Yliopisto-lehden opiskelijatutkimusta (Yliopisto 9/96) on siteerattu laajasti julkisuudessa. Eniten huomiota on kiinnitetty vastausten positiivisuuteen. Yhdeksän kymmenestä vastanneesta oli tyytyväinen opinahjoonsa, ja 89 prosenttia piti tiedekuntavalintaansa ainakin jokseenkin onnistuneena.
Lukujen uutisoinnissa on ollut hienoista hämmästelyn makua. Tyytyväisyyttä on ihmetelty, varsinkin kun vastaamassa ovat olleet opiskelijat, joista kertovia uutisia on viime vuosina julkaistu vain uusien kurjistumisteorioiden ja nälkätutkimusten yhteydessä. Paitsioon on jäänyt sellainen tosiseikka, että opintotuella kitkuttelemisen ohessa opiskelija myös opiskelee: lukee tentteihin ja istuu luennoilla.
Vinoutuneeseen julkisuuskuvaan ovat opiskelija-aktiivitkin kieltämättä osasyyllisiä. Kun esimerkiksi opintotukiuudistus saatiin vihdoinkin aikaan 1992, kuuluvin ja näkyvin palaute oli negatiivista. On totta, että uudistus jäi puolitiehen, mutta kun tiedetään kuinka harvinaisia ja epätodennäköisiä ovat rakenteelliset uudistukset, remontin hyvistä puolista olisi pitänyt hehkuttaa reilummin. Monelle riviopiskelijalle ei varmaan koskaan paljastunut uudistuksen todellinen merkitys.
Marmattamisen traditiossa ei Ylioppilaslehtikään ole ollut viaton: tosiasiat ovat toisinaan peittyneet näennäiskriittisyyden alle.
* * *
Opiskelijoiden ”yllättävässä” tyytyväisyydessä saattaakin olla kyse enemmän näköharhasta kuin muuttuneista arvostuksista. Se, mitä sanotaan opiskelijoiden suulla, ei välttämättä kerro heterogeenisen opiskelijajoukon todellisista mielipiteistä. Ei Vanhaakaan ollut valtaamassa kaikki yliopisto-opiskelijat saatikka koko sukupolvi vaan pieni ja äänekäs vähemmistö.
Tämä ei silti tarkoita, että asuisimme auvoisessa onnelassa. Valtaväestöön verrattuna opiskelijoiden asema on tiukka, minkä väitteen tueksi on saatavissa raakaa dataa. Kaiken voivottelun keskellä pitäisi kuitenkin säilyttää suhteellisuudentaju. Samaisen tutkimuksen mukaan vastanneista 69 prosenttia oli nimittäin sitä mieltä, että saisi valmistuttuaan koulutustaan vastaavaa työtä.
Opiskelijoilla on takataskussaan salainen ase, optimismi ja usko omiin mahdollisuuksiin.
* * *
Kädessäsi on tämän kevään ja tämän toimituksen viimeinen Ylioppilaslehti. Kahden vuoden aikana on tapahtunut paljon. Toimitus on ehtinyt vaihtua kokonaisuudessaan kerran, vain uskollinen graafikko Saku Heinänen on pysynyt kelkassa koko ajan. Lehti on herättänyt keskustelua ja saanut lisääntyneistä tilauksista päätellen uusia lukijoita myös opiskelijamaailman ulkopuolelta. Menneiden vuosikymmenien mielikuva näivettyneestä pienen sisäpiirin julkaisusta on toivottavasti lopullisesti murtunut.
Meille projekti on ollut rakas ja tosi. Kulunut kevät on ollut vaativa – siirtyiväthän lehden alkuperäinen päätoimittaja Jarno Forssell ja toimitussihteeri Nina Korhonen muille areenoille vuodenvaihteessa nopealla varoitusajalla. Saimme lehden lennossa luotsattavaksemme, mutta uskoakseni selvisimme urakasta kunnialla. Ainakin näin voi päätellä lukijakyselyn palautteesta, josta lisää sivulla neljä. Kiitos hulvattomista hetkistä Miira, Reetta, Jan ja Saku.
Lehdenteko on ollut kivaa, ja toivon, että tekemisen ilo on myös näkynyt sivuilla. Nyt on kuitenkin jättää jäähyväiset. Uusi päätoimittaja tuo mukanaan uudet tekijät. Viihtykää siis syksyllä Jarkko Vesikansan luotsaaman lehden seurassa.
Miska Rantanen
