Taistolaisuusliikkeen muistettavin keulakuva, lauluyhtye Agit Prop on taas tapetilla 25 vuotta syntymänsä jälkeen. Kokoelmalevy ja muutama promootiokeikka ovat poikineet yhden kotimaisen musiikkihistorian epätodennäköisimmistä comebackeista.
”Tarkoituksenamme oli niitata monoliittinen koskenniemeläinen kulttuuri ja tuoda ¦toista Suomea¦ näkyviin. Agit Prop oli jatkoa 60-luvun radikalismille”, muistelee yksi kvartetin perustajajäsenistä, tuottaja Pekka Aarnio yhtyeen lähtökohtia.
Virinneessä kiinnostuksessa vasemmistolaiseen laululiikkeeseen on kyse pitkälti suurten ikäluokkien nostalgiasta. Taistelulaulujen sointi on saanut kuitenkin kaikupohjaa nuoremmastakin yleisöstä, mistä nuorempien soittajien Ultra Bran kulttisuosio on hyvä esimerkki. Tosin vastaanotto tällä suunnalla on ollut korostetun ambivalentti ja ironinen. Syynä lienee kappaleiden sanoitukset, jotka eivät välttämättä mene nuoremmille ikäpolville jakeluun.
Agit Prop kasattiin alunperin (Itä-)Berliinin laulufestivaaleja varten alkuvuonna 1971. Yhtyeen alkusoluna toimi Aarnion ja Martti Launiksen folk-yhtye Guldkurkorna, joka oli syntynyt 60-luvun puolivälissä. Keikoilla pojat törmäsivät Sinikka Sokkaan, joka esiintyi usein samoissa tilaisuuksissa Sinkat-yhtyeensä kanssa. ”Se oli sellaista hootenanny-meininkiä, jossa vaihdeltiin kokoonpanoja ja vierailtiin toisten kappaleissa solistina. Tiiviimpi yhteistyö alkoi vähitellen näistä esiintymisistä.”
Neljänneksi jäseneksi Berliinin keikalle saatiin Kiti Neuvonen, mutta ensimmäiselle levylle Agit Prop tällä kokoonpanolla tehtiin vain yksi kappale. Neuvosta seurasi Anu Saari, mutta hänkin poistui pian riveistä. ”Saimme tilalle Monna Kamun, jonka ääniala mahdollisti hyvän stemmalaulun. Tämä kokoonpano oli se The Agit Prop, jossa palaset loksahtivat paikalleen”, muistelee Aarnio. Tämän nelikon tärkein aikaansaannos oli albumi Laulu kaikille, jota monet pitävät 70-luvun poliittisen laululiikkeen klassikkona. Siinä yhdistyivät hiottu tekninen taituruus ja tunteisiin vetoava sentimentaalisuus tavalla, jota poliittisen laulun saralla ei ole koommin kuultu.
Agit Propin tiiveintä aikaa oli vuosi 1973, jolloin yhtye teki paljon esiintymismatkoja, mm. molempiin Saksoihin ja Chileen. Erityisenä kohokohtana Aarnio muistaa keikan Mikkelissä vappuna 1975. Edellisenä päivänä oli tullut viesti Vietnamin voitosta ja olo oli euforinen. ”Ajattelin, että tästä ei jumalauta voi enää mikään parantua”.
Yhteislevy Ultra Bran kanssa
Yhtye ei koskaan ole lopettanut vaan hiipui hiljaa poliittisten tunteiden jäähtyessä. Vielä vuonna 1980 keikkailtiin jonkin verran, mutta sen jälkeen konsertteja on tehty harvakseltaan parin vuoden välein. Ohjelmistoon ei uusia kappaleita ole tullut, ja vanhojakin esitetään valikoiden. ”Emme esitä enää kappaleita Puolue tai Haluavatko venäläiset sotaa? Sen sijaan olemme laulaneet Olen kommunistia – vaihtelevin alkuspiikein”, toteaa Aarnio monimielisesti.
Agit Propin uutta tulemista on tukenut Ultra Bra, joka epäpoliittisilla sanoituksilla mutta vahvan agitpropmaisella otteella on tehnyt 70-luvun sointia tunnetuksi. Aarnio jakaa nuorille yrittäjille pisteitä. ”He ovat miellyttävä ryhmä, joka on ottanut pelottomasti esteettisen riskin. Heidän pastissityylinsä on tietoinen valinta, ja heillä on aivan oma attakinsa.” Pelkästään symppailun asteelle diggailu ei ole jäänyt. Lähiaikoina Agit Prop ja Ultra Bra tekevät yhteisen singlen, joka julkaistaan huhtikuussa. Yhteistä albumia on kaavailtu kesäkuuksi.
Miska Rantanen
