Eräänä lokakuun lopun aamuna heräsin paikasta, jonka eksaktia sijaintia Tellus-planeetalla en osannut ensi hätään määrittää. Edellisiltana oli tullut toikkaroitua kaupungin vähemmän lestadiolaisilla neliömetreillä. Pallo oli hukassa, kompassi kateissa eikä edes sekstanttia sattunut käden ulottuville. Kärsin eräänlaisesta pohjois-etelä -konfliktista.
Vasta havaittuani, että makasin x-asennossa Mount Everestin kokoisen likavaate-irtoroina-smegmaeritevuoren seassa (installaatio, jonka osaksi itsekin luontevasti sulauduin), tajusin olevani omassa eteisessäni. Saadakseni jonkinlaisen edes keinotekoisen kosketuksen 5,8 miljardiin lajitoveriini avasin aamun Hesarin. Lehdenjakaja oli ystävällisesti tömäyttänyt sen suoraan postiluukusta vasempaan silmäkulmaani.
Ykkösaukeamaa katsoessani hämmästyin kovin, miltei säikähtäin. Tiesin kyllä, että maan suuri päivälehti oli perinteisesti katsonut tärkeäksi uutisoida näkyvimmällä sivullaan Elannon einesvalikoimia ja Valioasun bleiserikokoelmia. Mutta nyt oli kolmossivullekin päästetty mainos. Siinä oli iso värikuva, jossa noin 180 eri rotuista ihmistä smailasi sulassa sovussa rinta rinnan – siis ihan selvää Benetton-kamaa!
Vaan eihän kyseessä ollutkaan mainos, hoksasin kohta. Yhdistyneet kansakunnat, tuo uljas planeetaarinen toimielin, oli nimittäin täyttämässä 50 vuotta, ja eri kokoisten pinta-alojen johtavat homosapiensit olivat sen kunniaksi kerääntyneet yhteiskuvaan. ”Jipii! Onneksi olkoon YK!”, riemuitsin ihmiskunnan kohtalonyhteydestä tietoisena.
Jostain syystä muistin, mitä eräs maantiedettä opiskeleva toveri oli minulle kerran kertonut. Hän oli todistanut tieteellisiin laskelmiin vedoten, että koko maapallon väestö saataisiin mahdutettua Inarinjärven jäälle ilman minkäänlaisia tilaongelmia. Uskomatonta mutta totta! Sellaiselle läntille, joka kartalta katsottuna näyttää lähinnä spermatahralta! Neljä henkeä per neliömetri! Ja jää vieläpä kestäisi!
Idealamppu välähti takaraivossani: entä jos otettaisiin YK:n juhlavuoden kunniaksi yhteispotretti meistä kaikista? Roudattaisiin kaikki 5,8 miljardia ihmisolentoa Inarinjärven jäälle, asetuttaisiin rauhan vallitessa vieretysten ja räps räps?
Kannatan hanketta lämpimästi. Kuvaus suoritettakoon vaikka jouluna, koska joulu on rauhan ja rakkauden juhla, jolloin kristittyjen keskuuteen saapuu valo, sydän on puhdas ja turvakodit täynnä. Silloin on monella myös vapaapäivä.
Kuvan ottaisi tietysti Butros Butros Ghali. Valokuvausteknisistä syistä hänen tulisi kavuta jollekin läheiselle vaaranlaelle, asettaa kamera jalustalle ja käyttää laajakulmaobjektiivia, painaa itselaukaisunappia ja kipaista nopeasti takaisin Inarinjärvelle asettuakseen luontevasti kuvan keskelle eturiviin, joulupukin viereen.
Kaikki maailman ihmiset pitäisivät toisiaan kädestä ja sanoisivat ”juusto” omalla äidinkielellään, kun salamavalo välähtäisi. Sitten mentäisiin Inarin Kesoilille syömään wienerleike ranskalaisilla ja palattaisiin kotiin jatkamaan joulunviettoa, Bosnian sotaa ja kaikkinaista muutakin arkisortoa. YK:n juhlavuosi olisi siten saanut arvoisensa lopun.
Itseeni tyytyväisenä aloin harkita ylösnousua. Se tuntui pieneltä askeleelta ihmiskunnalle, mutta minulle erinomaisen suurelta.
Joka sekunti, jona pohdin erilaisia pystyynnousemisvariaatioita, maailmaan syntyi yksi vauva lisää. Minulla oli lievähköjä kankkuserektion oireita, ja kiitin Charles Darwinia siitä, että ihminen kuuluu evoluution tuloksena kädellisiin.
Heikki Aittokoski
