimatekijöitä”. Sana ”seura” saa täyden merkityksensä: lapset ja aikuiset voivat tulla ”seuraintalolle” harrastamaan muutakin kuin urheilua. Seurasta tulee yhteisön ydin, paikallisen hyvän olon politiikan koti.
Matias Möttölä
Kuva Petri Juntunen
