Kappas vaan

T:Teksti:

Vuoden nuori taiteilija ei tee itsestään numeroa.
    Mainio nimi sinulla, Frank Kappas.
    ”Ehkä minut valittiin sen takia Vuoden nuoreksi taitelijaksi. En tiedä.”
    Ja siitä se alkaa. Koko näyttelykierroksen ajan nuori ja hurmaava taiteilija kärttyilee kevyesti ja vähättelee tekemisiään. Taitaa olla julkisuuspaineita.
    Kappakseen luotetaan paljon, sillä neljästoista Vuoden nuori taiteilija on saanut leikkikentäkseen lähes koko kolmikerroksinen Tampereen taidemuseon. Sisääntulokerroksessa riippuu tusina maisemamaalauksia museon omista kokoelmista.
    ”Ne ovat upeita, koska ne osoittavat, miten tyhjiä minun työni ovat.”
    Yläs nyt Frank. Tämähän on hieno näyttely.
    Erityisen hauska on teos nimeltä Muurahaisen polku. Kappas naureskelee tehneensä yksinkertaisimman mahdollisen piirustuksen. Hän kykki lattialla ja piirsi parissa huoneessa ristiinrastiin harhailleen muurahaisen perässä viivaa. Sen jälkeen hän veti puhelimen jatkojohdon viivan päälle. Nyt jokainen museoon tuleva puhelu kiertää muurahaisen kävelyreitin.
    Katsojan huumorintajua kutkuttaa myös video, jolla Kappaksen ystävä Jouni huijaa naapurin miestä. Teoksen nimi on Perspektiivikävely.
    ”Jouni asui maalla ja kotoa lähtiessään hän joutui kulkemaan pitkän matkan pellon poikki. Häntä ärsytti, että naapuri istui aina kahvikuppinsa ääressä tuijottamassa Jounin loittonevaa selkää. Jouni keksi mennä kävellessään vähitellen kyykkyyn. Yijä huomaisi, että jotain on toisin kuin ennen, muttei tajuaisi heti, mikä on muuttunut.”
    Jounin toistuvan kävelyn väliin on leikattu väläyksiä miehestä, joka räppää valot päälle ja keikuttaa lannetta. Taustamusiikkina soi Kappaksen hyräilemä Bond-teema.
    ”Tulin kerran kotiin, panin valot päälle ja tajusin, että tässähän on disco.”

Nikkarointi on taidetta

Joka museonkävijällä silti ole omaa kannettavaa Frankia rintataskussa kertomassa, mistä töissä on kyse: jankuttamassa, ettei teoksia pidä tulkita liikaa. Nykytaiteen tulkitsemisviettiä vastaan on pinnisteltävä, kun selkeitä manifesteja ja intertekstuaalisia viitauksia pomppii silmille.
    Kappas on esimerkiksi vääntänyt yhden huoneen täyteen mustaa jatkojohtoa. Teos muistuttaa näyttelykirjaseen esipuheen kirjoittaneen Jyrki Siukosen erästä työtä. Entinen Taide-lehden päätoimittaja Siukonen pystyy suoltamaan liuskoittain taideteorian täytteisiä perusteita teoksilleen.
    Kappaksen mutkittelevalla mustalla johdolla on tasan yksi olemassaolon oikeutus: se on jatkojohto videoprojektoriin. Siinä ohessa se on komeasti mutkalla.
    Näytteillä on Frankin elämänasenne. Töiden innoittajana ovat luonnon pienet ihmeet ja suomalaisuus. Kaunein tausta-ajatus on työssä nimeltä Yhden miehen unelma. Se on kesken jäänyt ikuisuusprojekti, moottorivene jonka Kappas löysi mätänemästä sen omistajan kuoltua.
    ”Jatkoin projektia sen verran, että restauroin veneen kuljetuskuntoon, mutta palautan sen aina näyttelyiden jälkeen paikalleen”, Kappas kertoo ja toivoo, ettei tee omistajaa naurunalaiseksi.
    Nikkarointi on nuorten miestaitelijoiden parissa trendi. Myös edellisille Vuoden nuori taiteilija -tittelin saaneille arkkitehtitoimisto a.menin Petteri Nisuselle ja Tommi Grönlundille tärkeintä on tehdä kokeita ja rakentaa laitteita, jotka synnyttävät monella tasolla esteettisen nautinnon.
    Museon kellarikerrosta hallitsee videoteos, jota Frank pitää näyttelynsä merkittävimpänä. Kaksi joogaajaa tekee päivittäistä Ashtanga Vinyasa -harjoitustaan Intiassa. Frank tuijottaa kuvaa haltioituneena.
    ”Olennaista on, että he tekevät liikkeet hengityksensä mukaisesti.”
    Frank selittää, että heistä taitavampi on italialainen entinen museonjohtaja, joka on kymmenen vuotta omistautunut joogalle. Frank on itse harrastanut joogaa kaksi vuotta.
    ”Aion koko ajan lopettaa nämä hommat. Olin juuri lopettamassa, kun tuli tämä tilaisuus. Kai sitä on niin etuoikeutettu, että en vaan voi lopettaa, ennen kuin keksin jotain muuta. Epävarmuudessa elämisessä on viehätyksensä.”
    Heti avajaisten jälkeen Frank lähti Intiaan.

Frank Kappas Tampereen taidemuseossa 31.5. asti.

Teksti ja kuvat Minna Joenniemi