Nykyopiskelija peittää elitistisyytensä haalareihin. Näennäisestä rahvaanomaisuudesta huolimatta haalareilla muistetaan kertoa mistä ylioppilaskunnasta, tiedekunnasta tai oppiaineesta aikanaan valmistutaan ylemmän kansanluokan edustajaksi.
Teekkarikylästä 70-luvulla levinnyt haalaripukeutuminen yleistyi yliopistoilla 80-luvun puolivälissä. Teekkareilla väritys noudattaa logiikkaa, yliopisto-opiskelijoilla ei. Väritunnistusta vaikeuttavat keskiasteen oppilaskuntien omat haalarit.
Tuttitupsut fukseilla
Teekkarit erottautuvat muusta ylioppilaskansasta ja myös toisen paikkakunnan teekkareista lakillaan. Esimerkiksi Lappeenrannassa teekkarifuksit kantavat tutteja tupsussaan. Åbo Akademin Kemistklubbenin teekkarilakki puolestaan muistuttaa tavallista ylioppilaslakkia. Vapputuiskeessa teekkaria metsästävän kannattaa tarkistaa tupsun väri tarkkaan, sillä harmaa tai vihreä tupsu johtaa keskiasteen opiskelijan syleilyyn.
Juhlallisissa tilaisuuksissa akateeminen nuori pukeutuu iltapukuun tai frakkiin. Väriä tunnustetaan järjestönauhalla. Virosta 1910-luvulla tulleen tavan kerrotaan periytyvän miekanhihnasta.
Professorit erottuvat nuorisosta tohtorinhatulla, joka maksaa useita tuhansia. Itse juhlissa ei-akateemiset pudotetaan kärryiltä viimeistään Virosta tuodulla Lossis Nimega Gradesko -laululla. Puuduttavien puheiden välillä illallisvieraat livahtavat käymälään taskumatille – usein sekä miehet että naiset samaan vessaan. Huikkaa ei kuitenkaan saa ottaa liikaa, sillä loppuillasta täytyy varoa avecinsa varpaita vanhoissa tansseissa. Aamulla on kunnia-asia selviytyä syönti- ja juontikuntoisena silliaamiaiselle.
Lähde:Tiina Metso, Tapaillaan – akateemisia juhlia ja tapoja, Yliopistopaino 1998.
Opiskelijajärjestöjen nauhojen värikoodit:
www.helsinki.fi/ylioppilaslehti/fakta/heimot.html
Jan Erola
