”Mitä mieltä sinä olet tästä, Pekka? … Mielenkiintoinen näkemys, Pekka, mutta oletko ajatellut asiaa myös toiselta kannalta? Kuule Pekka, ehkä meidän pitäisi käsitellä tätä myös asiakkaan näkökulmasta, vai mitä mieltä olet, Pekka?”
***
Näin opetettiin puhumaan eräällä amerikkalaistyyppisellä johtamiskurssilla. Etunimien käyttö on tärkeää, ja toistamalla oppii. Kurssin vetäjä oli ihan tosissaan, vaikka ”henkilökohtaisuuden” valheellisuus paistaa puhetavasta läpi kuin vartaloiden kaaret missien iltapuvuista. Kuitenkin jälkimmäinen mielletään moraalittomaksi, ensimmäistä ei, vaikka asia on itse asiassa toisinpäin. Siis mikäli totuus, asian todellinen olemus, näkyy, se pitää verhota, ja katselemme verhoa kuin totuutta, vaikka tiedämme sen valheeksi.
Missin pitää olla neitsyt, vaikka tiedämme ettei näin ole, rikkaan ja köyhän pitää saada sama kohtelu lain edessä, vaikka tiedämme, että vain rikkaalla on varaa huippujuristiin, köyhä saa tyytyä vastahakoiseen valtion varastosta kaivettuun halpaheikkiin.
Eeva Vuoren suurin virhe olikin avata suunsa puhuakseen totta. Vuorihan totesi, ettei rikkaan tekemää rikosta voi pitää yhtä raskauttavana kuin köyhän. Vuori raotti verhoa; valhetta, jonka takaa pilkotti totuus. Samoin kävi myös Arja Alholle, joka armahti yhden ”rutiköyhistä” miljonääreistämme. Käytännössä armahduksen ovat saaneet melkein kaikki muutkin kasinotalouden kelmit, jotka ajavat vaimonsa omistamaa mersua tyhjin taskuin, mutta asian ääneen toteaminen oli vaarassa kääntää toden todeksi ja valheen valheeksi. Alho sai potkut ja pian voimme lukea lehdestä kuinka Uffelta on ulosmitattu puoliksi syöty sisuaski ja vähän käytetyt sukat. Oikeus tapahtukoon.
***
Mitä mieltä olet, Pekka? Amerikkalaistyyppinen individualismi on valheellisena harhana vielä aukottomampi kuin hegeliläinen valtiomoraalimme – kun kurkistaa se taakse, ei näe mitään. Pekka-parka saattaa kuvitella itsensä henkilökohtaisesti huomioiduksi, kun kuulee nimensä, vaikka todellisuudessa puhe kohdistuu Pekan asemaan organisaatiossa. Koska ihminen määrittyy organisaatioasemansa perusteella, mitään ”Pekkaa” ei tämän merkityskentän ulkopuolella olekaan. Jos Pekka saa potkut, puhujan huomio kohdistuu tilalle palkattuun Jouniin, jota lähestytään jälleen ”henkilökohtaisesti”. Näin Pekasta tulee itsestään itsensä verho, valhe ja totuus samassa läpinäkymättömässä kuoressa. Moraali voidaan lakkauttaa tarpeettomana, koska mitään totuudellisuutta ei ole enää verhottavissa.
Tarkoitan `moraalilla’ tietyn ryhmän yritystä säädellä keskinäisiä suhteitaan. Freudin mukaan yksilön moraalinen ”elin” on yliminä, joka sanelee sallitun rajat. Kollektiivisella tasolla ”valtio” on ihmisyhteisön moraalinen kannanotto, yritys jäsentää keskinäiset suhteet hallittaviksi; yhteinen yliminä sanan freudilaisimmassa merkityksessä. Valtio ottaa kantaakseen kuoret, yksilölle jää persoonallisuutensa. Toisin kuin Pekalle, joka joutuu sisäistämään kuoret omaksi minäkseen. Toteutuessaan yksilöutopia merkitsee yksilön lopullista tuhoa. Rooli ja persoona ovatkin yhtä, eikä valheen ja toden väliselle liikkeelle jää tilaa. Vai mitä mieltä olet, Pekka?
Jukka Relander
Kirjoittajalla on moraalinen kriisi.
