Aatenarikka: Totuus on aina puolitotuus

T:Teksti:

Poliittisia pakinoita ei pitäisi lukea. Ne ovat pienen piirin juorupalstoja, joilla myydään vääristynyttä kuvaa yhdestä kansanosasta.
    Mielenkiintoista sen sijaan olisi tietää, minkälaiset mekanismit johdattavat jotkut poliitikot lehdistön hampaisiin ja jättävät toiset rauhaan. Tai miksi joistakin kirjoitetaan vain tietyn kuvan vahvistamiseksi, mutta jätetään varjo mainitsematta? Todellisuus on tarua ihmeellisempi ja monet kolumnit ovat taruja. Silti ne muodostavat lukijalle käsitystä politiikan maailmasta.
    On olemassa toisenlaista todellisuutta – sellaista, jossa asioihin huolellisesti paneutuvat ihmiset yrittävät parhaansa, käyttävät oman elämänsä ja uhraavat yksityisyytensä saadakseen aikaan muutoksen tai edes nytkähdyksen jossakin asiassa. Jokaisella kansanedustajalla on merkityksensä vähintään valtasuhteita laskettaessa. Valtioneuvoston on aina mietittävä, mikä menee eduskunnassa läpi ja mikä ei. Harhaluulo on sekin, etteivät esitykset muuttuisi pilkkuakaan eduskunnassa.
    Ymmärrän, ettei tällainen kuva myy, eikä se ylitä julkaisukynnystä. Vaaleissa kukaan ei äänestä henkilöä, jonka olemassaolosta ei juuri kukaan muu tiedä kuin ehdokas itse. On helppoa nauraa kaikenlaisiin ohjelmiin tarjoutuville poliitikoille, mutta on myös hyvä tietää, että useita pyytämällä pyydetään mitä kummallisimpiin paikkoihin, erilaisista tv-visailuista konttaus- ja saappaanheittokilpailuihin. Koko poliitikko-toimittaja -symbioosi on mielenkiintoinen. Kumpikaan ei voi elää ilman toista ja silti molemmat syyttävät toisiaan. Mikä aito viha-rakkaus -suhde!
    Kansanedustajat, jotka saavat uusia mandaattinsa aina neljän vuoden välein, ovat ehdottomasti kaikkein arveluttavin ihmisjoukko suomalaisessa yhteiskunnassa, jos uskoo kaiken mitä poliittisissa pakinoissa kirjoitetaan. Kurja kohtalo kansalla, joka on pystynyt jo yli 90 vuoden ajan neljän vuoden välein aina vain äänestämään keskuudestaan heikoimmat yksilöt asioita hoitamaan. Taitaa olla paha järjestelmä tämä demokratia?
    Koskaan en ole lukenut pakinaa, jossa edes pilan päiten kysyttäisiin miten kansalaiset suhtautuisivat, jos ministeriöiden kansliapäälliköt yön aikana muodostaisivat maan johtokabinetin ja virkavastuulla ryhtyisivät johtamaan maata ja toteuttamaan kansan tahtoa. Takaisin peruskysymyksiin onkin lempiteemani – eli eduskuntaa ei voida eikä pidä ohittaa koskaan.
    Suora kansanvalta ja yhteydenpito päättäjiin helpottuu päivä päivältä tietotekniikan kehittyessä. Tulevaisuudessa sanojen selittäjien merkitys vähenee. Nykyisinkin vain hyvin pieni osa suomalaisista seuraa politiikan pikkupalstoja
– mukaanluettuna tätä aatenarikkaa – ja siinä toivomme kaiketi lepääkin.

Anna-Kaarina Piepponen
Kirjoittaja (kok) on Riitta Uosukaisen avustaja.