Orimattilassa ylitettiin uutiskynnys, kun kansalainen Markku Kuisma turvautui tulivoimaan puolustaakseen omaisuuttaan. Tämä episodi teki selväksi, että haulikon kaltaiset aseet ovat aina kaksipiippuinen juttu: jos eläinaktivistien seuraavaksi kohteeksi joutuvat vaikkapa teollisuuskanalat, on tuloksena takuuvarmasti tulta munille ynnä sen myötä uusi krimin sota. Ja sodista monet palaavat kotiin minkkiarkuissa.
Perimmältään kyse on tutusta asiasta: kannattavuudesta eli rahasta. Tarhaus yritetään häiritsemällä tehdä sen verran riskaabeliksi liiketoiminnaksi, että yrittäjät panisivat pillit pussiin. Toisaalta turkistarhaajat ovat antaneet ymmärtää, etteivät he ole yksin asialla: valtio saa myös osaltaan fyrkkaa eli pistää nahoiksi. Aktivistit ovat puolestaan laskeskelleet, ettei ala oikeastaan tuota harjoittajilleen kuin suolarahat. Haulien täyttämiseen varmaan?
Vaan luulisi Eläinten Vapautusrintaman, EVR:n, pohtineen suoran toiminnan vaihtoehtona sitä tosiasiaa, ettei kukaan näinä päivinä osta muuta kuin kotimaista ja korkealaatuista. Eli että josko yhdelläkään on käväissyt mielessä tutkia turkiseläintä an sich: onko tarhakettu todellakin Supi Suomalainen? Puhumattakaan laaduntarkkailusta. Voisiko parkkiintunut nylkyri ujuttaa vuotien sekaan koiraa, hamsteria sun muuta pieneläintä?
Ja kattia kanssa.
EVR voi keskivertosuomalaisesta vaikuttaa hyvinkin vieraanoloiselta ryhmittymältä. Yhtenä syynä lienee vegaanius, eläinkunnan tuotteiden käytön vastustaminen, joka saattaa vaikuttaa hankalalta tai jopa epäterveelliseltä. Jokainen rintamalainen osannee kuitenkin laskea päivittäisen kaloritarpeensa, jotta riittää puhtia eli papua pinkaista tarvittaessa pakoon.
Kun nimittäin henkinen idutus saa tarhaajan viimein tarttumaan kättä pidempään ja ottamaan jyvälle, ei juuri kannata seistä kuin tatti tai versioida lehdistölle että s’alotti! Ehei, silloin juostaan henki kurkussa kunnes on täysin naatti ja kaali on haljeta. Vanhat sotavegenaarit saattavat toki kurpitsaa kulmiaan jos viljalti mukuloita karkaa rivistä, mutta entäs sitten? Pottuilkoot.
Tiedostetun vegaaniajattelun lisäksi EVR on muutenkin tavallisuudesta poikkeava yhteenliittymä, sillä se toimii ns. solumuodossa, joka takaa sen, ettei tihutöistä kiinnijäävä aktivisti voi nimetä kuin muutaman toverinsa. Näin ollen – teoriassa – kuka tahansa kanssaeläjä voisi olla EVR:n aktiivijäsen. Orwellmaista, eikö?
Mieleen muistuu heti useampikin epäilyttävä tapahtuma tai asia, jotkut jopa aivan valtakunnan huipulta. Pääministeri Lipponen viestitti kryptisesti mediassa ”nahkurin orsilla tavataan”; valtakunnan tunnetuimmaksi hennaajaksi ryhtyi yllättäen valtioneuvos Virolainen; ulkoministeri Halonen (Talja varmaan kavereiden kesken!) on nostattanut keskustelua turkin ihmisoikeuksista jo vuosien ajanä
Tätä kirjoitettaessa on koko selkkaus kuitenkin saanut uuden käänteen, sillä aktivistien johto ilmoittaa seuraavan askelen olevan kansainväliset toimenpiteet (pitänee sitten otsikoida pakinakin uudelleen: Animal Charm?). Mutta jospa nuoren Joni Purmosen ukaasin takana onkin vain liian raskasmetallin myrkyttämä mieli, pala paperia ja lyijynäky? Vanha sanontahan kuuluu: olla vihainen kuin perseeseen ammuttu hörhö
Kettutytöt ja tyttöketut. Taitavat molemmat toimia poikasten ehdoilla.
Piditkö lukemastasi?
Kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä Ylioppilaslehti kertoo yhteiskunnan ja kulttuurin ilmiöistä ennen kuin muut ovat ehtineet niihin havahtua. Lue printtiä, tue laatujournalismia.
Tilaa tästä