”Fighting for Socialism”, lukee radikaaliopiskelija Sonjan paidassa. Hän kuuntelee Berliinin Humboldt-yliopistolla tiukkaa teoretisointia lakkoilun hienouksista. Sonjan lisäksi viikonlopun seminaarin on kokoontunut satakunta opiskelijaa, jotka pystyttävät laajaa opiskelijoiden vastarintaliikettä. Opiskelijaradikaalit puhkuvat vastarintaa hallitsevaa luokkaa kohtaan. Kritiikin kohteeksi joutuvat ”kapitalistinen herruusjärjestelmä”, ”eliitti” ja ”neoliberalistinen paatos”. Hallitsevien vastustus on itsestäänselvyys. Kun yksi opiskelijoista esittää varovasti, että pitäisi tehdä myös kompromisseja valtaapitävien kanssa, hän nimitää itseään vapaaehtoisesti ”vastustajaksi”.
Suomessa Humboldin utopistisia vasemmistoradikaaleja ei kukaan ottaisi vakavasti. Berliinissä heidän aloitteestaan saatetaan pysäyttää kaupungin 150 000 korkeakouluopiskelijan kevätlukukausi.
Saksan yliopistoissa säästetään vähintään samaan tahtiin kuin Suomessa. Leikkaukset ovat erityisen rankkoja Berliinissä, jonka talous on katastrofin partaalla. Yliopistojen virkoja vähennetään, tiedekuntia lakkautetaan, sisäänpääsyä vaikeutetaan ja opintolaina on muuttumassa markkinakorkoiseksi. Kaiken yllä leijuu pelko tuhannen Saksan markan eli noin 3000 Suomen markan lukukausimaksuista.
”Jos lukukausimaksut hyväksytään Berliinissä, ne saadaan läpi muuallakin”, kölniläinen Marcus väittää. Berliini on aina ollut Saksan opiskelijaradikalismin johtotähti. Nytkin berliiniläisten odotetaan näyttävän mallia ja lähtevän kaduille säästöjä vastaan.
Metrolinjat tukkoon
Seminaarissa käydään läpi erilaisia lakkokäsitteitä, rakennetaan tarkkaa toimintaikataulua ja pohditaan miten saada julkisuutta opiskelijalehdissä. Kun ilmenee, että paikalla on suomalaisia, pohtivat jotkut miten voistaisiin vaikuttaa suomalaisiin opiskelijalehtiin. Itävallasta on saapunut agitaattoriryhmä kertomaan, miten järjestetään kunnianhimoinen opiskelijalakko.
Saksalaisradikaalit luennoivat paremmasta maailmanjärjestyksestä ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Pelkkä omien etujen ajaminen herättäisi närää, joten puheissa tuetaan myös mm. turkkilaisia opiskelijoita, berliiniläisiä talonvaltaajia ja Saksan zapatisti yhdistystä. Keskeistä on vastustaa sosiaalivaltion alasajoa ja vaatia työtä kaikille. Seminaarissa lentää rajuja ehdotuksia: metrolinjoja halutaan lamauttaa sit-in lakoilla tai kaupungin suurin rakennustyömaa Potsdamer Platzilla vallata; yksi ehdottaa kaikkien yliopistojen laitoksien sulkemista tiettynä viikonpäivänä, toinen haluaisi pysäyttää koko toiminnan pitkäksi aikaa.
Lakkokenraali Oliver arvelee todellisia aktiiveja olevan tällä hetkellä 20-40 jokaisessa Berliinin kolmessa suuressa yliopistosta. Humbolt yliopistolla huhtikuun alussa järjestettyyn yleiskokoukseen saapui noin 2000 opiskelijaa ja vappuaattona Freie Universitetissa järjestetyssä kokouksessa hehkutti jo 3000 ihmistä. Huhtikuun 24. päivä järjestettyyn suurmielenosoitukseen osallistui yli 25 000 korkeakoulujen opiskelijaa ja opettajaa. Säästöjen vastaisen tilaisuuden olivat järjestäneet yliopistojen johtajat, mikä häiritsi Humboldtin radikaaleja. Heidän taisteluunsa ei sovi tallustelu samassa rintamassa professorien kanssa.
Mallia Ranskasta
Opiskelijoiden liikettä eivät johda paikalliset ylioppilaskunnat, vaan epäviralliset ryhmittymät, jotka verkottuvat keskenään. Koko maan tasolla vastarintaopiskelijat neuvottelevat säännölllisesti yhteisistä tempauksista.Näissä tapaamisissa ruokahalu on kasvanut. Kölniläinen Marcus on tullut Berliiniin agitoimaan yhteiseurooppalaisen lakkoliikkeen puolesta.
Kesäkuun 15. on tarkoitus järjestää useissa Euroopan maissa mielenosoituksia sosiaalileikkauksia vastaan. Marcus haaveilee mobilisoivansa Berliinissä ja Bonnissa reilusti yli 50 000 tyytymätöntä. Itävältalaiset ovat jo mukana ja kontakteja Ranskaan viritellään ahkerasti. Marcus haluaa, että Saksassa otetaan mallia Ranskasta: ”Nehän tekivät puolikkaan vallankumouksen”, hän tuulettaa.
On vaikea löytää tilaisuutta, jossa näin vakavan kirkasotsaisesti puhuttaisiin yhtä suurin sanoin. Silmittömällä optimismilla on heikkoutensa. Esille ei tule selviä vaihtoehtoja valtioiden säästöpolitiikalle. Herää kysymys, puolustavatko nämä ihmiset jotain aatetta vai ovatko he vain periaatteesta kaikkea vastaan.
Ja miksi radikaalien kokoukset ovat niin kaaosmaisia? Esitelämät paremmasta maailmasta vievät aikaa, mutta tässä seminaarissa aikataulu ei pidä kertaakaan. Puheenjohtaja ihmettelee tauolla, miten hänestä on tullut puheenjohtaja. ”Enhän minä tiedä kokoustekniikasta mitään, Scheisse!”
Marko Janhunen, Matias Möttölä ja Henri Vogt
