Lehtinen: Pähkinäsaaren rauha

T:Teksti:

Aina haukkuvat suomalaista peruskoulua. En ymmärrä miksi. Tässä yhtenäkin päivänä väittivät, että suomalaisilla peruskoululaisilla on huono kunto. Tuskin kukaan entisistä luokkalaisistani on samaa mieltä. Voimistelutunnit juoksimme pururadalla karkuun käteenvetäjiä. Hapenottokykyä nosti hillitön kiljunta. Aina joku onneton pelästyi niin paljon, että juoksi väärään suuntaan ja joutui kiertämään koko viiden kilsan lenkin uudestaan. Välitunnit päättyivät yleensä joukkopakoon. Kerrankin juoksin köksänmaikkaa karkuun niin että poltin käteni. Rööki putosi hihaan jä poltti kyynärtaipeen.
    Jotkut hurjat ovat sitäkin mieltä, ettei peruskoulussa opi mitään. Uskomaton väite. Kun kunnes koska että jos jollen syystä että ellen vaikka ennen kuin niin kuin ikään kuin. Ei tarvitse kuin ummistaa silmänsä, ja sieltä se tulee. Automaattisesti ilman pienintäkään ponnistusta. Vaikuttavaa vai mitä? Pystyisinkö tähän ilman peruskoulun äidinkielen opetusta?
    Kirjoituksia, joissa väitetään että peruskoulustä saatu tieto on turhaa, näkee yhä useammin. Mistä näitä ahdasmielisiä oikein tulee? Kiusattiinko niitä koulussa? Kusiko joku niiden reppuun vai saivatko ne ehdot? Moista katkeruutta on vaikea kestää jo senkin takia, että on itse ollut mukana seuraamassa kuinkä väite todistettiin vääräksi. Vanha koulukaveri voitti nimittäin tietokilpailussa risteilyn. Näin sen telkkarissa.
    Kilpailun viimeinen, ratkaiseva kysymys kuului: Milloin solmittiin Pähkinäsaaren rauha? Koulukaveri painoi pään käsiinsä ja oli hetken hiljaa. Kun juontaja ilmoitti vastausajan loppuvan, koulukaverini nosti päänsä ja sanoi: ”yksi kolme kaksi kolme”. Ensin hiljaa, sitten kuuluvammin: ” y k s i k o l m e k a k s i k o l m e, tuhatkaksisataakolmekymmentäkolme”. Katsomo repesi yltiöpäisiin aplodeihin, 24-tunnin risteily oli vanhan koulukaverini taskussa. Tuuletettuaan vanha koulukaveri lähetti terveisiä historianopettajallemme. Se oli liikuttavaa.

(Tällä palstalla julkaistaan kevään aikana Ylioppilaslehden pakinahaun parhaita kirjoituksia)

Satu Lehtinen