Benjamin Brittenin Peter Grimes on ooppera, jonka nimihenkilö on hyljeksitty, lökäpöksyinen ja puolihullu. Hän menettää lopussa järkensä ja kuolee, aivan kuin perinteisessä oopperassa pitääkin.
Mutta Suomen Kansallisoopperassa ensi-iltansa syyskuussa saanut Peter Grimes (1945) ei ole perinteinen ooppera. Epätoivoisen, onnettomasta rakkaudesta vaikertavan naisen (esimerkiksi La Traviata, Othello tai Tosca) tilalla pääosassa on epätoivoinen ja vihattu mies. Hän pahoinpitelee pientä oppipoikaansa ja lyö rakastamaansa naista.
Niin oopperan aihe kuin tämän vuosisadan musiikkikin saattavat vaatia Mozartin ja muiden vanhojen mestareiden viehkeisiin hovijuonit-teluihin tottuneelta katsojalta hieman ennakkoluulottomuutta. Tosin vain hieman – vaikka Brittenin (1913-76) musiikki ei ole kovin kaunista vaan pikemminkin ahdistavaa, myös upeita aarioita ja kuorokoh-tauksia on luvassa.
Perusoopperoiden primadonnien sydäntäsärkevät rak-kausaariat Peter Grimesista puuttuvat – tosin tässäkin tarinassa on mukana se joka oopperan täydellisen hyvä nainen, joka on miehelle yhtaikaa kuin äiti ja vaimo (Satu Vihavaisen esittämä Ellen Orford). Kikattelevat, hemaisevat kapakkatytöt ja juoruilevat akat täydentävät oopperan naiskuvaa.
Kaikki yhtä vastaan
Merihenkinen ooppera kertoo kalastaja Peter Grimesista (Jorma Silvasti), joka haaveilee avioliitosta, kalansaa-liista, toisten ihmisten arvostuksesta ja hyväksynnästä. Grimesin oppipoika kuolee hämärissä olosuhteissa ja kylän asukkaat alkavat pitää Grimesia syyllisenä kuolemaan. Myrsky alkaa. Yhteisö kääntyy helposti yhtä vastaan; massa menee mukana kun muutamat yllyttävät.
Grimesista tulee kaikkien inhoama ja paheksuma. Fanaattinen metodistipappi (loistava Aki Alamikkotervo) yrittää jopa konkreettisesti paukuttaa Grimesia raamatulla päähän. Vähitellen Grimes itsekin sisäistää ennakkoluulot ja alkaa käyttäytyä juuri niin kuin hänen odotetaankin käyttäytyvän eli väkivaltaisesti. Ooppera pakottaa yleisön samastumaan ristiriitaiseen ja epämiellyttävään hahmoon, joka on sosiaalisesti kelvoton. Grimes ei löydä tilanteeseensa muuta ratkaisua kuin itsemurhan. Loppu on vaikuttava kaikessa yksinkertaisuudessaan ja kyynisyydessään: ei valitusaarioita, ei dramaattisia veitseniskuja tai murha-hyppyjä. Grimes vain on poissa. Häntä ei kukaan näytä kaipaavan. Kylässä alkaa uusi, aurinkoinen päivä.
Syrjitty pasifisti
Jos Peter Grimes poikkeaa perinteisestä oopperaohjel-mistosta, niin olipa teoksen säveltäjäkin melko ¦erilainen”. Benjamin Britten oli homo-seksuaali aikana, jolloin pienetkin viittaukset homouteen olivat ihmisille kauhistus. Sota-aikana pahennusta herätti myös säveltäjän pasifismi ja aseistakieltäytyminen.
Britten sävelsi Peter Grimesin roolin pitkäaikaista kumppaniaan, tenori Peter Pearsia ajatellen. Monet Brittenin elämäkertaan tutustuneet ovat löytäneet oopperasta selviä viittauksia homoseksuaalisuuteen. Kieltämättä Brittenin sosiaalinen asema 1940-luvun Englannissa saattaa muistuttaa Peter Grimesin asemaa kyläyhteisössä.
Peter Grimesin ensi-ilta oli 11.9.98. Tänä syksynä oopperaa pääsee katsomaan 3.10., 14.10., 17.10. ja 26.10.
Ulla Gartz
