Yliopistojen muutosvauhti kiihtyy. Vain muutama vuosi hallinnonuudistuksen jälkeen ja kesken tulosjohtamisen harjoittelun ovat kiireisimmät ehdottamassa koko yliopistohallinnon mullistusta. Tiedekuntatason lakkauttamista ovat syksyllä vaatineet niin historian professori Heikki Ylikangas kuin akatemiaprofessori Yrjö Engeström. Motiivit ehdotusten takana lienevät erilaiset, mutta molempien ajatuksena on itsenäisten laitosten vallan ja vastuun lisääminen.
Ylioppilaslehden tekemän kyselyn mukaan professorien ehdotus on otettu yllättävän myönteisesti vastaan. Monet dekaanit, yliopiston rehtori ja opiskelijoiden edustaja näkevät hallinnossa paljonkin uudistamisen varaa, mutta vain harva on valmis lakkauttamaan tiedekunnat kokonaan. Kriittisimpiä ovat ammattisuuntautuneiden tiedekuntien dekaanit.
”Tutkimuksen näkökulmasta tiedekunnat varmaankin voitaisiin lopettaa”, myöntää lääketieteellisen tiedekunnan dekaani Kari Raivio. ”Samoin sellaiset tiedekunnat, joissa tutkinto muodostuu vapaasti valittavasta pääaineesta ja sitä täydentävistä sivuaineista.”
Ongelmia Raivion mukaan syntyisi aloilla, jotka antavat valmiuden tiettyyn ammattiin ja joihin liittyy laillistaminen. Tällaisia ovat lääketieteellinen, eläinlääketieteellinen ja oikeustieteellinen tiedekunta. ”Tutkintoon on pakko sisällyttää tietty monipuolinen aines ja joka tapauksessa tarvitaan elin, joka koordinoi opetuksen, huolehtii eri aineiden tasapainosta ja jakaa välttämättömät perusresurssit. Jos tiedekunta lakkautettaisiin, laitokset joutuisivat perustamaan erilaisia yhteistyöelimiä asioiden hoitamiseksi. Lopputulos ei varmaankaan olisi kovin kaukana nykyisestä tiedekunnasta”, Raivio arvelee.
Hallinto kevenisi
Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan koulutuspoliittinen sihteeri Marko Tervaportti suhtautuu tiedekuntien mahdolliseen lakkauttamiseen lähtökohtaisesti myönteisesti. Hän uskoo, että se keventäisi hallintoa ja johtaisi monipuolisten suurlaitosten syntyyn, joissa tutkimuksen kriittinen massa voisi toteutua ja opetukseen riittäisi resursseja. Tervaportti uskoo myös, että sivuaineopiskelu yksinkertaistuisi, kun laitosten välillä ei olisi korkeita keinotekoisia rajoja. ”Sopii kyllä kysyä, mihin perinteisesti tiedekunnille kuuluneet tehtävät uudessa mallissa siirtyisivät”, Tervaportti pohtii.
Humanistisen tiedekunnan dekaani Göte Nyman on voimakkaan ja mullistavankin uudistamisen kannalla, mutta hän korostaa, ettei tiedekuntien hävittäminen ole itseisarvo, johon pitäisi tähdätä ilman, että taustalla on jonkinlainen järkevä toimintamalli. ”Tiedekuntien hävittämisen sijaan voisi selvittää, miten niitä perusprosesseja, joiden varassa yliopiston toiminta lepää, tulisi ohjata”, Nyman ehdottaa.
Valtiotieteellisen dekaanin Klaus Helkaman mukaan Yrjö Engeström ”leijailee idealistisissa utopioissa” haaveillessaan yliopistosta joustavana ja keveänä verkko-organisaationa. ”Jokin tutkimuslaitos voi luonnollisesti toimia tällaisena, mutta Helsingin yliopiston 30 000 opiskelijaa tarvitsevat opinto-oppaita, tutkintovaatimuksia ja sääntöjä, oikeusturvaa mielivaltaisia tentinlukijoita vastaan, opintoneuvontaa ja tutkintotodistuksia. En usko, että kevyt laitosverkko olisi paras mahdollinen järjestely opiskelijoiden tarpeista huolehtimiseksi.”
Helkama arvelee, että Helsingin yliopiston kokoinen organisaatio tarvitsee välttämättä kolme päätöksentekotasoa, jotta se toimisi tehokkaasti. ”Hallintoa voitaisiin parhaiten järkiperäistää jakamalla humanistinen tiedekunta ja matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta kahtia ja keventämällä laitoshallintoa vastaavasti. ”Yhteentoista tiedekuntaan riittäisi vielä pätevien kustannuslaskentabyrokraattien joukko laskemaan maisterien ja tohtorien tuotantokustannuksia.”
Vahvat laitokset
Helsingin yliopiston rehtori Risto Ihamuotila ei pelkää uudistuksia. Ehtona on, että laitoksia olisi nykyisten parinsadan sijasta paljon vähemmän. ”Ihanne voisi ehkä olla sellainen, että yliopistossa olisi 20-25 vahvaa ainelaitosta, joiden kanssa rehtori kävisi suoraan tulosneuvottelut. Tiedekuntataso voitaisiin tässä ohittaa. Nykyisellään yliopiston tulosjohtamisprosessi on kohtuuttoman raskas.”
Ihamuotila ei kuitenkaan ole valmis lakkauttamaan tiedekuntia kokonaan – ainakaan vielä. ”Ne voisivat toimia kevyemmällä organisaatiolla, lautakuntatyyppisinä eliminä, jotka päättäisivät mm. tutkintovaatimuksista, sisäänotoista ja niin edelleen.” Risto Ihamuotila uskoo, että tiedekuntakysymys herättää jatkossa paljon keskustelua. Suuria muutoksia ei lähivuosina kannata odottaa.
Jarno Forssell
Piirros Saku Heinänen
