Tietotekniikka laajentaa käänteentekevästi perinteistä tarinankerrontaa. Näin visioi kirjailija Markku Eskelinen, jonka mukaan Suomen kirjallisuuspiirit eivät vielä ole heränneet uuden teknologian mahdollisuuksiin.
”Jotakin kertoo se, että digitaalisesta kirjallisuudesta puhuu minunlaiseni amatööri, jolla on ollut oma tietokone vasta kaksi vuotta”, Markku Eskelinen hymähtää ja jatkaa: ”Tässä maassa esteettisten murrosten kokeminen on edelleen traumaattisen hidasta.”
Eskelinen, joka kymmenen vuotta sitten tuli julkisuuteen kohutun Jälkisanat/Sianhoito-opas -esseeteoksen toisena kirjoittajana, ravistelee jälleen suomalaisia kirjallisuuskäsityksiä. Uudessa Digitaalinen avaruus -kirjassaan hän hahmottelee, mitä uusia mahdollisuuksia tietotekniikka tarjoaa perinteisen tarinankertomisen rinnalle. Hän ihmettelee, miksi Suomessa – tietotekniikan luvatussa maassa – kirjallisuusväki itsepintaisesti kieltäytyy edes kokeilemasta, millaista kirjallisuutta tietokoneilla voisi tehdä. ”Pitkästä aikaa meillä on väline, jossa on paljon käyttämättömiä mahdollisuuksia”, Eskelinen hehkuttaa ja viittaa kintaalla väitteille, että kaikkia kertomisen keinoja olisi jo kokeiltu.
Eskelinen ei ole tyytynyt vain visioimaan vaan ryhtynyt toimeen osoittaakseen, ettei tekstinkäsittelyä vaikeampia ohjelmia käyttääkseen tarvitse olla insinööri. Interface-teoksessaan hän on yhdistänyt kirjan, kotisivun, sähköpostin ja yksityskirjeet. ”Näin rakennettu teos mahdollistaa muunkin kuin navigointijärjestyksen valitsemisen”, hän kertoo.
Afrikan tähti ja Takapajula
Tietotekniikan ja kirjallisuuden yhdistäjänä Eskelinen ei silti väitä olevansa pioneeri. Tampereen yliopistossa kokeiltiin ja tutkittiin jo viime vuosikymmenellä hypertekstiksi kutsuttua kirjallisuutta. Siinä perinteisen alusta loppuun -tarinankerronnan asemesta lukija etenee tarinassa jakso kerrallaan itse valitsemassaan järjestyksessä hypäten yli tiettyjä kohtia ja syventyen toisiin.
Hyperteksti voi yhtä lailla päättyä odottamatta, jopa tuhota itse itsensä. Hyppäämällä yli tietyt jaksot lukija ajautuu umpikujaan ï kuin komisario Palmu, jolle ei koskaan selviä kuka murhasi rouva Skroofin.
Sitten 80-luvun lopun ja ensimmäisen hyperteksti-innostuksen tekniikka on kehittynyt huimasti. Verkkoyhteyksien nopeutuminen ja laajentuminen toimii osaltaan lähtökohtana Eskelisen rummuttamalle digitaaliselle kirjallisuudelle.
Hänen mukaansa esimerkiksi käsitys siitä miten teos viittaa muihin teoksiin, laajentuu väistämättä verkon myötä. Linkkien avulla kirjailija voi halutessaan näyttää ja lukija tutkia, mitä tekstejä, kuvia, lauluja tai elokuvia on teoksen pohjamateriaalina. ”Intertekstuaalinen saivartelu päättyy kyllä siihen”, Eskelinen lohkaisee – rikkiviisainkaan kirjallisuudentutkija ei ole enää pitkiin aikoihin voinut tietää, mistä kaikkialta jokin teos ammentaa merkityksensä.
Mutta tämä on Eskelisen mielestä vain yksi sovellus. Hän lupaa medianikkareiden kliseeksi jo tekemän vuorovaikutuksen pääsevän digitaalisessa kirjallisuudessa oikeuksiinsa. ”Lukija voi tehdä tarinaan muutoksia. Tai keskustella jonkun henkilöhahmon kanssa”, hän antaa yksinkertaisen esimerkin.
Esseekokoelmassaan Eskelinen ennustaa, että tulevaisuudessa lukija seuraa ja itse rakentaa pokkarin kokoisesta kirjallisuusvastaanottimesta ainutkertaista tarinaa, jonka kulkuun vaikuttavat lukijan henkilötiedot, lukemisnopeus tai tietokoneen arpoma sattuma. Yhtäkkiä lukija voisi joutua uusnatsien keskustelupalstalle tai vartioliikkeen valvontakameraan.
”Tietenkin digitaalinen kirja lähentyy monessa suhteessa tietokonepeliä”, Eskelinen myöntää mutta pitää väitteitä, että se olisi sisällyksetöntä ajanvietettä, silkkana tietämättömyytenä. Hänen mukaansa kirjallisuusväki äidinkielen opettajista kustantamoihin pelkää turhaan, että tietotekniikka jotenkin vaarantaisi kirjan aseman.
Eskelinen puhuu mieluummin tarinankerronnan tapojen laajentumisesta, ei kirjan kuolemasta. Sen sijaan kirjallisuusinstituutio tulee mullistumumaan, kun kirjailija saa suoran yhteyden lukijaan. Jo nyt kuka tahansa voi vähin kustannuksin tehdä kotisivun ja julkaista teoksensa verkossa ohi kustannustoimittajien ja kauppiaiden laadullisen seulan. ”Nykyään saa tuhannella markalla ohjelmia, joiden avulla voi tehdä kymmenen linkkiä minuutissa”, Eskelinen kertoo ja peräänkuuluttaa ensimmäistä verkkokirjailijapolvea.
Markku Eskelisen Digitaalinen avaruus (WSOY) . Hinta 140 markkaa. Interface ja asiaan liittyviä linkkejä osoitteessa http://koti.kolumbus.fi/~mareske/
Otto Mattsson
Piirros Timo Mänttäri
