Rimanalituksia

T:Teksti:

Mielenkiintoisimmat yhtyeet ja levyt ovat ne, jotka rikkovat rajoja, kuten kliseinen sanonta kuuluu. Paitsi että popmusiikki on riippuvainen oikein ajoitetusta tyylittömyydestä myös pop-kirjoittelu perustuu luokittelun jumalaiseen taitoon. Uuden bändin ura alkaa, kun arvostelija kertoo mihin genreen yhtye kuuluu ja keihin sitä tulee verrata.
    Turkulaisessa Puskaradio-yhtyeessä tiivistyy hyvin tämä piirre. Tähänastisissa lehtijutuissa sitä on kuvattu toisaalta 60-luvun suuntaan kumartavaksi soulpoppooksi, vaikka sen yhteydessä sekä 60-luku että soul on käsitettävä varsin laveasti. Toisaalta yhtye neljine naislaulajineen on määritelty vieläkin epämääräisemmin tyttöbändiksi, vaikka sen yhdeksästä jäsenestä enemmistö on miehiä.
    Haarukoinnin pohjalta lukija saa tietysti jonkinmoisen käsityksen siitä, miltä yhtye kuulostaa. Mutta samalla luokittelu koituu tietyllä tapaa Puskaradion kohtaloksi. Yhtyeen nimeä kantavalla ensilevyllä on vähän kaikkea mutta ei kunnolla oikein mitään. Kuulijan odottama soul peittyy turhaan kiljuntaan (Irmeli), luvattu tyttöbändin raikkaus taas sieluttomaan, puolitiehen tuotettuun äänimaailmaan (Tanssi on mun mieli).
    Tämä on sääli, sillä kunnianhimoisemmin tuotettuna Puskaradiosta saisi ihan mukiinmenevän yhtyeen. Vasta levyn päättävässä Tommi Lindellin tuottamassa Jätä kaikki pois -kappaleen remixissä Puskaradio onnistuu olemaan sekä raikas että sielukas.
    2/3, koska ottaa itsensä liian kepeästi

Otto Mattsson