Toissa viikolla puhuin kemian laitoksen esimiehen Heikki Saarisen kanssa siitä, miten uusi rahanjakomalli vaikuttaisi hänen laitokseensa. Hän kertoi, että sikäli kuin laitos ei irtisanoisi vakinaista henkilökuntaa (kuten yliopisto oli edellyttänyt), tuleva neljän prosentin leikkaus vastaisi sitä, että laitoksen 39 assistentista 33 saisi kenkää.
Jäin miettimään näitä lukuja. Kovilta ne kuulostivat, enkä ihmetellyt miksi luonnontieteilijät osoittivat mieltään päärakennuksessa. Lapsikin sen ymmärsi. Että jos Matin 39 omenasta Maija vie 33, Maija on rosvo ja Matti on uhri. Mutta aikani pyöriteltyäni näitä lukuja aloin ihmetellä, miksei kukaan ollut kysynyt, miten kemian laitoksella ylipäänsä oli niin monta assistenttia. Media paukutti, että luonnontieteiden opetus on vaarassa, koska 33 sitä ja 39 tätä, mistä päättelin, että lapsi oli totisesti ymmärtänyt. Jos kerran esimerkit sai rautalangasta, niin miksen minäkin. Otin kemian laitoksen 39 assistenttia ja muutin ne omenoiksi. Sitten vertasin saamaani omenakasaa omaan opinahjooni eli estetiikan, teatteritieteen ja yleisen kirjallisuustieteen laitokseen. Assareita meillä on neljä. Opiskelijoita on reilu 500, vajaa puolet kemian laitoksen pääaineopiskelijamäärästä. Kerroin neljä assaria kahdella, panin kaupan päälle yhden lisää, jotta laitokset opiskelijamäärältään vastaisivat toisiaan. Niin minulla oli kaksi kasaa omenoita, joista toinen kuvasi kemian assistentteja, toinen taiteentutkimuksen. Muuntelin vielä kaikkien tuntemiani humanistisia ja valtiotieteellisiä laitoksia omenoiksi, mutta epäsuhta pysyi suurin piirtein samana: kemisteillä oli kolme-neljä kertaa enemmän assareita.
Kemian omenavuori selittyi tietenkin työturvallisuudella. Kuten Saarinen selitti ja vararehtori Arto Mustajoki (Yliopistolehti 17/97) mainitsi, assarit valvovat peruskurssin laboratorioryhmätöitä.
Mutta yhtä lailla taiteentutkimus tarvitsee toimivaa pienryhmäopetusta. En väitä, että ylisuuret kirjallisuuden praktikum-ryhmissä saattaisi sekoittua jotain räjähtävää (kunpa joskus niin kävisikin!). Mutta omista opinnoistani tiedän, että aivan yhtä tyhjän kanssa ovat ne praktikumit ja proseminaarit, joihin on tungettu parisenkymmentä opiskelijaa.
Niinpä kun luonnontieteilijät valittavat, että uusi jakomalli kaikkivoipine kertoimineen on tiedepolitikointia (huom. uusi kirosana) minä sanon, että naulaan kantaan. Ensimmäistä kertaa yliopisto jakaa resursseja edes jotenkin johdonmukaisin perustein eikä millään niin on aina ollut ja niin on aina oleva -periaatteella.
Totta kai joka laitoksella pitäisi olla 39 assistenttia. Mutta jos raha on tiukassa – ja tiukassa se tulee olemaan – minä vedän avoimesti kotiinpäin. Luonnontieteilijätkin saavat tottua siihen, mistä pehmeiden aineiden opiskelijat ovat kärsineet jo vuosia. Kaikki halukkaat eivät mahdu perusopintojen kursseille. Jokaisella opiskelijalla ei ole assaria, joka neuvoo pulassa. Eikä peruskoulutuksen raha kasva puussa. Toisin kuin omenat.
Otto Mattsson
