Pieniä tarinoita piiritetystä kaupungista

T:Teksti:

Polttopuut puistosta

Vuosina 1992 ja 1993 kuutio polttopuuta maksoi Sarajevossa yli tuhat markkaa. Asukkaat saivat puunsa puistoista. Siististi pilkotut ja pakatut puistonpuut myytiin toreilla. Hinta vaihteli tulevan sääennusteen mukaan, sillä mitään muuta lämmitystä ei ollut. Lopulta jopa puistojen penkit päätyivät kerrostaloasuntoihin kyhättyihin kamiinoihin.
    Nälkä ajoi kaupungin asukkaat myös puutarhoihin, joista löydettiin aivan uusia ruokakasveja. Nokkosia ja voikukkia kaupattiin kalliilla hinnalla toreilla. Kaikki kaupungin vihreät alueet puistoista parvekelaatikoihin muuttuivat piirityksen aikana hyötypuutarhoiksi.

Tunneli, jota ei ollut

Toimittajat olisivat maksaneet 15á000 markkaa yhdestä tunnelivalokuvasta. Poliitikot ja YK:n edustajat puhuivat tunnelista, jota ei ole. Piirittäjät tiesivät tunnelin olemassaolosta ja yrittivät pommittaa sen edustaa. Sarajevon lentokentän kiitoradan ali kulkenut väylä oli piirityksen aikana kaupungin ainoa linkki ulkomaailmaan. Sitä kautta kulki niin tavaroita kuin ihmisiäkin.
    Ongelmia aiheutti tunnelin koko: se oli 1,2 metriä leveä ja 1,6 metriä korkea. Katto oli tuettu rauta-palkeilla. Tunnelin kautta Sarajevoon tulleet poliitikot erottuivatkin otsamustelmiensa takia. Mukavuussyistä vaikutusvaltaisimmat herrat ja rouvat työnnettiin tunnelin läpi pienillä vaunuilla.
    Pituutta tunnelille kertyi 760 metriä. Kulkureitin käyttöön tarvittiin erityinen lupa, ja tunnelista läpiselvinnyttä odotti kyltti: ”Pariisi 3 765 km”.

Veljeys ja yhteisyys

Ennen sotaa sarajevolaisten suosikkivitseissä seikkaili aina kaksi hahmoa: Momo ja Uzeir. Toinen nimistä on tyypillinen musliminimi, toinen taas serbi. Kun Sarajevon kaksi korkeinta rakennusta, tismalleen samanlaiset siniset lasiseinäiset pilvenpiirtäjät rakennettiin, kaupunkilaiset nimesivät ne Momoksi ja Uzeiriksi. Identtiset rakennukset symboloivat Sarajevon monikansallista veljeyttä.
    Kukaan ei tiennyt, kumpi rakennuksista on Momo, kumpi Uzeir. Niinpä molemmat tuhottiin.

Tupakatta Sarajevo olisi antautunut

Tupakka on kultti Sarajevossa. Kaikki polttavat. Yksi tupakkatehdas pystyi tuottamaan pieniä määriä savukkeita koko piirityksen ajan. Ainoa saatavilla ollut savukemerkki oli Drina. Vaikka laadusta tingittiin, maksettiin tupakkakartongista parhaimmillaan jopa 300 markkaa. Savukkeet olivat kovaa valuuttaa ja yhdellä askilla saattoi ostaa tölkkikaupalla ruokaa.
    Paperin puutteessa savukkeita rullattiin kirjojen sivuista ja virallisista asiapapereista. Sen sijaan, että savukkeiden kyljissä olisi varoiteltu terveyshaitoista, saattoi tupakasta lukea vaikkapa kuparinvalmistusohjeen. Asukkaat sanoivat usein, että Sarajevo olisi antautunut, jos tupakka olisi kadonnut kaupungista.

Kranaatteja oluttehtaassa

Pommitusten aikana suosittu huvi Sarajevon pommisuojissa oli arvausleikki, jossa äänen perusteella pääteltiin, miten järeä ase tai ammus kulloinkin rysähti. Jokainen mummo tiesi heti, oliko kranaatti esimerkiksi 120-millinen vai 150-millinen.
    Kaikkiaan Sarajevoon ammuttiin piirityksen aikana 1-2 miljoonaa kranaattia eikä kaupungissa ole nykyisin taloa ilman kranaatinsirpaleen jättämää jälkeä. Sarajevolaiset nimittävät uusia koristuksia ruusuiksi.
    Kiinnostavimpia aseviritelmiä käyttivät kaupunkia puolustaneet muslimit. Aseina käytettiin esimerkiksi kaasuputkia, jousipyssyjä, joilla ammuttiin räjähdenuolia ja palavilla nesteillä täytettyjä pulloja. Muslimiarmeijan järjestäydyttyä oluttehtaasta tehtiin kranaattitehdas, jonka tuotteet olivat käyttäjilleen melkein yhtä vaarallisia kuin viholliselle.

Pilvi Torsti