Itsekkäästi yhdessä

T:Teksti:

C.S. Lewisin Paholaisen kirjeopistossa paholainen neuvoo pikkupirua vaalimaan ihmisten taipumusta etsiytyä miellyttävän seurakunnan miellyttäviin jumalanpalveluksiin kuuntelemaan miellyttäviä saarnoja miellyttävän kirkkokansan kanssa.
    ···Viime aikoina on oltu havaitsevinaan merkkejä yhteisöllisyyden uudesta tulemisesta pitkän individualismin aikakauden jälkeen. Pirulla menee näinä aikoina hyvin: perusteiltaan ja periaatteiltaan tämä uusi yhteisöllisyys on vain jaettua itsekeskeisyyttä.
    Nykyihminen haluaa nähdä itsensä täydellisen kompetenttina elämänhallitsijana, joka tarkkailee ympäröivää maailmaa objektiivisesti, valikoi vaikutteensa ja tekee ratkaisunsa viileästi harkiten. Elämän osaset poimitaan maailman valintamyymälästä: hieman jännittäviä kokemuksia, sopivasti sivistystä ja mukavaa yhteenkuuluvuutta samoin ajattelevien kanssa.
    Yhteisöt eivät tähän Gloria-maailmaan sovi. Yhteisö määrittelee ihmisen epäyksilöllisesti, hänen ulkopuoleltaan, ja vaikuttaa häneen lupaa kysymättä. Yhteisöjä on yhä, ja niihin kuulutaan yhä, mutta niistä pyristellään irti. Ne ovat ikäviä, vanhanaikaisia ja epävapaita, eikä kaukosäädin tepsi niihin.
    Muotiyhteisöllisyys on itse valittujen asioiden ja arvojen parissa puuhaamista tai ainakin nyökyttelemistä kivojen ihmisten seurassa. Niin kutsutut yhteisöt valitaan nirsoillen korostamaan silmien väriä, yhteenkuuluvuuden tunne kestää vain niin kauan kuin hauskuuskin ja velvollisuuden täyttämisestä on saatava hyvä ja nopea tuotto. Modernit yhteisöllisyys syntyy pyyteistä.
    Aivan kaikista todellisista yhteisöistä ei toki olla päästy eroon. Kotona ja työpaikalla joutuu yhä alistumaan vanhan ajan yhteisöjen ikeeseen. Tästä tosiseikasta hankkii elantonsa terapeuttien ja konsulttien armeija, ja tällä ongelmalla myydään kokonaisia kirjavuoria. Kodin piirissä ihanteet laahaavat kaukana käytännön jäljessä. Ennen pitkää kestäviä avioliittoa aletaan ilmeisesti pitää vaarana lasten kehittymiselle tiedostaviksi elämänkokemusten kuluttajiksi. Etätyö ja lyhyet suhteet meidät vapauttakoot.
    Terve individualismi ei ole narsistista eikä siis tarvitse imartelevia peilejä. Sairas yhteisöhenki pyrkii kieltämään sen, mikä ei ole sen sievän yhteisymmärryksen mukaista tai siihen mukautettavissa. Kun ulkopuoli suljetaan pois, se menettää arvonsa; ennen kaikkea ihmiset ulkopuolella menettävät ihmisarvonsa. Tästä alkaa suvaitsemattomuus, väkivalta ja hyveellinen ahneus.
    ···Minulle on sattunut viime aikoina syytä muistella vanhaa kouluani. En tiedä, miten viime vuodet kaikkine koulu-uudistuksineen ovat sitä kohdelleet, mutta minun aikanani sillä oli henki. En nyt tarkoita hauskaa ilmapiiriä, vaan koulun itsensä henkeä, paikan henkeä. Sen saattoi aistia silloinkin, kun kouluarki oli kaukana miellyttävästä. Se oli yksilöiden ulkopuolisen ja yläpuolisen yhteisön henki, joka sitoi yhteen erilaiset ihmiset.
    Oman kaupunginosan koulu, ilman erityispainotuksia, ilman mediastrategiaa ja empatialeirejä, on salakavalasti iskostanut minuun periaatteita ja ajatustapoja, jotka vasta nyt alan tiedostaa. Ne yhdistävät minut yli ajankin yltävään yhteisöön. Onnea 60-vuotiaalle Munkkiniemen yhteiskoululle!

Esa-Pekka Keskitalo