Sillä hetkellä kansakunta pysähtyi. Isot miehet itkivät, ravintolat tyhjenivät, erään laulun laulaminen loppui kuin seinään ja Poppamies-kirjan hinta nytkähti seuraavassa kirja-alessa voimakkaasti alaspäin. Mikä pahinta; kansallinen itsetunto oli romuna. Enää on jäljellä syyllisten hakeminen, rankaiseminen ja valmistautuminen uuteen lamaan.
Kun vappuaattona eräässä jääkiekko-ottelussa soi päätössummeri, pohjoiselle kansakunnalle se merkitsi herätyskelloa, joka päätti vuoden kestäneen hyperbolan. Vaikka useimmille kysymys tuntui olleen maailmanloppua vain marginaalisesti ikävämmästä tapauksesta, joillekin meistä se oli suorastaan helpotus; mitä olisikaan tapahtunut, jos Suomi olisi voittanut toistamiseen maailmanmestaruuden.
Itse kukin lienee ollut innoissaan niistä hyvistä fiiliksistä, jotka ensimmäinen kultamitali tuotti. Mutta kun vuodenkin kuluttua koko maa tuntui edelleen pyörivän yhden urheilusuorituksen ympärillä, ei koko touhussa tuntunut olevan tolkun häivää.
”Vielä vähän enemmän”, sanoi Curre ja koko kansa hoki sitä perässä kuin mantraa. Oliko tosiaan niin, ettei parhaansa yrittäminen ollut Suomessa edes sallittua ennen maailmanmestaruutta?
* * *
Kysymys palaa siihen mikä on kansallinen itsetuntomme. Mediassa tappion jälkeen käyty keskustelu kertoo paljon. Ensiksi entinen supersankari Curre leimattiin syylliseksi yhden vaihdon perusteella. Ruotsalaiset olivat syyllisiä, ei hätää! Toinen vielä karmivampi esimerkki oli Ilta-Sanomissa seuraavana viikonloppuna julkaistu juttu, jossa häviötä tarkasteltiin symbolina koko maan epätoivolle ja löydettiin siitä siis suorastaan poeettista oikeutta; tämän enempää me emme ansaitsekaan.
Jos kansallinen itsetunto on niin pienestä asiasta kuin jääkiekosta kiinni, niin unohdetaan koko juttu. Suomen juokseminen maailmankartalle Paavo Nurmen avulla 1920-luvulla oli vielä selitettävissä juuri itsenäistyneen valtion mainostamisena. Mutta jos 78-vuotias Suomi edelleen perustaa olemassaolonsa ja itsetuntonsa urheilun varaan, ei kannata ihmetellä miksi asiat eivät ole hyvässä jamassa.
Maailmanmestaruudesta tuli osa kansallista itsepetosta. Ja jo itsesuojeluvaisto sanoo, että alemmuuskompleksikin on parempi kuin itsepetos. Onneksi sentään Ruotsi pärjäsi vielä meitäkin huonommin.
Roope Lehtinen
Kirjoittaja on helsinkiläinen tv-tuottaja
